1 LUONNOS VANHAN POHJALTA, TÄYDENNELLÄÄN SITÄ MUKAA KUN JOTAIN TAPAHTUU
2 TAPAHTUMAOSALLISTUMISIA JA LAUSUNTOJA VOISI LISÄILLÄ KOKO AJAN VUODEN MITTAAN
4 COPYPASTE VANHASTA ELI KAIKKI TSEKATTAVA -- JOTAIN JO FIKSAILTU -- MIELELLÄÄN LISÄTÄÄN TAPAHTUMIA, LAUSUNTOJA, VALIOKUNTAVIERAILUJA JNE. KOKO AJAN
6 - toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman yhteydet :-) http://wiki.effi.org/toimintasuunnitelma2018/
9 # Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintakertomus 2018
12 Effi jatkoi vuoden aikana asemassaan yhtenä johtavista asiantuntijoista tietoyhteiskuntaa koskevissa asioissa. Tämä näkyi mm. kutsuina erilaisiin kuulemistilaisuuksiin, kutsuina puhujiksi erilaisiin tapahtumiin ja lausuntopyyntöinä sekä lehdistön ja television laajana mielenkiintona. Myös useat yksityishenkilöt lähestyivät yhdistystä kysyen neuvoa Effin osaamisalaan liittyvissä asioissa.
17 Effin jäsenmäärä pysyi vakaana. Vuoden lopulla jäseniä oli noin xxxx. Jäsenkunta pysyi edelleen erittäin miesvoittoisena.
19 ## Päätöksenteko ja yleinen toiminta
21 Hallitus piti vuoden aikana 9 kokousta, lähinnä sähköpostilistallaan. Fyysisiä kokouksia oli 1.
23 Hallituksen puheenjohtajana toimi koko vuoden Leena Romppainen, varapuheenjohtajina Elias Aarnio, Timo Karjalainen ja Tapani Tarvainen, sekä jäseninä Ahto Apajalahti, Henrik Ingo, Mikko Kenttälä, Juha Nurmi, Raoul Plommer ja Sirpa Pöyhönen (sihteeri, rahastonhoitaja). Tiina Ison toimi hallituksessa 1.1.-4.2.2018
25 Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Tampereella 6.5.2017.
27 Syyskokous järjestettiin 24.11.2018 Helsingissä.
32 Lehdistötiedotteita Effi julkaisi XX kappaletta ja Effin blogissa ilmestyi vuoden aikana XX artikkelia. Yhdistys näkyi myös sosiaalisessa mediassa Twitterissä ja Facebookissa.
34 Tämän lisäksi Effin edustajia haastateltiin useita kertoja eri tiedotusvälineissä.
36 Pitkään käynnissä ollut web-sivujen uudistus XXX saatiinko ihan maaliin vuoden 2018 aikana? EI SAATU
38 ## Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon
40 Effin edustajat osallistuivat aktiivisesti poliittiseen päätöksentekoon niin eduskunnassa kuin ministeriötasollakin. Tiedustelulait olivat odotetusti keskiössä kotimaassa, EU-tasolla puolestaan tekijänoikeusdirektiivin uudistus.
42 xxx valiokuntavierailuista XX nosto, mm.
44 Puolustusvaliokunta 17.4. - HE 13/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi
45 henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa sekä eräiksi siihen
48 Puolustusvaliokunta 6.4. - HE 199/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tiedustelutoiminnan valvonnasta ja laiksi valtion virkamieslain 7 §:n muuttamisesta, HE 202/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi, HE 203/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnale laiksi sotilastiedustelusta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
50 Lakivaliokunta 5.4. - HE 9/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle EU:n yleistä
51 tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi
53 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 13.03.2018 - HE 159/2017
55 Tarkastusvaliokunta - 13.2.2018 - HE 199/2017, HE 202/2017, HE 203/2017
58 Effi antoi mm. seuraavat lausunnot: XXXX tarkista onko kaikki
59 https://effi.org/julkaisut/lausunnot/
61 Effin lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle tiedustelulakipaketista (02.03.2018)
63 Effin lausunto OKM:lle tekijänoikeusdirektiivistä (10.12.2018)
65 Effin varapuheenjohtaja Tapani Tarvainen jatkoi tietosuojalautakunnan varajäsenenä (nimitetty kaudeksi 2018-2020, vaikka tosiasiallisesti lautakunnan toiminta loppui GDPR:n voimaantuloon, viimeinen kokous oli toukokuussa 2018)
67 Tapani Tarvainen toimi myös Valtion tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnan jäsenenä.
70 Effi osallistui Finnish Internet Forumin suunnitteluun.
72 Effin edustajina valtiovarainministeriön henkilötunnuksen uudistamisen työryhmissä:
73 * Kansainvälinen vertailu: Jukka S. Rannila
74 * Henkilön yksilöinnin tarpeet ja tulevaisuus: Tero Pihlaja
75 * Turvallisuus: Henrik Ingo
76 * Identiteetin hallinta: Leena Romppainen
77 * Vaikutusten arviointi: Tero Pihlaja
79 Ahto Apajalahti toimi Effin edustajana OKM:N tekijänoikeuskirjetyöryhmässä, jonka työn pohjalta vuonna 2018 ilmestyi OKM:n julkaisu "Hyvät käytännöt yksityishenkilöihin
80 kohdistuvassa kirjevalvonnassa". Julkaisu sisältää Effin eriävän mielipiteen.
83 ## Tapahtumat kotimaassa
85 Vuoden aikana Effi osallistui mm. seuraaviin tapahtumiin:
87 12.-13.1.2018. Disobey (Raoul Plommer, Leena Romppainen ja vapaaehtoisia, infotiski)
88 3.2.2018 Assembly Winter (Leena Romppainen, infotiski)
89 15.2.2018. Tietoyhteiskunta-akatemia (Leena Romppainen)
90 26.4. Finnish Internet Forum, Helsinki (Leena Romppainen, Tapani Tarvainen)
93 ## Yhteistyöverkostot ja kansainvälinen toiminta
95 Kotimaassa Effi on Open Knowledge Finlandin jäsen.
97 Kansainvälisesti Effi jatkoi aktiivista toimintaa European Digital Rightsissa (EDRissä). Effi on ICANNin Non-commercial Users Constituencyn (NCUC) ja vuodesta 2017 myös Not-for-Profit Operational Concerns Constituencyn (NPOC) jäsen.
100 Effi osallistui useisiin kansainvälisiin tapahtumiin, mm. seuraaviin:
102 12.-14.4. European Digital Rightsin (EDRi) 15-vuotisjulat ja vuosikokous, Bryssel (Leena Romppainen, Tapani Tarvainen)
103 16.-18.5. RightsCon (Raoul Plommer, Leena Romppainen ja Tapani Tarvainen)
104 4.-6.6. European Dialogue on Internet Governance, Tbilisi (Raoul Plommer, Leena Romppainen, Tapani Tarvainen)
105 11.-13.11. Internet Governance Forum, Pariisi (Raoul Plommer, Leena Romppainen, Tapani Tarvainen)
106 28.-30.11. Annual Freedom Online Coalition Conference, Berlin (Tapani Tarvainen)
111 Valtaosa tuloista saatiin jäsenmaksuista ja lahjoituksista. Kannatustuotekaupan myynti vilkastui uuden tuotteen myötä. Varsinaisen toiminnan kulujen jäätyä budjetoitua vähäisemmiksi tilinpäätös oli reilusti ylijäämäinen. Taloudellinen tilanne oli läpi vuoden hyvä.
118 Effi osallistui vuoden lopussa julkaistuun Pelastakaa internet -kampanjointiin, jossa tuodaan esiin EU:n uuden tekijänoikeusdirektiivin ongelmia ja vastustetaan ongelmallisia kohtia. Kampanja sai hyvin näkyvyyttä mediassa, ja jatkuu myös vuonna 2019.