(no commit message)
[.git] / toimintakertomus2016.mdwn
1 LOPULLINEN - EI SAA ENÄÄ EDITOIDA!
2
3 # Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintakertomus 2016
4 ## Yleistä
5
6 Effi jatkoi vuoden aikana asemassaan yhtenä johtavista asiantuntijoista tietoyhteiskuntaa koskevissa asioissa. Tämä näkyi mm. kutsuina erilaisiin kuulemistilaisuuksiin, kutsuina puhujiksi erilaisiin tapahtumiin ja lausuntopyyntöinä sekä lehdistön ja television laajana mielenkiintona. Myös useat yksityishenkilöt lähestyivät yhdistystä kysyen neuvoa Effin osaamisalaan liittyvissä asioissa.
7
8 ## Jäsenistö
9
10 Effin jäsenmäärä pysyi vakaana. Vuoden lopulla jäseniä oli noin 1600. Jäsenkunta pysyi edelleen hyvin miesvoittoisena.
11
12 ## Päätöksenteko ja yleinen toiminta
13
14 Hallitus piti vuoden aikana 11 kokousta, lähinnä sähköpostilistallaan.
15
16 Hallituksen puheenjohtajana toimi koko vuoden Timo Karjalainen, varapuheenjohtajina Leena Romppainen ja Tapani Tarvainen, sekä jäseninä Ahto Apajalahti, Elina Kurikka, Mikko Kenttälä, Joonas Mäkinen, Raoul Plommer ja Sirpa Pöyhönen (sihteeri, rahastonhoitaja). 
17
18 Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 21.5.2016 Vantaalla.
19
20 Syyskokous järjestettiin 15.10.2016 Hämeenlinnassa.
21
22 Paikallistapaamisia järjestettiin Oulussa ja Vantaalla.
23
24 ## Tiedotustoiminta
25
26 Lehdistötiedotteita Effi julkaisi 4 kappaletta ja Effin blogissa ilmestyi vuoden aikana 5 artikkelia. Yhdistys näkyi myös sosiaalisessa mediassa Twitterissä ja Facebookissa.
27
28 Tämän lisäksi Effin edustajia haastateltiin useita kertoja eri tiedotusvälineissä.
29
30 ## Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon
31
32 Effin edustajat osallistuivat aktiivisesti poliittiseen päätöksentekoon niin eduskunnassa kuin ministeriötasollakin.
33
34 Effi antoi mm. seuraavat lausunnot:
35
36 17.2.1016 Effin lausunto talousvaliokunnalle tekijänoikeusjärjestelmän uudistamistavoitteista komission tiedonantoon liittyen  
37 11.5.2016 Effin lausunto liikenne- ja viestintävaliokunnalle hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista  
38 11.5.2016 Effin lausunto eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta  
39 30.9.2016 Effin lausunto turvallisuuspoliittisista selonteoista  
40 21.10.2016 Effin lausunto ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla  
41 13.12.2016 Effin lausunto tekijänoikeusdirektiivistä eduskunnalle  
42
43 Effin varapuheenjohtaja Tapani Tarvainen jatkoi tietosuojalautakunnan varajäsenenä (nimitetty kaudeksi 2015-2017).  
44
45 Tapani Tarvainen toimi myös Valtion tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnan jäsenenä.
46
47 Effi osallistui Finnish Internet Forumin suunnitteluun.
48
49 Antti Vähä-Sipilä toimi Effin edustajana oikeusministeriön nettiäänestystyöryhmässä. Työryhmä lopetti työnsä 27.3.
50
51
52 ## Tapahtumat kotimaassa
53
54 Vuoden aikana Effi osallistui mm. seuraaviin tapahtumiin:
55
56 25.-26.1. ja 14.3. Tietoyhteiskunta-akatemia (Leena Romppainen)  
57 27.4. Finnish Internet Forum, Helsinki (Leena Romppainen, Tapani Tarvainen)  
58 9.-12.6. Vectorama, Oulu (Sirpa Pöyhönen, Timo Karjalainen, Mikko Kenttälä, Leena Romppainen)  
59 3.-6.8. Assembly, Helsinki (Ahto Apajalahti, Leena Romppainen, vapaaehtoisia)  
60 31.8.-2.9. MyData (Raoul Plommer, Leena Romppainen)  
61 2.9. Effin 15-vuotisjuhlat ja Isoveli-palkintojen jako Helsingissä  
62 5.10. Winston Smith -palkinnon luovutus Mikko Hyppöselle
63
64 ## Yhteistyöverkostot ja kansainvälinen toiminta
65
66 Kotimaassa Effi on Open Knowledge Finlandin ja Tekijänoikeudellisen yhdistyksen jäsen.
67
68 Kansainvälisesti Effi jatkoi aktiivista toimintaa European Digital Rightsissa (EDRissä). Effi on ICANNin Non-commercial users constituency (NCUC) -järjestön jäsen. Tapani Tarvainen toimi ICANNin Non-Commercial Stakeholder Groupin (NCSG) puheenjohtajana.
69
70
71 Effi osallistui useisiin kansainvälisiin tapahtumiin, mm. seuraaviin:
72
73 4.-10.3. ICANN 55, Marrakech (Raoul Plommer ja Tapani Tarvainen)  
74 19.-20.3. European Digital Rightsin (EDRi) vuosikokous, Berliini (Leena Romppainen)  
75 28.3.-2.4. RightsCON, San Francisco (Raoul Plommer)  
76 9.-10.6. European Dialogue on Internet Governance, Bryssel (Raoul Plommer, Tapani Tarvainen)  
77 21.6. IPR-konferenssi, Bryssel (Elina Kurikka)  
78 27.-30.6. ICANN 56, Helsinki (Ahto Apajalahti, Raoul Plommer, Tapani Tarvainen, Leena Romppainen)  
79 3.-9.11. ICANN 57 Hyderabad (Tapani Tarvainen, Raoul Plommer)  
80 4.12. BestBits-verkosto, Guadalajara (Raoul Plommer, Leena Romppainen, Tapani Tarvainen)  
81 5.-9.12. Internet Governance Forum, Guadalajara (Raoul Plommer, Leena Romppainen, Tapani Tarvainen)  
82
83
84 ## Talous
85
86 Valtaosa tuloista saatiin jäsenmaksuista ja lahjoituksista. Kannatustuotekaupan tuotto jäi pieneksi hiljaisen myynnin vuoksi. Varsinaisen toiminnan kulujen jäätyä budjetoitua vähäisemmiksi tilinpäätös oli reilusti ylijäämäinen. Taloudellinen tilanne oli läpi vuoden hyvä.
87
88 Effin toukokuussa 2014 hakeman rahankeräysluvan käsittely on edelleen kesken KHO:ssa.