1 Tämän on siis tarkoitus olla asiantuntijalausunto ehdotettuun lakitekstiin,
2 ei mikään periaatteellinen ponsi tai julkilausuma.
3 Silti toki haluamme tuoda periaatteellisetkin näkökohdat esiin -
4 niihinhän koko kannanotto perustuu.
8 ## Lausuntoteksti(luonnos, **KESKENERÄINEN**)
10 ### Lausunto oikeusministeriön mietinnöstä 3/2010, Rasistiset rikokset
14 Electronic Frontier Finland (Effi) ry kannattaa varauksin Euroopan neuvoston
15 tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
16 hyväksymistä mietinnössä esitetyin varaumin artikloihin 3 ja 5
17 sekä lainsäädännön päivittämistä vastaamaan sitä sekä
18 neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS) vaatimuksia.
19 Samalla pitäisi tehdä puitepäätöksen 1. artiklan 4. kohdan mukainen
20 lausuma siinä mainittujen rikosten puolustelun kriminalisoinnin
21 rajoittamisesta ainoastaan kansainvälisen tuomioistuimen
22 lopullisella päätöksellä todettuihin rikoksiin.
24 Effi näkee työryhmän esittämissä lakiteksteissä
25 sekä perusteluissa kuitenkin useita vakavia ongelmia, erityisesti
26 sananvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille
27 alttiita muotoiluja. Ehdotukset menevät monessa kohdin
28 paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset
29 edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa
32 Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla edellyttää,
33 että sananvapauden rajoitusten on oltava *välttämättömiä*.
34 Siten ne pitäisi aina säätää mahdollisimman suppeiksi,
35 eikä "varmuuden vuoksi" laajemmiksi kuin sopimukset edellyttävät,
36 kun mitään näyttöä muuta Eurooppaa vakavammista ongelmista
39 Työryhmä on sananvapauden kannalta tärkeitä toimintoja
40 luetellessaan unohtanut kaikkein tärkeimmän:
41 poliittisen puheen, poliittiseen mielipiteenmuodostukseen
42 vaikuttamisen. Sananvapauden ensisijainen tarkoitushan
43 demokratiassa on mahdollistaa vapaa mielipiteenmuodostus
44 sallimalla kaikkien mielipiteiden, erityisesti kaikkein
45 kiistanalaisimpien, julkinen esittäminen ja puolustelu
46 (ja tietysti vastustaminenkin).
48 Mietinnön yksi perusongelma on ajatus, että jokin materiaali
49 voisi olla itsessään rikollista tai niin vaarallista,
50 että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla -
51 että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi
52 sallia vapaasti muodostaa mielipidettään.
53 Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan,
54 aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia
55 sinänsä kuin "taudinaiheuttajaa", jolta ihmiset ovat
56 kykenemättömiä suojautumaan ja jolta viranomaisten
57 pitäisi hallintoalamaisia suojella.
59 Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä
60 yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista
61 aivan liian laajalle ulottuvana: se rajoittaisi
62 kohtuuttomasti niin kirjakauppojen kuin kirjastojenkin
63 toimintaa ja tekisi rasismia ja xenofobiaa käsittelevän
64 tieteellisen tutkimuksen lähes mahdottomaksi.
66 Toinen erittäin ongelmallinen kohta on ehdotus tietoyhteiskunnan
67 palveluntarjoajan vastuuvapauden rajaamisesta tavalla,
68 joka olisi kohtuuttoman raskas siirtäessään näille
69 poliisin ja tuomioistuinten tehtäviä ja johtaisi
70 yhteiskunnallista keskustelua rajoittavaan itsesensuuriin.
71 Internet-sivustojen ylläpitäjien vastuuta arvioivassa satelliittimuistiossa
72 on sama ongelma. Jos tarkoitus on saada laittomat viestit pois verkosta,
73 miksei esimerkiksi verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksen käyttömahdollisuuksia
74 arvioida lainkaan - ellei ajatus nimenomaan ole saada sensuroiduksi
75 myös laillisia viestejä ilman valitusoikeutta.
77 Kaiken kaikkiaan mietinnöstä syntyy vahva vaikutelma, että kyse ei
78 olekaan oikeasti rikollisista viesteistä tai väkivallan uhasta, vaan
79 niitä käytetään keppihevosena mielipiderajoitusten ajamiseen.
81 Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa
82 lainmuutokset rajoittaisivat sananvapautta niin paljon,
83 että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.
85 #### Yksityiskohtaiset arviot lakiehdotuksista
87 ##### Rangaistusten määräytymisestä (Rikoslain 6 luvun 5 §)
89 Vaikuttimen käytölle koventamisperusteena ehdotetussa laajuudessa
90 ei ole vakuuttavia perusteita. Erityisesti uskonnon ja
91 elämänkatsomuksen ottaminen koventamisperusteisiin
92 sellaisinaan on niin vakava uskonnonvapauden rajoitus,
93 että sitä ei voida Suomen oloissa mitenkään perustella.
94 Tässä pitäisi ehdottomasti rajoittua vain tilanteisiin,
95 joissa uskontoa käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
96 rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
97 alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään
98 neuvostojen puitepäätöksen 1 artiklan kohdan 3 mukaisesti.
99 Uskonnot ja elämänkatsomukset *aatteina* eivät tarvitse
100 erityissuojaa, päinvastoin, niiden pitäisi kestää
102 Ehdotetusta muotoilusta seuraisi myös, että myös tekijän
103 uskonnonkin pitäisi olla kovennusperuste - mikä
104 tarkoittaisi, että esimerkiksi
105 sähköisen viestinnän tietosuojarikkomuksesta
106 uskonnollisista motiiveista (lähetystyö)
107 saisi ankaramman rangaistuksen kuin kaupallisista.
109 Vaikuttimen ottaminen yleiseksi koventamisperusteeksi
110 edellyttämättä mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon,
111 on yleisestikin varsin ongelmallista ja sen vaikutuksia ja
112 mahdollisia soveltamisalueita pitäisi pohtia
113 hyvin perusteellisesti.
114 Erityisesti vaikuttimia silloin tultaisiin varmasti
115 arvioimaan syytetyn julkaistujen mielipiteiden
116 pohjalta, ja lisärangaistus tulisi siten tosiasiallisesti
117 mielipiteenilmaisusta eikä itse teon vaikuttimista.
118 Tästä seuraa myös, että kyseessä olisi sananvapauden
119 rajoitus, jota pitäisi arvioida ihmisoikeussopimuksen
120 välttämättömyysperiaatteen valossa.
122 Mietinnössä ongelmallisina mainitut tapaukset,
123 joissa nykyinen muotoilu ei toimi koska teko
124 onkin kohdistunut omaisuuteen, olisi helppoa
125 korjata täsmällisemmällä muotoilulla:
127 *"4) rikoksen kohdistaminen henkilöön, tämän omaiseen
128 tai omaisuuteen pääasiassa hänen rotunsa, kansallisen tai
129 etnisen alkuperänsä, syntyperänsä, sukupuolisen suuntautumisensa,
130 vammaisuutensa tai muun sellaisen perusteen vuoksi;"*
132 Muistiossa esitetään koventamisperusteen käyttöä myös
133 mainittuihin ryhmiin kuulumattomien uhrien tapauksessa,
134 esimerkiksi rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuvissa
135 teoissa. Tämän tarpeellisuus jää kuitenkin perustelematta:
136 koko tämän lainkohdan olennainen perustehan on uhrien
137 heikko asema ja kykenemättömyys itsensä puolustamiseen,
138 eikä valtaväestöön kuuluva tarvitse lisäsuojaa vain
139 tekemänsä hyvän työn takia. Jos sellainen kuitenkin
140 katsotaan tarpeelliseksi, se pitäisi perustella
141 erikseen ja mainita laissa täsmällisesti.
143 ##### Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (Rikoslain 11 luvun 10 §)
145 "Yleisön saataville asettaminen" kattaa muualla rikoslaissa
146 ja tekijänoikeuslaissa vakiintuneen tulkinnan mukaan kaikenlaisen
147 myymisen, lainaamisen, maahantuonnin jne.
148 Siten ehdotettu muotoilu kriminalisoisi puheenaolevan aineiston
149 myynnin kirjakaupoissa, lainaamisen kirjastoissa ym.
150 Esimerkiksi toisen maailmansodan historiaa tutkiva tiedemies ei
151 ilmeisesti voisi laillisesti hankkia Hitlerin kirjoituksia.
153 Ehdotettu poikkeusmomentti ei asiaa korjaisi.
154 Erityisesti tieteessä tutkimuksen
155 rajaaminen "yleisesti hyväksyttävään" olisi
156 mahdoton, tieteellisen toisinajattelun ja
157 uudet läpimurrot estävä kriteeri.
159 Toiseksi, ehdotettu muotoilu *"**sellaisten**... lausuntojen,...*"
160 tarkoittaa, että kriteeriksi asetetaan itse
161 materiaalin sisältö käyttötavasta riippumatta -
162 siis että tiettyä aineistoa joko
163 saa käyttää miten tahansa tai ei lainkaan.
164 Tieteellinen tutkimus asettaisiin samalle
165 viivalle palopuheiden kanssa, raamatunlauseiden
166 käyttöä väkivaltaan yllyttämiseen ei voisi
167 kieltää sensuroimatta niitä kokonaan,
168 eikä rasistisesta puheesta raportointia voisi
169 erottaa sen alkuperäisestä esittämisestä
170 (vrt. työryhmänkin mainitsema EIT:n
171 päätös *Jersild vs. Tanska*).
173 Yleisön saataville asettamisen kielto riippumatta
174 tarkoituksesta tai kontekstista olisi myös
175 voimakas periaatteellinen kannanotto vapaata
176 mielipiteenmuodostusta vastaan.
177 Neuvostojen puitepäätöksessäkin johdonmukaisesti
178 viitataan tekotapaan olennaisena tunnusmerkkinä, ja
179 tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
180 selitysmuistiossa todetaan, että
181 *"The act of distributing or making available is only criminal if the
182 intent is also directed to the racist and xenophobic character of the
184 Materiaalin luonne sinänsä ei siis riitä rikoksen tunnusmerkistöksi,
185 ellei tekotavasta ilmene rasistinen tai muukalaisvihamielinen tarkoitus.
187 Mietinnössä tunnutaan myös olettavan, että kaikenlainen linkittäminen
188 olisi yleisön saataville asettamista. Tämä on perustavanlaatuinen
189 väärinkäsitys Internetin ja hypertekstin luonteesta. Tällaisesta
190 tulkinnasta seuraisi muun muassa, että tieteellisiä tutkimuksia ei voisi
191 julkaista netissä sensuroimatta lähdeluetteloita ja että
192 hakukoneita pitäisi alkaa valvoa Kiinan tapaan.
193 Laajamittainen yllytystarkoituksessa tehty linkittäminen
194 voidaan jo nyt katsoa avunannoksi levittämiseen, eikä
195 linkittämisen oikeudellisen merkityksen muuttamiseen
198 Kuvien mainitseminen erikseen tekotapana jää myös hyvin
199 heikosti perustelluksi. On vaikea kuvitella millainen
200 kuva voisi olla väkivaltaan tai vihaan kiihotusta
201 käyttötavasta riippumatta, eikä mietinnössä lainkaan
202 pohdita poliittisen arvostelun suojelua.
203 Päinvastoin, herää tunne että halutaan kieltää *aatteiden*
204 tekeminen naurunalaiseksi.
205 Jos (kuten ilmeiseltä vaikuttaa) tarkoitus on
206 kieltää taannoin kohua herättäneiden Muhammed-pilakuvien
207 tai Ville Rannan Muhammed-sarjakuvan tapaiset kuvat,
208 se olisi varsin raju sananvapauden vastainen linjaus
211 Sananvapauden rajoitusten välttämättömyysperiaatteen
212 mukaisesti tässäkään ei pitäisi laajentaa
213 kansanryhmän käsitettä sopimusvelvoitteita
214 laajemmiksi enempää kuin näyttö tosiasiallisista
215 vakavista ongelmista edellyttää. Erityisesti
216 elämänkatsomuksen lisääminen listaan samalla
217 epäsuorasti laajentaa uskonnon merkitystä siinä
218 ryhmäjäsenyydestä itse uskoon tavalla,
219 joka puuttuisi rajusti uskonnonvapauteen:
220 jos toisen uskonnon jumalaa ei saa kutsua epäjumalaksi tai profeettaa vääräksi profeetaksi,
221 koska se olisi loukkaavaa, mitä jää jäljelle uskonnonvapaudesta?
222 Olisiko Ilse Paakkisen selvästi ateisteja loukkaava kirjoitus Helsingin Sanomissa 3.3.2010
223 (jossa mm. väitetään ateismia ideologiaksi, joka perustuu vihaan ja agressioon)
224 katsottava kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan?
226 Uskonto pitäisi tässäkin rajata vain tilanteisiin, joissa sitä
227 käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
228 rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
229 alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään.
230 Ihmiset tarvitsevat suojelua, eivät aatteet.
231 Uskontoa tai elämänkatsomuksellisia aatteita ei voi
232 asettaa eri asemaan - päinvastoin, juuri siksi että ne
233 ovat tärkeitä niitä pitää saada arvostella ja
234 tehdä naurunalaisiksi. Oletettavasti tarkoitus ei kuitenkaan
235 ole suojella uskontoon perustuvia puolueita pilapiirroksilta
236 enempää kuin muita, saati tulkita kaikkia puolueita
237 elämänkatsomuksellisiksi niiden suojelemiseksi arvostelulta.
239 Vammaisten määritteleminen kansanryhmäksi on myös hieman ongelmallista.
240 Vammaiset eivät yleensä halua tulla määritellyksi ensisijaisesti
241 vammaisuutensa kautta tai tulla luokitelluksi "kansanryhmäksi",
242 ihmisten erot vammaisten joukossa kun ovat yhtä suuria kuin
243 ihmisten joukossa yleensä. Koko termin "vammainen" käyttö laissa
244 ihmisiä kategorisoivana terminä nyt ehdotetun lakitekstin tapaan on
245 alentavaa ja saattaa jopa lisätä syrjintää ja
246 viharikoksiakin luomalla näille sopivan kohderyhmän.
247 Siten olisi parempi vaatia ihmisten erilaisuuden ja erilaisten
248 vammojen huomioonottamista yksilöllisesti,
249 esimerkiksi kunnianloukkauksen tai laittoman
250 uhkauksen tunnusmerkistöä tai koventamisperusteita
251 säätämällä kuin tekemällä vammaisista
252 keinotekoista kansanryhmää.
254 Sukupuolisen suuntautumisen osalta suojelua kansanryhmänä voidaan pitää
255 perusteltuna, mutta samalla se osoittaa tunnusmerkistön sitomisen materiaaliin
256 käyttötavasta ja tarkoituksesta riippumatta absurdiksi, kun ilmeisesti
257 Raamatustakin pitäisi sensuroida homoseksuaalisuuden kieltävät kohdat
258 (kuten 3 Moos 18:22).
260 Lain nykyinenkin muotoilu on näissä suhteissa ongelmallinen,
261 ja ongelma vain korostuu kun sitä yritetään laajentaa.
262 Asiaa voisi yrittää korjata esimerkiksi puitepäätöksessä
263 johdonmukaisesti käytetyllä rajauksella
264 *"... jos teko on suoritettu tavalla, joka on omiaan yllyttämään
265 väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän
266 jäsentä kohtaan, ..."*.
268 Parasta olisi kuitenkin muotoilla koko pykälä uudelleen niin, että
269 kriminalisoidaan haitallinen teko sen primäärikriteerillä eikä epäsuorasti
270 pelätyllä tavalla mahdollisesti vaikuttavan materiaalin kautta, esimerkiksi
271 jälleen puitepäätöksen muotoilua seuraten:
273 *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan,
274 joka kohdistuu **tosiasiallisesti** rodun, ihonvärin, syntyperän
275 taikka kansallisen tai etnisen alkuperän tai sukupuolisen
276 suuntautumisen mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen
277 ryhmän jäseneen levittämällä lausuntoja tai muita tiedonantoja
278 tai muulla vastaavalla tavalla,
279 on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
280 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."*
282 Tässä *tosiasiallisesti* kattaisi uskonnon lisäksi muutkin kiertoilmaisut
283 kansanryhmän määrittelyssä.
285 ##### Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan (ehdotettu uusi Rikoslain 11 luvun 10a §)
287 Törkeän tekomuodon luomista ei muistiossa vakuuttavasti perustella,
288 vaikka senkin pitäisi ihmisoikeussopimuksen mukaan olla
289 *välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa*.
291 Ehdotettu muotoilu on lisäksi kohtuuttoman epämääräinen,
292 etenkin kohta 2): millainen väkivallalla *uhkailu*
293 edellyttäisi näinkin paljon ankarampaa rangaistusta
294 kuin toteutunut pahoinpitely?
296 Jos törkeä tekomuoto katsotaan tarpeelliseksi, sen kriteeriksi
297 tulisi ottaa uhatun väkivallan *toteutuminen* - törkeästäkin
298 puheesta neljän vuoden rangaistus on suhteeton, ellei siitä
299 aiheudu mitään konkreettista haittaa.
301 ##### Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (Rikoslain 17 luvun 1a §)
303 Työryhmä esittää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyn laajentamista
304 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Jos tämä toteutetaan yhdessä
305 ehdotetun yleisön saataville asettamiskiellon kanssa, seuraus olisi,
306 että esimerkiksi tarkoituksella (rahaa saadakseen) yhdenkin rasistisen
307 kirjan myynyt antikvaarinen kirjakauppa voisi olla lain mukaan
308 järjestäytynyt rikollisryhmä. Tämä ei liene tarkoituksenmukaista.
310 Vaikka kansanryhmää vastaan kiihottaminen määriteltäisiinkin
311 edellämainitun kaltaiset omituisuudet poissulkevalla tavalla,
312 järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän laajentaminen
313 eksplisiittisesti tiettyyn rikokseen, ja vieläpä sellaiseen,
314 joka on (vaikka perusteltukin) sananvapauden rajoitus, vaatisi
315 poikkeuksellisia perusteluja, joita ei työryhmän mietinnöstä löydy.
317 Ehdotetun kansanryhmää vastaan kiihottamisen törkeän muodon
318 mukaisiin rikoksiin järjestäytyneen rikollisryhmän
319 määrittely voisi soveltua, mutta siihen se tulisi
320 jo rangaistusasteikon kautta mukaan eikä vaatisi
321 muutoksia tähän pykälään.
323 Effin mielestä tähän pykälään ei tule tehdä
324 työryhmän ehdottamaa muutosta.
326 ##### Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa (Lain tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta 4 luvun 15 §)
328 Lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 18 § perusteella tuomioistuin voi poliisin, syyttäjän tai asianosaisen hakemuksesta määrätä verkkoviestin jakelun keskeytettäväksi, jos on ilmeistä, että viestin pitäminen julkisesti saatavilla on rangaistavaa. Tuomioistuimen on käsiteltävä hakemus kiireellisenä. Voimassa oleva laki mahdollistaa siis hyvin tehokkaan ja nopean puuttumisen laittomaan verkkoviestintään ilman, että Internet-palveluntarjoajille tarvitsee siirtää poliisille, syyttäjille ja tuomioistuimille kuuluvia tehtäviä.
330 Toimivaltainen tuomioistuin näissä asioissa on Internet-palveluntarjoajan kotipaikan tuomioistuin tai Helsingin käräjäoikeus. Effin selvittäessä asiaa toukokuussa 2007 ilmeni, että poliisi, syyttäjä tai asianosainen oli kuluneen yli kahden vuoden aikana pyytänyt verkkoviestin jakelun keskeyttämistä Helsingin käräjäoikeudelta kaksi kertaa (nämä kaksi tapausta sisältävät kaikki Helsingin käräjäoikeuden käsittelemät keskeyttämismääräykset ja myös ei-sähköisen median!). Vain toisessa tapauksessa pyyntö oli niin perusteltu, että tuomioistuin hyväksyi sen. Koska nykyisetkin oikeusturvakeinot riittävät eikä niitäkään ilmeisesti ole juuri tarvittu (yksi aiheellinen keskeyttämispyyntö kahdessa vuodessa), niin emme näe mitään syytä korjata olematonta ongelmaa uudella lainsäädännöllä. (Viite: <http://www.effi.org/blog/kai-2007-05-22.html>)
332 Ehdotettu sanamuoto lähtee jälleen siitä oletuksesta, että tietty *tieto* olisi
333 itsessään lainvastaista, riippumatta siitä mitä sillä tehdään,
334 millaisessa kontekstissa se esitetään,
335 ja jopa onko se julkisesti jakelussa vai esimerkiksi tutkijan yksityisessä
336 tiedostossa. Tämän lähtökohdan ongelmallisuus on jo tullut esiin.
338 Toiseksi, vaatimus että palveluntarjoajan pitäisi voida tunnistaa
339 tieto "ilmeisesti" lainvastaiseksi on kohtuuton, kun puhutaan
340 tuomioistuimillekin vaikeista rajankäynneistä.
342 Mitään sanktiota ylivarovaisuudesta ei ole, joten palveluntarjoajan
343 kannattaisi "varmuuden vuoksi" poistaa kaikki mistä joku
344 vain keksii valittaa. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä "chilling effect":
345 epätäsmällinen lainsäädäntö johtaa tarkoitettua merkittävämpään sananvapauden
346 rajoittamiseen, kun viestintää sensuroidaan varmuuden vuoksi. Tosiasiallisen
347 sananvapauden rajoittamisen kohteeksi joutuneella ei
348 olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan
349 edellyttämää oikeussuojakeinoa.
350 Tämä johtaisi mahdollisuuteen sabotoida tehokkaasti poliittista keskustelua.
352 Kaiken kaikkiaan tämä muotoilu rajoittaisi sananvapautta
353 epäsuorasti, kiertäen Euroopan ihmisoikeussopimuksen
354 10 artiklan kohtaa "... viranomaisen siihen puuttumatta ..."
355 painostamalla palveluntarjoajia puuttumaan viranomaisen
356 asemesta, tavalla, joka selvästi ylittää saman sopimuksen
357 artiklassa 17 säädetyn oikeuksien väärinkäytön kiellon.
359 Yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta palveluntarjoajia
360 tulisi sen sijaan kieltää poistamasta tietoa ilman
361 tuomioistuimen määräystä,
362 lain tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta 5 luvun tapaista
363 vastuun ottavaa valittajaa tai omia,
364 etukäteen julkaistuja sääntöjään.
366 ##### Oikeushenkilön rangaistusvastuu
368 Oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan laajennettavaksi
369 useassa pykälässä. Osa näistä on hyvin perusteltuja ja
370 ongelmattomia, esimerkiksi työsyrjinnän tapauksessa,
371 mutta kansanryhmää vastaan kiihottamisen ja kunnianloukkauksen
372 tapauksessa kyseessä on uusi sananvapauden rajoitus, eivätkä
373 esitetyt perustelut täytä ihmisoikeussopimuksen
374 välttämättömyyskriteeriä.
376 Erityisesti vaikuttimen käyttäminen kriteerinä
377 oikeushenkilön rangaistusvastuulle on ongelmallista:
378 pitääkö rasistisen vaikuttimen jotenkin näkyä oikeushenkilön
379 etuna (mikä se voisi olla?) tai toimeksiantona vai riittääkö
380 asianomaisen toimihenkilön vaikutin?
381 Yleisemminkin vaikutinkriteeri ilman mitään konkreettista, joka
382 sitoisi sen itse tekoon, olisi ongelmallista edellä
383 koventamisperusteiden kohdalla esitetyistä syistä.
385 Siten ehdotettujen Rikoslain 17 luvun 24 § toisen momentin
386 lopussa, 24 luvun 13 §:ssä (jos se lakiin kuitenkin jätetään)
387 ja 25 luvun 10 §:ssä olevat *"silloin, kun
388 rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on..."*
389 olisi syytä korvata täsmällisemmällä muotoilulla, esimerkiksi
391 *"silloin, kun teko on kohdistunut tiettyyn henkilöön, tämän omaiseen
392 tai omaisuuteen pääasiassa hänen rotunsa, kansallisen tai
393 etnisen alkuperänsä, syntyperänsä, sukupuolisen suuntautumisensa,
394 vammansa tai muun sellaisen perusteen vuoksi."*
402 ## epämuodollisia huomioita
404 * rikosten määrittely väärin päin: tekstien yms levittämistä ei
405 pitäisi määritellä rikokseksi, vaan varsinaisen tunnusmerkistön
406 pitäisi olla muu - vrt. EU:n puitepäätöksen muotoilu:
407 "edellä a alakohdassa tarkoitetun teon suorittaminen levittämällä tai
408 jakamalla julkisesti kirjoituksia, kuvia tai muuta aineistoa".
409 Tätä *ei* pidä tulkita niin että minkäänlaisen aineiston
410 levittäminen tai jakaminen automaattisesti olisi rikollista,
411 vaan että väkivaltaan ja vihaan yllyttäminen silläkin tavoin
414 * "yleisön saataville asettaminen" mahdottoman lavea, sen
415 vakiintunut tulkinta kattaa kirjakaupatkin. Se olisi parasta
416 jättää kokonaan pois.
418 * vaikuttimien pitäminen raskauttavina asianhaaroina:
419 tähän pitäisi löytää hyvä muotoilu, joka rajaa
420 "vaikuttimen" selkeästi itse teosta havaittavissa
421 oleviin seikkoihin (vrt. palkkamurha), eikä johda
422 puhtaaseen ajatustenlukuvaatimukseen.
424 * organisoidun rikollisjärjestön määrittelyn laajentaminen
425 on tarpeetonta ja esitetyssä muodossa suorastaan mahdottoman
426 väljä: vaikka kriteerinä olisikin teon tarkoituksellisuus,
427 tarkoitus voisi olla rahanteko (kirjakaupat) tai
428 tieteellisen tutkimuksen edistäminen (historiantutkimus
429 tulee ensimmäisenä mieleen, mutta myös Tatu Vanhanen &c)
431 * muotoilu sallitusta tieteellisestä tutkimuksesta ym
432 on hirveä, ja sananvapauden ydin eli poliittinen puhe
433 on sivuutettu kokonaan.
435 ## työryhmän lakiehdotusten analyysiä
437 ### RiL 6 luvun 5§: Rangaistuksen määräämisestä
439 Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:
441 4) rikoksen <i>tekeminen pääasiassa</i> rodun,
442 kansallisen tai etnisen <i>alkuperän</i>, uskonnon
443 tai <i>elämänkatsomuksen, syntyperän, sukupuolisen
444 suuntautumisen, vammaisuuden</i> tai
445 muun sellaisen perusteen vuoksi;
447 Tämä tekee koventamisperusteen vaikuttimesta ilman mitään konkreettista
448 itse tekoon liittyvää näyttöä - puhdas ajatustenlukuvaatimus siis.
449 Jos tarkoitus on vain laajentaa koventamisperuste esimerkiksi
450 maahanmuuttajia puolustaviin ministereihin kohdistuviin tekoihin
451 tai uhrin omaisuuteen/omaisiin jne,
452 se olisi parempi sanoa eksplisiittisesti.
454 Koko viharikoslainsäädännön olennaisena perusteena oleva
455 uhrien heikko asema ja kyvyttömyys itsensä puolustamiseen
456 ei kuitenkaan mitenkään sovellu tuollaisiin tapauksiin.
458 Se että viittaus teon uhriin on poistettu johtaa muuten
459 mielenkiintoiseen seuraukseen: myös *tekijän* rotu jne
460 voisi olla koventamisperuste.
462 Mietinnössä havaituiksi ongelmiksi mainitut tapaukset
463 rikosten kohdistumisesta omaisuuteen tai omaisiin olisi
464 helppo kattaa eksplisiittisesti:
465 *"rikoksen kohdistaminen ... henkilöön, tämän omaisuuteen
468 ### RiL 11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
470 #### 10§ Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
472 Joka yleisön keskuuteen levittää <i>tai asettaa
473 yleisön saataville</i> lausuntoja, kuvia tai muita
474 tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai
475 solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista
476 taikka uskontoon tai <i>elämänkatsomukseen,
477 syntyperään, sukupuoliseen suuntautumiseen
478 tai vammaisuuteen perustuvaa</i> ryhmää taikka
479 niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää,
480 on tuomittava <i>kiihottamisesta kansanryhmää
481 vastaan</i> sakkoon tai vankeuteen enintään
483 <i>Kiihottamisena kansanryhmää vastaan ei
484 pidetä sellaisten 1 momentissa tarkoitettujen
485 lausuntojen, kuvien tai tiedonantojen levittämistä
486 yleisön keskuuteen tai asettamista yleisön saataville,
487 joiden esittämistä on pidettävä hyväksyttävänä tieteessä,
488 taiteessa tai näihin rinnastettavassa julkisessa
489 toiminnassa taikka ajankohtaisten tai historiallisten
490 tapahtumien selostamiseksi.</i>
492 Uutta on siis "yleisön saataville asettaminen",
493 kuvien mainitseminen erikseen
494 ja toinen momentti (poikkeukset).
496 Tässä on pääsääntö ja poikkeus väärin päin.
497 Materiaalin levittämistä sinänsä ei pitäisi kriminalisoida,
498 vaan kriteerin pitäisi olla eksplisiittinen yllyttäminen
499 väkivaltaan tai vihaan.
501 Toiseksi, ehdotettu poikkeusluettelo antaa hämmentävän
502 kuvan sananvapauden merkityksestä: poliittinen puhe,
503 siis "väärien" mielipiteiden esittäminen, ei
504 ilmeisesti olisi lainkaan suojeltua.
506 Merkillistä on myös se, että poikkeusmomentti ei
507 puhu materiaalin käytöstä, vaan siitä itsestään -
508 ts. jos sen esittäminen luetelluissa konteksteissa on
509 hyväksyttävää, sitä saa levittää missä vain!
510 (Epäilen kyllä että tämä ei ollut tarkoitus.)
511 Vrt. cybercrime-lisäpöytäkirjan 3 artiklan varauma 2,
512 joka viittaa nimenomaan toimintaan.
514 Koko pykälä pitäisi kirjoittaa uusiksi, nykyinenkin
515 muotoilu on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
517 Alustava ehdotus: *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan
518 tai vihaan, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, syntyperän,
519 uskonnon tai vakaumuksen taikka kansallisen tai etnisen
520 alkuperän mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen
521 ryhmän jäseneen ..."*
522 (Suunnilleen suoraan EU:n puitepäätöksestä)
524 tai ehkä varaumalla *"... tavalla, joka on omiaan
525 yllyttämään väkivaltaan tai vihaan..."*
527 Idea on siis kriminalisoida se mitä halutaan
528 kieltää eikä tekoa siksi, että sen arvellaan voivan
529 sillä tavoin vaikuttaa.
531 #### 10a§ Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
534 Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan
535 1) kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan
536 tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan,
537 törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen,
538 törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa
539 tarkoituksessa tehtyyn tappoon,
540 2) rikoksentekijän tarkoituksena on muulla
541 kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheuttaa
542 ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta tai
543 3) selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä
545 ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on
546 myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on
547 tuomittava, <i>törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan</i>,
548 vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään
552 Kohta 2) on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
553 Ilman sitä tällä ei luultavasti olisi juurikaan vaikutuksia,
554 mutta turhalta koko pykälä silti tuntuu.
556 #### 15§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
558 Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, törkeään
559 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja syrjintään
560 sovelletaan, mitä oikeushenkilön
561 rangaistusvastuusta säädetään.
564 Tämä tulee ilmeisesti suoraan EU:n puitepäätöksestä.
565 Oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentaminen on
566 levitetty aika moneen pykälään, pitäisi analysoida
567 niiden yhteisvaikusta tarkemmin.
569 ### RiL 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
571 #### 1a§ Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen
574 1) perustamalla tai organisoimalla järjestäytyneen rikollisryhmän
575 taikka värväämällä tai yrittämällä värvätä väkeä sitä varten,
576 2) varustamalla tai yrittämällä varustaa järjestäytynyttä
577 rikollisryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden
578 valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla
579 taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,
580 3) toimeenpanemalla, yrittämällä toimeenpanna tai antamalla
581 järjestäytyneelle rikollisryhmälle koulutusta rikollista toimintaa
583 4) hankkimalla, yrittämällä hankkia tai luovuttamalla
584 järjestäytyneelle rikollisryhmälle toimitiloja tai muita sen
585 tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän
586 toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,
587 5) suoraan tai välillisesti antamalla tai keräämällä varoja
588 järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisen toiminnan rahoittamiseksi,
589 6) hoitamalla järjestäytyneen rikollisryhmän tärkeitä taloudellisia
590 asioita tai antamalla ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä
591 taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai
592 7) järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten tavoitteiden
593 saavuttamista muulla olennaisella tavalla aktiivisesti edistämällä
594 osallistuu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, jossa tavoitteena
595 on tehdä yksi tai useampi rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on
596 vähintään neljä vuotta vankeutta,
597 taikka yksi tai useampi 11 luvun <i>10 §:ssä</i> tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettu
598 rikos, ja jos tällainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, on
599 tuomittava <i>järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta</i>
600 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
603 Villakoiran ydin tässä on viittaus 11 luvun 10§:ään eli kiihotukseen
604 kansanryhmää vastaan. Varsin järeää kalustoa siis haetaan sen tueksi,
605 ja kun sen määritelmää samalla lavennetaan, järjestäytyneen
606 rikollisryhmän määritelmään mahtuisi esimerkiksi antikvaarinen kirjakauppa,
607 joka tarkoituksella (rahaa saadakseen) myy vääriä kirjoja,
608 tai yliopisto, joka pitää julkisesti saatavilla vääriä tutkimuksia...
610 Tämä kohta ehdotuksesta olisi syytä haudata kokonaan ja jättää
611 järjestäytyneen rikollisryhmän määrittely tarkoittamaan sitä
612 mitä sillä on alunperinkin haettu eikä laajentaa sitä
613 "väärien" poliittisten toimijoiden piiriin.
615 #### 24§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
617 Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumiseen,
618 laittoman maahantulon järjestämiseen, törkeään laittoman maahantulon
619 järjestämiseen, eläinsuojelurikokseen, uhkapelin järjestämiseen,
620 väkivaltakuvauksen levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
621 kuvan levittämiseen, törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
622 lasta esittävän kuvan levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä
623 loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja
624 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin sovelletaan,
625 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
626 <i>Mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään, sovelletaan
627 myös 1 §:ssä tarkoitettuun julkiseen kehottamiseen rikokseen silloin,
628 kun kehottamisen tai houkuttelemisen kohteena on 11 luvussa tarkoitettu
629 syrjintä tai 47 luvussa tarkoitettu työsyrjintä tai kiskonnantapainen
630 työsyrjintä taikka silloin, kun kehottamisen tai houkuttelemisen
631 pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
632 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen,
633 vammaisuus tai muu sellainen peruste.</i>
636 Onkohan tämä ensimmäinen kerta kun *oikeushenkilön* vaikuttimia
637 käytettäisiin rikoksen tunnusmerkkinä?
639 ### RiL 24 luku: Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
641 #### 13 § Oikeushenkilön rangaistusvastuu
643 Kunnianloukkaukseen ja törkeään kunnianloukkaukseen, silloin kun
644 rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai
645 etninen alkuperä, uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
646 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste, sovelletaan,
647 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
649 Taas kerran puhutaan pelkistä vaikuttimista, vaikka tässä olisi
650 jopa suht' helppoa laittaa kriteeri teon tosiasialliseen
653 ### RiL 25 luku: vapauteen kohdistuvista rikoksista
655 #### 10§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
657 Ihmiskauppaan ja törkeään ihmiskauppaan sovelletaan,
658 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
659 <i>Laittomaan uhkaukseen silloin, kun rikoksen pääasiallisena
660 vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
661 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
662 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste,
663 sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.</i>
667 ### RiL 47 luku: työrikoksista
669 #### 9§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
671 Työturvallisuusrikokseen, <i>työsyrjintään ja kiskonnantapaiseen
672 työsyrjintään</i> sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta
676 ### Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta, 4. luku
678 #### 15§ Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa
681 Kun tietoyhteiskunnan palvelu käsittää
682 palvelun vastaanottajan (sisällön tuottaja)
683 toimittamien tietojen tallentamisen tämän
684 pyynnöstä, palvelun tarjoaja ei ole vastuussa
685 tallennettujen tietojen sisällöstä tai välittämisestä,
686 jos hän toimii viipymättä tallentamansa
687 tiedon saannin estämiseksi:
689 2) saatuaan muuten tosiasiallisesti tietoonsa,
690 että tallennettu tieto on ilmeisesti rikoslain
691 (39/1889) 11 luvun 10 tai 10 a §:n taikka
692 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastainen.
695 Lisäys on siis viittaus kiihottamiseen ihmisryhmää vastaan.
696 On aika hurjaa vaatia palveluntarjoajaa tietämään **tieto**
697 *ilmeisesti* lainvastaiseksi, kun tuomioistuimillakin on
698 rajankäynnissä suuria vaikeuksia - eikä ehdotettu 10§
699 teksti itse asiassa edes (onneksi) määrittele tietoa
700 itsessään lainvastaiseksi, mikä tekee tuosta
701 muotoilusta entistäkin oudomman.
703 Lisäksi, kun toisaalta mitään sanktiota ei ole
704 määrätty aiheettomasta tiedon saannin estämisestä,
705 on aika ilmeistä että tuosta seuraisi voimakas
706 pyrkimys palveluntarjoajille harjoittaa
707 itsesensuuria - tai siis asiakkaidensa
708 sensurointia "varmuuden vuoksi".
711 [Liitemuistion](http://www.om.fi/Etusivu/Valmisteilla/Lausunnolla) sisällöstä voisi vielä lisätä jotain, siellä juttua keskustelupalstoista:
715 Kiihottamisrikoksen tunnusmerkistöön ja epävarsinaisen laiminlyöntirikosvastuuseen liittyy tulkintaongelmia, jotka ovat osaltaan myötävaikuttaneet siihen, että keskustelupalstan ylläpitäjä voi vain poikkeuksellisesti joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen ylläpitämällään keskustelupalstalla esiintyvästä rasistisesta kirjoittelusta. Jos keskustelupalstan ylläpitäjien valvontavastuu ja rikosoikeudellinen vastuu halutaan varmistaa, siitä on syytä säätää nimenomaisesti laissa. Tämä tapahtuu säätämällä keskustelupalstan ylläpitäjälle velvollisuus valvoa keskustelupalstalla käytävää kirjoittelua ja velvollisuus poistaa tietoonsa tullut ilmeisesti rasistisena pidettävä aineisto sekä säätää näiden valvontavelvollisuuksien rikkomisesta rangaistus.
716 Kriminalisoimalla säädettävien velvollisuuksien laiminlyönti saatettaisiin keskustelupalstan ylläpitäjät, jotka eivät poista tiedossaan olevaa rasistista aineistoa palstaltaan, nykyistä laajemmin rangaistusvastuun piiriin.