e5f5bda97e6912a792b1163575c06fb3e1bac6ff
[.git] / toimintasuunnitelma2021.mdwn
1
2
3 POHJA = COPYPASTE VANHASTA
4
5 #Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2021
6
7 ##1. Yleistä
8
9 Electronic Frontier Finland jatkaa toimintaansa vuonna 2020 aikaisemmin kehittyneiden mallien mukaisesti. Yhdistys toimii jatkossakin valppaana kansalaisten sähköisten oikeuksien puolustajana paikallisella, kansallisella, eurooppalaisella ja maailmanlaajuisella tasolla. 
10
11 ##2. Jäsenistö
12
13 Jäsenhankintaa jatketaan aktiivisesti. Jäsenhankinnan perustan tulee muodostamaan tuloksekas toiminta, jonka mahdollisimman monet potentiaaliset jäsenet kokevat omakseen. Effi osallistuu järjestöesittelyihin mahdollisimman monessa kohteessa. Esittelyjä tuetaan tarjoamalla tarkoitusta varten koostettua materiaalipakettia aktiivisesti jäsenistölle. Tämänhetkinen materiaalipaketti: banderolli sekä rollup ja jaettavaksi Under Surveillance -sarjakuva, Sähköisen äänestyksen ongelmat -lehtinen, Internetin estot -lehtinen, Richard Stallmanin Oikeus lukea -essee sekä yhdistyksen esite.
14
15 ##3. Päätöksenteko ja yleinen toiminta
16
17 Yhdistyksen hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa sähköpostitse. Tämän lisäksi fyysisiä kokouksia pidetään vuoden aikana 1-4. Eri aihepiireille nimetään omat vastuuhenkilöt, jotka vastaavat toiminnastaan hallitukselle. Tarvittaessa hallitus voi nimetä myös tilapäisiä työryhmiä vastaamaan laajemmista hankkeista.
18
19 Yhdistyksen kannanottojen ja lausuntojen laatimisessa pyritään osallistamaan jäsenistöä mahdollisimman paljon.
20
21 ##4. Tiedotustoiminta
22
23 Effin tiedotustoiminta tulee jatkumaan pääasiassa nykyisellä linjalla.
24
25 Palveluissa, joiden käyttö edellyttää tietojen luovuttamista EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelle, Effi keskittyy näkymiseen ja pyrkii hyödyntämään keskustelussa muita foorumeita.
26
27 Tiedotustoiminnan rungon muodostavat:
28
29 * Lehdistötiedotteet ja muut julkiset kannanotot.
30 * Verkkosivusto, jonne kerätään julkaistavat materiaalit.
31 * Effin blogi, jonne kirjoitetaan pari kertaa kuussa.
32 * Yhteisölliset mediat, kuten Twitter (@Effi_ry) (895 seuraajaa 14.12.2019) ja Effin Facebook-ryhmä (3199 jäsentä 14.12.2019). 
33
34 Näiden lisäksi:
35
36 * Effin IRC-kanava (IRCnet #effi).
37 * Mahdollisuuksia uusien viestintäkanavien perustamiseen tutkitaan.
38 * Yhteisöllisten medioiden käyttämistä parannetaan yhä.
39 * Tuotetaan esittely- ja tiedotusmateriaalia paikallistason Effi-toimijoiden käyttöön.
40 * Parannetaan tiedotusta suoraan puolueisiin.
41 * Tuotetaan lyhyt video Effin perusesittelystä messu- ym. käyttöön.
42 * Ylipäänsä videomateriaaleihin satsataan.
43
44 Painetut materiaalit:
45
46 * Under Surveillance -sarjakuva
47 * Sähköisen äänestyksen ongelmat -lehtinen
48 * Oikeus lukea
49 * Internetin estot
50
51 Laaditaan uutta materiaalia:
52
53 * My Data Done Right -sivuston toteutus suomeksi
54 * Suomennetaan the charter of rights and principles for the internet, http://internetrightsandprinciples.org/site/charter/
55 * Suomennetaan muita EDRin bookletteja, kuten
56   * Aktivistin opas Brysselin sokkeloon
57   * Miksi sananvapaudella on väliä?
58   * Copyrightin kiusat
59   * Kuinka Internet toimii
60 * Kansalaisen tietosuojaopas
61 * Uudistetaan Effin yleisesite
62 * Digitaalinen kuolinpesä
63 * Tarroja
64
65
66 ###4.1. Jäsenistöön kohdistuva tiedotus
67
68 * Riittävän usein ilmestyvä, sähköpostitse lähetettävä jäsentiedote.
69 * Sosiaalista mediaa (Facebook ja Twitter) tehostetaan, tavoittavuus paranee.
70 * Tehdään jäsenkysely
71
72 ###4.2 Eurooppatiedotus-hanke
73
74 Yhdistys on hakenut Eurooppatiedotukselta rahoitusta hankkeen Suomi, EU ja perusoikeudet digitalisoituvassa maailmassa toteuttamiseksi. Jos rahoitus saadaan, yhdistyksen kevätkokoukselle esitellään hankkeen lisäbudjetti.
75
76 ##5. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon
77
78 Effi tulee jatkamaan aktiivista vaikuttamista lainsäädännön ja sen noudattamisen kehittämiseen sen kaikilla tasoilla, sekä puolueohjelmiin. 
79 Effillä on oma hallitusohjelmatavoitelista, jonka toteutumista seurataan aktiivisesti.
80 Effi seuraa ja pyrkii vaikuttamaan myös yritysten ja muiden ei-valtiollisten toimijoiden Effin alaan liittyvään toimintaan.
81
82 Erityistä huomiota kiinnitetään seuraaviin:
83
84 * uuden urkintalain eli verkkotiedustelulainsäädännön seuranta
85 * EU:n tekijänoikeusdirektiivin kansallinen toteutus; tekijänoikeusjärjestelmän kehitys ja siihen liittyvät 
86   lainsäädäntöhankkeet
87 * kansalaisten yksityisyyden toteutuminen viranomaisasioinnissa ja yhtiöittämiseen liittyvien ongelmien seuranta
88 * teletunnistetietojen tallennusvelvollisuus ja muut urkintahankkeet
89 * anonyymin viestintämahdollisuuden turvaaminen
90 * julkishallinnon tietoyhteiskuntahankkeiden seuranta
91 * nettisensuurihankkeiden seuranta
92 * kansalaisten tiedonsaannin ja hallinnon avoimuuden edistäminen, avoin data
93 * e-health-hankkeet, sähköinen potilasarkisto, sähköiset reseptit
94 * sähköinen tunnistautuminen
95 * standardit, avoimuus ja rojaltivapaus
96 * ruuhkamaksut ja liikenteenseurantajärjestelmät
97 * esineiden internet
98 * EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaikutusten seuranta
99 * AI ja koneoppiminen 
100
101 Lisäksi Effi ottaa aktiivisesti osaa suomalaiseen tietoyhteiskuntakeskusteluun sekä jatkaa seminaarien järjestämistä ajankohtaisista aiheista. Effi ottaa osaa resurssien rajoissa keskeisimpiin alan kansainvälisiin tapahtumiin, kuten *ICANN*-kokouksiin, *RightsCon*-konferenssiin, *EuroDIGiin* ja *Internet Governance Forumiin*, sekä *Free Society Conference and Nordic Summit* -tapahtumaan ja *Freedom Online Coalitionin* kokouksiin.
102
103 ###5.1 Eduskunta
104
105 * Luodaan ja ylläpidetään kontakteja kansanedustajiin
106 * Pyritään vaikuttamaan kansanedustajien kantoihin Effille tärkeissä asioissa
107 * Järjestetään eduskuntavierailu ja 1-2 yhteistapahtumaa
108
109 ###5.2 EU-vaikuttaminen
110
111 * Luodaan ja ylläpidetään kontakteja Suomen meppeihin ja muihin eurokraatteihin
112 * Pyritään vaikuttamaan meppien kantoihin Effille tärkeissä asioissa
113 * Pyritään järjestämään EU-parlamenttivierailu
114
115 ##6. Kampanjointi
116
117 Jatketaan yhdistyksen Tor-solmujen pyörittämistä. Kampanjoidaan julkisten palveluiden tietosuojan edistämiseksi, esimerkiksi kodin ja koulun/päiväkotien välisten viestintäsovellusten ja pysäköinninvalvonnan kohdalla.
118
119 ##7. Yhteistyöverkostot
120
121 ###Kansallisesti
122
123 Effi jatkaa yhteistyötä ja keskustelua ihmisoikeus-, sananvapaus-, tekijänoikeus- ja nuorisojärjestöjen kanssa, esimerkiksi *Amnesty Internationalin*, *Ihmisoikeusliiton*, *Toimittajat ilman rajoja* -järjestön, *Suomen Internet-yhdistyksen* (*ISOC Finland*), *Suomen standardoimisliiton*, ja *Suomen PENin* kanssa. Myös alan viranomaisvaikuttajien, kuten tietosuojavaltuutetun, tiedusteluvaltuutetun, yhdenvertaisuusvaltuutetun  ja lapsiasiavaltuutetun, kanssa toimitaan jatkossakin aktiivisesti. Myös *Open Knowledge Finlandin* kanssa tehdään yhteistyötä mahdollisuuksien mukaan datan avoimuuden edistämiseksi.
124
125 ###Kansainvälisesti
126
127 Effi jatkaa aktiivista osallistumistaan *European Digital Rightsin* (EDRi) toimintaan, mitä kautta järjestöllä on suora tiedonhankinta- ja vaikutuskanava EU-tasolla. Effi pyrkii myös osallistumaan YK:n, erityisesti *Internet Governance Forumin* ja *WIPOn* tekijänoikeuskomitean toimintaan. Effi on *ICANNin* *GNSO:n* (*Generic Names Supporting Organization*) *Non-Commercial Stakeholder Groupin* (*NCSG*) ja sen osastojen *Non-Commercial Users' Constituencyn* (*NCUC*) ja *Not-for-Profit Organizations' Constituencyn* (*NPOC*) jäsen. Effi on *My Data Globalin* jäsen.
128
129
130 ##8. Paikallistoiminta
131
132 Paikallistoimintaa tarvitaan enemmän ja sitä kehitetään ja tuetaan. Eri puolilla Suomea on ollut paikallistoimintaa. Pyritään jatkamaan, tukemaan ja kehittämään toimintaa erityisesti Oulussa, pääkaupunkiseudulla, Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella. Tapahtumiin on lainattavissa yhdistyksen materiaalipaketti.
133
134 ##9. Talous
135
136 Yhdistyksen talous perustuu ensisijaisesti jäsenmaksutuloihin. Tämän lisäksi järjestö yrittää saada rahoitusta myös mahdollisilta yhteistyökumppaneilta sekä kotimaisilta ja kansainvälisiltä säätiöiltä. Yksittäisiä hankkeita varten voidaan hakea rahaa myös julkiselta sektorilta. Effi jatkaa myös jäsentuotteiden, kuten T-paitojen, myyntiä. Tuotevalikoimaa laajennetaan mahdollisuuksien mukaan.
137
138 Vuonna 2020 tavoitteena on, että yhdistyksellä on 1-2 osa-aikaista työntekijää. Lisäksi ostetaan tarvittaessa palveluita ulkopuolisilta, mm. graafista suunnittelua ja videotuotantoa.
139
140 ###9.1 Rahankeräys
141
142 Uusi rahankeräyslaki, joka mahdollistaa pienkeräykset, tulee voimaan 1.3.2020. Järjestetään 0-2 pienkeräystä.
143
144 ##10. Ekskursiot
145
146 Effi järjestää vierailuja yhdistyksen toimialueeseen kuuluviin kohteisiin, esim. Kansalliskirjastoon, alan yrityksiin ja tekijänoikeusjärjestöihin.
147
148 ##11. Ville Oksasen muistopalkinto
149
150 Hallitus selvittää Suomen yliopistojen oikeustieteellisten tiedekuntien kiinnostusta osallistua Ville Oksasen muistopalkinnon toteuttamiseen gradupalkintona.
151
152 ##12. Tapahtumat
153
154 Kevätkaudella järjestetään ainakin yksi yhteistyötilaisuus eduskunnan ja tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa. Osallistutaan Euroopan tietosuojapäivään ja kansainväliseen *Freedom not Fear* -teemapäivään. Isoveli-palkinnot jaetaan. Järjestetään yhdistyksen aihepiiriin liittyviä video- ja keskusteluiltoja. Lisäksi mahdollisesti osallistutaan pienempiin tapahtumiin ympäri Suomea. 
155
156 Kaikille jäsenille avoimia pienimuotoisia temaattisia tapahtumia järjestetään tarpeen ja kiinnostuksen mukaan, myös yhteistyössä muiden tahojen (esim. *Suomen Internet-yhdistys*, *Open Knowledge Finland*) kanssa.
157
158 Yhdistyksen kevätkokous ja mahdollinen oheistapahtuma järjestetään huhti-kesäkuussa ja syyskokous loka-joulukuussa.
159
160 ##13 Koulutus
161
162 ###13.1 Oma koulutustoiminta
163
164 Järjestetään yksin tai yhdessä muiden soveltuvien järjestöjen kanssa ainakin yksi koulutustapahtuma, tavoitteena saada lisää aktiivisia ihmisiä mukaan toimintaan. 
165
166 ###13.2 EDRi-verkoston koulutustoiminta
167
168 Osallistutaan EDRi-verkoston koulutustoimintaan mahdollisimman aktiivisesti.
169
170 ###13.3 European Summer School on Internet Governance
171
172 Tarjotaan jäsenistölle mahdollisuutta hakea sponsorointia *European Summer School on Internet Governanceen* https://eurossig.eu/eurossig/.