(no commit message)
[.git] / toimintasuunnitelma2013.mdwn
1 **Lopullinen. Ei saa enää editoida!**
2
3 #Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013
4
5 ##1. Yleistä
6
7 Electronic Frontier Finland jatkaa toimintaansa vuonna 2013 aikaisemmin kehittyneiden mallien mukaisesti. Yhdistys toimii jatkossakin valppaana kansalaisten sähköisten oikeuksien puolustajana paikallisella, kansallisella, eurooppalaisella ja maailmanlaajuisella tasolla.
8
9 ##2. Jäsenistö
10
11 Jäsenhankintaa jatketaan aktiivisesti. Jäsenhankinnan perustan tulee muodostamaan tuloksekas toiminta, jonka mahdollisimman monet potentiaaliset jäsenet kokevat omakseen. Effi osallistuu järjestöesittelyihin mahdollisimman monessa kohteessa. Esittelyjä tuetaan tarjoamalla tarkoitusta varten koostettua materiaalipakettia aktiivisesti jäsenistölle. Tämänhetkinen materiaalipaketti: banderolli sekä rollup ja jaettavaksi Under Surveillance -sarjakuva, Sähköisen äänestyksen ongelmat -lehtinen, Internetin estot -lehtinen, Richard Stallmanin Oikeus lukea -essee sekä yhdistyksen esite.
12
13 ##3. Päätöksenteko ja yleinen toiminta
14
15 Yhdistyksen hallitus kokoontuu noin kaksi kertaa kuukaudessa sähköpostitse. Tämän lisäksi fyysisiä kokouksia pidetään vuoden aikana 3-4. Eri aihepiireille nimetään omat vastuuhenkilöt, jotka vastaavat toiminnastaan hallitukselle. Tarvittaessa hallitus voi nimetä myös tilapäisiä työryhmiä vastaamaan laajemmista hankkeista.
16
17 ##4. Tiedotustoiminta
18
19 Effin tiedotustoiminta tulee jatkumaan pääasiassa nykyisellä linjalla ja sen rungon muodostavat:
20
21 * Lehdistötiedotteet ja muut julkiset kannanotot.
22 * Kotisivu, jonne kerätään julkaistavat materiaalit.
23 * Säännöllinen, julkinen tiedote.
24 * EDRi-gram -uutissähkeen suomennos.
25 * Effin blogi, jota kehitetään nopeammin reagoivaan suuntaan.
26
27 Näiden lisäksi:
28
29 * Mahdollisuuksia uusien viestintäkanavien perustamiseen tutkitaan.
30 * Yhteisöllisten medioiden käyttämistä parannetaan.
31 * Tuotetaan esittely- ja tiedotusmateriaalia paikallistason Effi-toimijoiden käyttöön.
32 * Parannetaan tiedotusta suoraan puolueisiin.
33 * Tuotetaan lyhyt video Effin perusesittelystä messu- ym. käyttöön.
34
35 Painetut materiaalit:
36
37 * Under Surveillance -sarjakuva (sähköisesti myös suomeksi)
38 * Sähköisen äänestyksen ongelmat -lehtinen
39 * Yhdistyksen yleisesite
40 * Effin hallitusohjelmatavoitteet
41 * Oikeus lukea
42 * Internetin estot
43
44 Laaditaan uutta materiaalia:
45
46 * Suomennetaan muita EDRin bookletteja, kuten
47   * Miksi sananvapaudella on väliä?
48   * Copyrightin kiusat
49   * Kuinka Internet toimii
50 * Kansalaisen tietosuojaopas
51 * Lehtinen autojen GPS-seurannasta (eCall, Suomen tienkäyttömaksut)
52
53 ###4.1. Jäsenistöön kohdistuva tiedotus
54
55 * Riittävän usein ilmestyvä, sähköpostitse lähetettävä jäsentiedote
56 * Effi-Alert -sähköpostikirje välitöntä reagointia vaativiin 
57   tapahtumiin.
58 * Wikin käyttöä lisätään, erityisesti siellä olevaa linkkilistaa.
59 * Sosiaalista mediaa (Facebook ja Google Plus) tehostetaan, tavoittavuus paranee.
60
61 ###4.2. Kotisivu-uudistus
62
63 Uudistetaan kotisivut.
64
65 ##5. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon
66
67 Effi tulee jatkamaan aktiivista vaikuttamista lainsäädännön kehittämiseen sen kaikilla tasoilla, sekä puolueiden hallitusohjelmatavoitteisiin. 
68 Effillä on oma hallitusohjelmatavoitelista, jonka toteutumista seurataan aktiivisesti.
69 Effi seuraa ja pyrkii vaikuttamaan myös yritysten ja muiden ei-valtiollisten
70 toimijoiden Effin alaan liittyvään toimintaan.
71
72 Erityistä huomiota kiinnitetään seuraaviin:
73
74 * julkishallinnon tietoyhteiskuntahankkeiden seuranta
75 * teletunnistetietojen tallennusvelvollisuus ja muut urkintahankkeet
76 * nettisensuurihankkeiden seuranta
77 * e-health -hankkeet, sähköinen potilasarkisto, sähköiset reseptit
78 * ruuhkamaksut ja liikenteenseurantajärjestelmät
79 * sähköisen äänestämisen jatkosuunnitelmien seuranta
80 * tekijänoikeusjärjestelmän, ja erityisesti hyvitysmaksujärjestelmän, kehitys ja siihen liittyvät 
81   lainsäädäntöhankkeet
82 * standardit, avoimuus ja rojaltivapaus
83 * kansalaisten tiedonsaannin edistäminen, avoin data
84 * sähköinen tunnistautuminen
85 * anonyymin viestintämahdollisuuden turvaaminen
86
87 Lisäksi Effi ottaa aktiivisesti osaa suomalaiseen tietoyhteiskuntakeskusteluun sekä jatkaa seminaarien järjestämistä ajankohtaisista aiheista. Effi ottaa osaa resurssien rajoissa keskeisimpiin alan kansainvälisiin tapahtumiin, kuten ICANN-kokouksiin, Computers, Freedom and Privacy -konferenssiin, EuroDIGiin ja Internet Governance Forumiin, sekä Pohjoismaissa Free Society Conference and Nordic Summit -tapahtumaan. Yhteistyötä muiden alan järjestöjen kanssa pyritään parantamaan.
88
89
90 ###5.1 Eduskunta
91
92 * Luodaan ja ylläpidetään kontakteja kansanedustajiin
93 * Pyritään vaikuttamaan kansanedustajien kantoihin Effille tärkeissä asioissa.
94 * Järjestetään eduskuntavierailu ja 1-2 yhteistapahtumaa
95
96 ##6. Yhteistyöverkostot
97
98 ###Kansallisesti
99
100 Effi jatkaa yhteistyötä ja keskustelua ihmisoikeus-, sananvapaus-, tekijänoikeus- ja nuorisojärjestöjen kanssa, esimerkiksi Amnesty Internationalin, Ihmisoikeusliiton, Suomen PENin, Suomen standardoimisliiton ja Suomen Internet-yhdistyksen (ISOC Finland). Myös alan viranomaisvaikuttajien, kuten tietosuojavaltuutetun ja lapsiasiavaltuutetun, kanssa toimitaan jatkossakin aktiivisesti. 
101
102 ###Kansainvälisesti
103
104 Effi jatkaa aktiivista osallistumistaan European Digital Rightsin (EDRi) toimintaan, mitä kautta järjestöllä on suora tiedonhankinta- ja vaikutuskanava EU:hun. Effi pyrkii myös osallistumaan YK:n, erityisesti Internet Governance Forumin ja WIPOn tekijänoikeuskomitean toimintaan. Effi on ICANNin GNSO:n (Generic Names Supporting Organization) Non-Commercial Users Constituencyn (NCUC) jäsen.
105
106
107 ##7. Paikallistoiminta
108
109 Paikallistoimintaa tarvitaan enemmän ja sitä kehitetään ja tuetaan. Paikallistapahtumiin on lainattavissa materiaalipaketti. Eri puolilla Suomea on ollut paikallistoimintaa. Pyritään jatkamaan, tukemaan ja kehittämään toimintaa erityisesti Oulussa, Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella.
110
111 ##8. Talous
112
113 Yhdistyksen talous perustuu ensisijaisesti jäsenmaksutuloihin. Tämän lisäksi järjestö yrittää saada rahoitusta myös mahdollisilta yhteistyökumppaneilta sekä kansainvälisiltä säätiöiltä. Effi jatkaa myös jäsentuotteiden, kuten T-paitojen, myyntiä. Nettikauppa uudistetaan. Tuotevalikoimaa laajennetaan mahdollisuuksien mukaan. Myös yrityslahjoitusten ja julkisen rahoituksen mahdollisuuksia selvitellään.
114
115 Yhdistys anoo rahankeräyslupaa ja jos se saadaan, järjestää varainhankintakampanjan.
116
117 ##9. Ekskursiot
118
119 Effi järjestää vierailuja yhdistyksen toimialueeseen kuuluviin 
120 kohteisiin, esim. Kansalliskirjastoon, alan yrityksiin ja tekijänoikeusjärjestöihin.
121
122 ##10. Tapahtumat
123
124 Effi osallistuu ainakin Assemblyille sekä mahdollisesti kirjamessuille. Kevätkaudella järjestetään ainakin yksi yhteistyötilaisuus eduskunnan kanssa. Osallistutaan Euroopan tietosuojapäivään ja kansainväliseen Freedom not Fear -teemapäivään. Isoveli-palkinnot jaetaan alkusyksystä. Järjestetään yhdistyksen aihepiiriin liittyviä video- ja keskusteluiltoja. Lisäksi mahdollisesti osallistutaan pienempiin tapahtumiin ympäri Suomea. 
125
126 Yhdistyksen kevätkokous ja mahdollinen oheistapahtuma järjestetään huhti-toukokuussa ja syyskokous marras-joulukuussa.
127