1 Tämän on siis tarkoitus olla asiantuntijalausunto ehdotettuun lakitekstiin,
2 ei mikään periaatteellinen ponsi tai julkilausuma.
3 Silti toki haluamme tuoda periaatteellisetkin näkökohdat esiin -
4 niihinhän koko kannanotto perustuu.
8 ## Lausuntoteksti(luonnos, **KESKENERÄINEN**)
10 ### Lausunto Oikeusministeriön mietinnöstä 3/2010 Rasistiset rikokset
14 Electronic Frontier Finland (Effi) ry kannattaa varauksin Euroopan neuvoston
15 tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
16 hyväksymistä mietinnössä esitetyin varaumin artikloihin 3 ja 5
17 sekä lainsäädännön päivittämistä vastaamaan sitä sekä
18 neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS) vaatimuksia.
19 Samalla pitäisi tehdä puitepäätöksen 1. artiklan 4. kohdan mukainen
20 lausuma siinä mainittujen rikosten puolustelun kriminalisoinnin
21 rajoittamisesta ainoastaan kansainvälisen tuomioistuimen
22 lopullisella päätöksellä todettuihin rikoksiin.
24 Effi näkee työryhmän esittämissä lakiteksteissä
25 sekä perusteluissa kuitenkin useita vakavia ongelmia, erityisesti
26 sananvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille
27 alttiita muotoiluja. Ehdotukset menevät monessa kohdin
28 paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset
29 edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa
32 Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla edellyttää,
33 että sananvapauden rajoitusten on oltava *välttämättömiä*.
34 Siten ne pitäisi aina säätää mahdollisimman suppeiksi,
35 eikä "varmuuden vuoksi" laajemmiksi kuin sopimukset edellyttävät,
36 kun mitään näyttöä muuta Eurooppaa vakavammista ongelmista
39 Työryhmä on sananvapauden kannalta tärkeitä toimintoja
40 luetellessaan unohtanut kaikkein tärkeimmän:
41 poliittisen puheen, poliittiseen mielipiteenmuodostukseen
42 vaikuttamisen. Sananvapauden ensisijainen tarkoitushan
43 demokratiassa on mahdollistaa vapaa mielipiteenmuodostus
44 sallimalla kaikkien mielipiteiden, erityisesti kaikkein
45 kiistanalaisimpien, julkinen esittäminen ja puolustelu
46 (ja tietysti vastustaminenkin).
48 Mietinnön yksi perusongelma on ajatus, että jokin materiaali
49 voisi olla itsessään rikollista tai niin vaarallista,
50 että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla -
51 että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi
52 sallia vapaasti muodostaa mielipidettään.
53 Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan,
54 aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia
55 sinänsä kuin "taudinaiheuttajaa", jolta ihmiset ovat
56 kykenemättömiä suojautumaan ja jolta viranomaisten
57 pitäisi hallintoalamaisia suojella.
59 Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä
60 yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista
61 aivan liian laajalle ulottuvana: se rajoittaisi
62 kohtuuttomasti niin kirjakauppojen kuin kirjastojenkin
63 toimintaa ja tekisi rasismia ja xenofobiaa käsittelevän
64 tieteellisen tutkimuksen lähes mahdottomaksi.
66 Toinen erittäin ongelmallinen kohta on ehdotus tietoyhteiskunnan
67 palveluntarjoajan vastuuvapauden rajaamisesta tavalla,
68 joka olisi kohtuuttoman raskas siirtäessään näille
69 poliisin ja tuomioistuinten tehtäviä ja johtaisi
70 yhteiskunnallista keskustelua rajoittavaan itsesensuuriin.
71 Internet-sivustojen ylläpitäjien vastuuta arvioivassa satelliittimuistiossa
72 on sama ongelma. Jos tarkoitus on saada laittomat viestit pois verkosta,
73 miksei esimerkiksi verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksen käyttömahdollisuuksia
74 arvioida lainkaan - ellei ajatus nimenomaan ole saada sensuroiduksi
75 myös laillisia viestejä ilman valitusoikeutta.
77 Kaiken kaikkiaan mietinnöstä syntyy vahva vaikutelma, että kyse ei
78 olekaan oikeasti rikollisista viesteistä tai väkivallan uhasta, vaan
79 niitä käytetään keppihevosena mielipiderajoitusten ajamiseen.
81 Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa
82 lainmuutokset rajoittaisivat sananvapautta niin paljon,
83 että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.
85 #### Yksityiskohtaiset arviot lakiehdotuksista
87 ##### Rangaistusten määräytymisestä (RiL 6 luvun 5§)
89 Vaikuttimen käytölle koventamisperusteena ehdotetussa laajuudessa
90 ei ole vakuuttavia perusteita. Erityisesti uskonnon ja
91 elämänkatsomuksen ottaminen koventamisperusteisiin
92 sellaisinaan on niin vakava uskonnonvapauden rajoitus,
93 että sitä ei voida Suomen oloissa mitenkään perustella.
94 Tässä pitäisi ehdottomasti rajoittua vain tilanteisiin,
95 joissa uskontoa käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
96 rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
97 alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään
98 neuvostojen puitepäätöksen 1 artiklan kohdan 3 mukaisesti.
99 Uskonnot ja elämänkatsomukset *aatteina* eivät tarvitse
100 erityissuojaa, päinvastoin, niiden pitäisi kestää
102 Ehdotetusta muotoilusta seuraisi myös, että tekijän
103 uskonnonkin pitäisi olla kovennusperuste - mikä
104 tarkoittaisi, että esimerkiksi
105 sähköisen viestinnän tietosuojarikkomuksesta
106 uskonnollisista motiiveista (lähetystyö)
107 saisi ankaramman rangaistuksen kuin kaupallisista.
109 Vaikuttimen ottaminen yleiseksi koventamisperusteeksi
110 edellyttämättä mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon,
111 on yleisestikin varsin ongelmallista ja sen vaikutuksia ja
112 mahdollisia soveltamisalueita pitäisi pohtia
113 hyvin perusteellisesti.
114 Erityisesti vaikuttimia silloin tultaisiin varmasti
115 arvioimaan syytetyn julkaistujen mielipiteiden
116 pohjalta, ja lisärangaistus tulisi siten tosiasiallisesti
117 mielipiteenilmaisusta eikä itse teon vaikuttimista.
118 Tästä seuraa myös, että kyseessä olisi sananvapauden
119 rajoitus, jota pitäisi arvioida ihmisoikeussopimuksen
120 välttämättömyysperiaatteen valossa.
122 Mietinnössä ongelmallisina mainitut tapaukset,
123 joissa nykyinen muotoilu ei toimi koska teko
124 onkin kohdistunut omaisuuteen, olisi helppoa
125 korjata täsmällisemmällä muotoilulla:
127 *"4) rikoksen kohdistaminen henkilöön, tämän omaiseen
128 tai omaisuuteen pääasiassa hänen rotunsa, kansallisen tai
129 etnisen alkuperänsä, syntyperänsä, sukupuolisen suuntautumisensa,
130 vammansa tai muun sellaisen perusteen vuoksi;"*
132 Muistiossa esitetään koventamisperusteen käyttöä myös
133 mainittuihin ryhmiin kuulumattomien uhrien tapauksessa,
134 esimerkiksi rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuvissa
135 teoissa. Tämän tarpeellisuus jää kuitenkin perustelematta:
136 koko tämän lainkohdan olennainen perustehan on uhrien
137 heikko asema ja kykenemättömyys itsensä puolustamiseen,
138 eikä valtaväestöön kuuluva tarvitse lisäsuojaa vain
139 tekemänsä hyvän työn takia. Jos sellainen kuitenkin
140 katsotaan tarpeelliseksi, se pitäisi perustella
141 erikseen ja mainita laissa täsmällisesti.
143 ##### Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (RiL 11 luvun 10§)
145 "Yleisön saataville asettaminen" kattaa muualla rikoslaissa
146 ja tekijänoikeuslaissa vakiintuneen tulkinnan mukaan kaikenlaisen
147 myymisen, lainaamisen, maahantuonnin jne.
148 Siten ehdotettu muotoilu kriminalisoisi puheenaolevan aineiston
149 myynnin kirjakaupoissa, lainaamisen kirjastoissa ym.
150 Esimerkiksi toisen maailmansodan historiaa tutkiva tiedemies ei
151 ilmeisesti voisi laillisesti hankkia Hitlerin kirjoituksia.
153 Ehdotettu poikkeusmomentti ei asiaa korjaisi.
154 Erityisesti tieteessä tutkimuksen
155 rajaaminen "yleisesti hyväksyttävään" olisi
156 mahdoton, tieteellisen toisinajattelun ja
157 uudet läpimurrot estävä kriteeri.
159 Toiseksi, jos kriteeriksi asetetaan itse
160 materiaalin sisältö käyttötavasta riippumatta, se
161 tarkoittaisi, että tiettyä aineistoa joko
162 saa käyttää miten tahansa tai ei lainkaan:
163 tieteellinen tutkimus asettaisiin samalle
164 viivalle palopuheiden kanssa, raamatunlauseiden
165 käyttöä väkivaltaan yllyttämiseen ei voisi
166 kieltää sensuroimatta niitä kokonaan,
167 eikä rasistisesta puheesta raportointia voisi
168 erottaa sen alkuperäisestä esittämisestä
169 (vrt. työryhmänkin mainitsema EIT:n
170 päätös *Jersild vs. Tanska*).
172 Yleisön saataville asettamisen kielto riippumatta
173 tarkoituksesta tai kontekstista olisi myös
174 voimakas periaatteellinen kannanotto vapaata
175 mielipiteenmuodostusta vastaan.
176 Neuvostojen puitepäätöksessäkin johdonmukaisesti
177 viitataan tekotapaan olennaisena tunnusmerkkinä, ja
178 tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
179 selitysmuistiossa todetaan, että
180 *"The act of distributing or making available is only criminal if the
181 intent is also directed to the racist and xenophobic character of the
183 Materiaalin luonne sinänsä ei siis riitä rikoksen tunnusmerkistöksi,
184 ellei tekotavasta ilmene rasistinen tai muukalaisvihamielinen tarkoitus.
186 Mietinnössä tunnutaan myös olettavan, että kaikenlainen linkittäminen
187 olisi yleisön saataville asettamista. Tämä on perustavanlaatuinen
188 väärinkäsitys Internetin ja hypertekstin luonteesta. Tällaisesta
189 tulkinnasta seuraisi muun muassa, että tieteellisiä tutkimuksia ei voisi
190 julkaista netissä sensuroimatta lähdeluetteloita ja että
191 hakukoneita pitäisi alkaa valvoa Kiinan tapaan.
192 Laajamittainen yllytystarkoituksessa tehty linkittäminen
193 voidaan jo nyt katsoa avunannoksi levittämiseen, eikä
194 linkittämisen oikeudellisen merkityksen muuttamiseen
197 Kuvien mainitseminen erikseen tekotapana jää myös hyvin
198 heikosti perustelluksi. On vaikea kuvitella millainen
199 kuva voisi olla väkivaltaan tai vihaan kiihotusta
200 käyttötavasta riippumatta, eikä mietinnössä lainkaan
201 pohdita poliittisen arvostelun suojelua.
202 Päinvastoin, herää tunne että halutaan kieltää *aatteiden*
203 tekeminen naurunalaiseksi.
204 Jos (kuten ilmeiseltä vaikuttaa) tarkoitus on
205 kieltää taannoin kohua herättäneiden Muhammed-pilakuvien
206 tai Ville Rannan Muhammed-sarjakuvan tapaiset kuvat,
207 se olisi varsin raju sananvapauden vastainen linjaus
210 Sananvapauden rajoitusten välttämättömyysperiaatteen
211 mukaisesti tässäkään ei pitäisi laajentaa
212 kansanryhmän käsitettä sopimusvelvoitteita
213 laajemmiksi enempää kuin näyttö tosiasiallisista
214 vakavista ongelmista edellyttää. Erityisesti
215 elämänkatsomuksen lisääminen listaan samalla
216 epäsuorasti laajentaa uskonnon merkitystä siinä
217 ryhmäjäsenyydestä itse uskoon tavalla,
218 joka puuttuisi rajusti uskonnonvapauteen:
219 jos toisen uskonnon jumalaa ei saa kutsua epäjumalaksi tai profeettaa vääräksi profeetaksi,
220 koska se olisi loukkaavaa, mitä jää jäljelle uskonnonvapaudesta?
221 Olisiko Ilse Paakkisen selvästi ateisteja loukkaava kirjoitus Helsingin Sanomissa 3.3.2010
222 (jossa mm. väitetään ateismia ideologiaksi, joka perustuu vihaan ja agressioon)
223 katsottava kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan?
225 Uskonto pitäisi tässäkin rajata vain tilanteisiin, joissa sitä
226 käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
227 rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
228 alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään.
229 Ihmiset tarvitsevat suojelua, eivät aatteet.
230 Eikä uskontoa tai elämänkatsomuksellisia aatteita voi
231 asettaa eri asemaan - päinvastoin, juuri siksi että ne
232 ovat tärkeitä niitä pitää saada arvostella ja
233 tehdä naurunalaisiksi. Oletettavasti tarkoitus ei kuitenkaan
234 ole suojella uskontoon perustuvia puolueita pilapiirroksilta
235 enempää kuin muita, saati tulkita kaikkia puolueita
236 elämänkatsomuksellisiksi niiden suojelemiseksi arvostelulta.
238 Vammaisten määritteleminen kansanryhmäksi on myös hieman ongelmallista.
239 Vammaiset eivät yleensä halua tulla määritellyksi ensisijaisesti
240 vammaisuutensa kautta tai tulla luokitelluksi "kansanryhmäksi",
241 ihmisten erot vammaisten joukossa kun ovat yhtä suuria kuin
242 ihmisten joukossa yleensä. Koko termin "vammainen" käyttö laissa
243 ihmisiä kategorisoivana terminä nyt ehdotetun lakitekstin tapaan on
244 alentavaa ja saattaa jopa lisätä syrjintää ja
245 viharikoksiakin luomalla näille sopivan kohderyhmän.
246 Siten olisi parempi vaatia ihmisten erilaisuuden ja erilaisten
247 vammojen huomioonottamista yksilöllisesti,
248 esimerkiksi kunnianloukkauksen tai laittoman
249 uhkauksen tunnusmerkistöä tai koventamisperusteita
250 säätämällä kuin tekemällä vammaisista
251 keinotekoista kansanryhmää.
253 Sukupuolisen suuntautumisen osalta suojelua kansanryhmänä voidaan pitää
254 perusteltuna, mutta samalla se osoittaa tunnusmerkistön sitomisen materiaaliin
255 käyttötavasta ja tarkoituksesta riippumatta absurdiksi, kun ilmeisesti
256 Raamatustakin pitäisi sensuroida homoseksuaalisuuden kieltävät kohdat
257 (kuten 3 Moos 18:22).
259 Lain nykyinenkin muotoilu on näissä suhteissa ongelmallinen,
260 ja ongelma vain korostuu kun sitä yritetään laajentaa.
261 Asiaa voisi yrittää korjata esimerkiksi puitepäätöksessä
262 johdonmukaisesti käytetyllä rajauksella
263 *"... jos teko on suoritettu tavalla, joka on omiaan yllyttämään
264 väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän
265 jäsentä kohtaan, ..."*.
267 Parasta olisi kuitenkin muotoilla koko pykälä uudelleen niin, että
268 kriminalisoidaan haitallinen teko sen primäärikriteerillä eikä epäsuorasti
269 pelätyllä tavalla mahdollisesti vaikuttavan materiaalin kautta, esimerkiksi
270 jälleen puitepäätöksen muotoilua seuraten:
272 *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan,
273 joka kohdistuu **tosiasiallisesti** rodun, ihonvärin, syntyperän
274 taikka kansallisen tai etnisen alkuperän tai sukupuolisen
275 suuntautumisen mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen
276 ryhmän jäseneen levittämällä lausuntoja tai muita tiedonantoja
277 tai muulla vastaavalla tavalla,
278 on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
279 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."*
281 Tässä *tosiasiallisesti* kattaisi uskonnon lisäksi muutkin kiertoilmaisut
282 kansanryhmän määrittelyssä.
284 ##### Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan (ehdotettu uusi RiL 11 luvun 10a§)
286 Törkeän tekomuodon luomista ei muistiossa vakuuttavasti perustella,
287 vaikka senkin pitäisi ihmisoikeussopimuksen mukaan olla
288 *välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa*.
290 Ehdotettu muotoilu on lisäksi kohtuuttoman epämääräinen,
291 etenkin kohta 2): millainen väkivallalla *uhkailu*
292 edellyttäisi näinkin paljon ankarampaa rangaistusta
293 kuin toteutunut pahoinpitely?
295 Jos törkeä tekomuoto katsotaan tarpeelliseksi, sen kriteeriksi
296 tulisi ottaa uhatun väkivallan *toteutuminen* - törkeästäkin
297 puheesta neljän vuoden rangaistus on suhteeton, ellei siitä
298 aiheudu mitään konkreettista haittaa.
300 ##### Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (RiL 17 luvun 1a§)
302 Työryhmä esittää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyn laajentamista
303 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Jos tämä toteutetaan yhdessä
304 ehdotetun yleisön saataville asettamiskiellon kanssa, seuraus olisi,
305 että esimerkiksi tarkoituksella (rahaa saadakseen) yhdenkin rasistisen
306 kirjan myynyt antikvaarinen kirjakauppa voisi olla lain mukaan
307 järjestäytynyt rikollisryhmä. Tämä ei liene tarkoituksenmukaista.
309 Vaikka kansanryhmää vastaan kiihottaminen määriteltäisiinkin
310 edellämainitun kaltaiset omituisuudet poissulkevalla tavalla,
311 järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän laajentaminen
312 eksplisiittisesti tiettyyn rikokseen, ja vieläpä sellaiseen,
313 joka on (vaikka perusteltukin) sananvapauden rajoitus, vaatisi
314 poikkeuksellisia perusteluja, joita ei työryhmän mietinnöstä löydy.
316 Ehdotetun kansanryhmää vastaan kiihottamisen törkeän muodon
317 mukaisiin rikoksiin järjestäytyneen rikollisryhmän
318 määrittely voisi soveltua, mutta siihen se tulisi
319 jo rangaistusasteikon kautta mukaan eikä vaatisi
320 muutoksia tähän pykälään.
322 Effin mielestä tähän pykälään ei tule tehdä
323 työryhmän ehdottamaa muutosta.
325 ##### Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa (Laki Tietoyht palv tarj 4. luku 15§)
327 Lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 18 § perusteella tuomioistuin voi poliisin, syyttäjän tai asianosaisen hakemuksesta määrätä verkkoviestin jakelun keskeytettäväksi, jos on ilmeistä, että viestin pitäminen julkisesti saatavilla on rangaistavaa. Tuomioistuimen on käsiteltävä hakemus kiireellisenä. Voimassa oleva laki mahdollistaa siis hyvin tehokkaan ja nopean puuttumisen laittomaan verkkoviestintään ilman, että Internet-palveluntarjoajille tarvitsee siirtää poliisille, syyttäjille ja tuomioistuimille kuuluvia tehtäviä.
329 Toimivaltainen tuomioistuin näissä asioissa on Internet-palveluntarjoajan kotipaikan tuomioistuin tai Helsingin käräjäoikeus. Effin selvittäessä asiaa toukokuussa 2007 ilmeni, että poliisi, syyttäjä tai asianosainen oli kuluneen yli kahden vuoden aikana pyytänyt verkkoviestin jakelun keskeyttämistä Helsingin käräjäoikeudelta kaksi kertaa (nämä kaksi tapausta sisältävät kaikki Helsingin käräjäoikeuden käsittelemät keskeyttämismääräykset ja myös ei-sähköisen median!). Vain toisessa tapauksessa pyyntö oli niin perusteltu, että tuomioistuin hyväksyi sen. Koska nykyisetkin oikeusturvakeinot riittävät eikä niitäkään ilmeisesti ole juuri tarvittu (yksi aiheellinen keskeyttämispyyntö kahdessa vuodessa), niin emme näe mitään syytä korjata olematonta ongelmaa uudella lainsäädännöllä. (Viite: <http://www.effi.org/blog/kai-2007-05-22.html>)
331 Ehdotettu sanamuoto lähtee jälleen siitä oletuksesta, että tietty *tieto* olisi
332 itsessään lainvastaista, riippumatta siitä mitä sillä tehdään,
333 millaisessa kontekstissa se esitetään,
334 ja jopa onko se julkisesti jakelussa vai esimerkiksi tutkijan yksityisessä
335 tiedostossa. Tämän lähtökohdan ongelmallisuus on jo tullut esiin.
337 Toiseksi, vaatimus että palveluntarjoajan pitäisi voida tunnistaa
338 tieto "ilmeisesti" lainvastaiseksi on kohtuuton, kun puhutaan
339 tuomioistuimillekin vaikeista rajankäynneistä.
341 Mitään sanktiota ylivarovaisuudesta ei ole, joten palveluntarjoajan
342 kannattaisi "varmuuden vuoksi" poistaa kaikki mistä joku
343 vain keksii valittaa. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä "chilling effect":
344 epätäsmällinen lainsäädäntö johtaa tarkoitettua merkittävämpään sananvapauden
345 rajoittamiseen, kun viestintää sensuroidaan varmuuden vuoksi. Tosiasiallisen
346 sananvapauden rajoittamisen kohteeksi joutuneella ei
347 olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan
348 edellyttämää oikeussuojakeinoa.
349 Tämä johtaisi mahdollisuuteen sabotoida tehokkaasti poliittista keskustelua.
351 Kaiken kaikkiaan tämä muotoilu rajoittaisi sananvapautta
352 epäsuorasti, kiertäen Euroopan ihmisoikeussopimuksen
353 10 artiklan kohtaa "... viranomaisen siihen puuttumatta ..."
354 painostamalla palveluntarjoajia puuttumaan viranomaisen
355 asemesta, tavalla, joka selvästi ylittää saman sopimuksen
356 artiklassa 17 säädetyn oikeuksien väärinkäytön kiellon.
358 Yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta palveluntarjoajia
359 tulisi sen sijaan kieltää poistamasta tietoa ilman
360 tuomioistuimen määräystä,
361 lain tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta 22§:n tapaista
362 vastuun ottavaa valittajaa tai omia,
363 etukäteen julkaistuja sääntöjään.
365 ##### Oikeushenkilön rangaistusvastuu
367 Oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan laajennettavaksi
368 useassa pykälässä. Osa näistä on hyvin perusteltuja ja
369 ongelmattomia, esimerkiksi työsyrjinnän tapauksessa,
370 mutta erityisesti vaikuttimen käyttäminen kriteerinä
371 oikeushenkilön rangaistusvastuulle on ongelmallista:
372 pitääkö rasistisen vaikuttimen jotenkin näkyä oikeushenkilön
373 etuna (mikä se voisi olla?) tai toimeksiantona vai riittääkö
374 asianomaisen toimihenkilön vaikutin?
376 Toiseksi, vaikutinkriteeri ilman mitään konkreettista, joka
377 sitoisi sen itse tekoon, olisi ongelmallista edellä
378 koventamisperusteiden kohdalla esitetyistä syistä.
380 Siten ehdotettujen Rikoslain 17 luvun 24 § toisen momentin
381 lopussa ja 24 luvun 13§:ssä olevat *"silloin, kun
382 rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on..."*
383 olisi syytä korvata täsmällisemmällä muotoilulla, esimerkiksi
385 *"silloin, kun teko on kohdistunut tiettyyn henkilöön, tämän omaiseen
386 tai omaisuuteen pääasiassa hänen rotunsa, kansallisen tai
387 etnisen alkuperänsä, syntyperänsä, sukupuolisen suuntautumisensa,
388 vammansa tai muun sellaisen perusteen vuoksi."*
395 ## epämuodollisia huomioita
397 * rikosten määrittely väärin päin: tekstien yms levittämistä ei
398 pitäisi määritellä rikokseksi, vaan varsinaisen tunnusmerkistön
399 pitäisi olla muu - vrt. EU:n puitepäätöksen muotoilu:
400 "edellä a alakohdassa tarkoitetun teon suorittaminen levittämällä tai
401 jakamalla julkisesti kirjoituksia, kuvia tai muuta aineistoa".
402 Tätä *ei* pidä tulkita niin että minkäänlaisen aineiston
403 levittäminen tai jakaminen automaattisesti olisi rikollista,
404 vaan että väkivaltaan ja vihaan yllyttäminen silläkin tavoin
407 * "yleisön saataville asettaminen" mahdottoman lavea, sen
408 vakiintunut tulkinta kattaa kirjakaupatkin. Se olisi parasta
409 jättää kokonaan pois.
411 * vaikuttimien pitäminen raskauttavina asianhaaroina:
412 tähän pitäisi löytää hyvä muotoilu, joka rajaa
413 "vaikuttimen" selkeästi itse teosta havaittavissa
414 oleviin seikkoihin (vrt. palkkamurha), eikä johda
415 puhtaaseen ajatustenlukuvaatimukseen.
417 * organisoidun rikollisjärjestön määrittelyn laajentaminen
418 on tarpeetonta ja esitetyssä muodossa suorastaan mahdottoman
419 väljä: vaikka kriteerinä olisikin teon tarkoituksellisuus,
420 tarkoitus voisi olla rahanteko (kirjakaupat) tai
421 tieteellisen tutkimuksen edistäminen (historiantutkimus
422 tulee ensimmäisenä mieleen, mutta myös Tatu Vanhanen &c)
424 * muotoilu sallitusta tieteellisestä tutkimuksesta ym
425 on hirveä, ja sananvapauden ydin eli poliittinen puhe
426 on sivuutettu kokonaan.
428 ## työryhmän lakiehdotusten analyysiä
430 ### RiL 6 luvun 5§: Rangaistuksen määräämisestä
432 Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:
434 4) rikoksen <i>tekeminen pääasiassa</i> rodun,
435 kansallisen tai etnisen <i>alkuperän</i>, uskonnon
436 tai <i>elämänkatsomuksen, syntyperän, sukupuolisen
437 suuntautumisen, vammaisuuden</i> tai
438 muun sellaisen perusteen vuoksi;
440 Tämä tekee koventamisperusteen vaikuttimesta ilman mitään konkreettista
441 itse tekoon liittyvää näyttöä - puhdas ajatustenlukuvaatimus siis.
442 Jos tarkoitus on vain laajentaa koventamisperuste esimerkiksi
443 maahanmuuttajia puolustaviin ministereihin kohdistuviin tekoihin
444 tai uhrin omaisuuteen/omaisiin jne,
445 se olisi parempi sanoa eksplisiittisesti.
447 Koko viharikoslainsäädännön olennaisena perusteena oleva
448 uhrien heikko asema ja kyvyttömyys itsensä puolustamiseen
449 ei kuitenkaan mitenkään sovellu tuollaisiin tapauksiin.
451 Se että viittaus teon uhriin on poistettu johtaa muuten
452 mielenkiintoiseen seuraukseen: myös *tekijän* rotu jne
453 voisi olla koventamisperuste.
455 Mietinnössä havaituiksi ongelmiksi mainitut tapaukset
456 rikosten kohdistumisesta omaisuuteen tai omaisiin olisi
457 helppo kattaa eksplisiittisesti:
458 *"rikoksen kohdistaminen ... henkilöön, tämän omaisuuteen
461 ### RiL 11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
463 #### 10§ Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
465 Joka yleisön keskuuteen levittää <i>tai asettaa
466 yleisön saataville</i> lausuntoja, kuvia tai muita
467 tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai
468 solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista
469 taikka uskontoon tai <i>elämänkatsomukseen,
470 syntyperään, sukupuoliseen suuntautumiseen
471 tai vammaisuuteen perustuvaa</i> ryhmää taikka
472 niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää,
473 on tuomittava <i>kiihottamisesta kansanryhmää
474 vastaan</i> sakkoon tai vankeuteen enintään
476 <i>Kiihottamisena kansanryhmää vastaan ei
477 pidetä sellaisten 1 momentissa tarkoitettujen
478 lausuntojen, kuvien tai tiedonantojen levittämistä
479 yleisön keskuuteen tai asettamista yleisön saataville,
480 joiden esittämistä on pidettävä hyväksyttävänä tieteessä,
481 taiteessa tai näihin rinnastettavassa julkisessa
482 toiminnassa taikka ajankohtaisten tai historiallisten
483 tapahtumien selostamiseksi.</i>
485 Uutta on siis "yleisön saataville asettaminen",
486 kuvien mainitseminen erikseen
487 ja toinen momentti (poikkeukset).
489 Tässä on pääsääntö ja poikkeus väärin päin.
490 Materiaalin levittämistä sinänsä ei pitäisi kriminalisoida,
491 vaan kriteerin pitäisi olla eksplisiittinen yllyttäminen
492 väkivaltaan tai vihaan.
494 Toiseksi, ehdotettu poikkeusluettelo antaa hämmentävän
495 kuvan sananvapauden merkityksestä: poliittinen puhe,
496 siis "väärien" mielipiteiden esittäminen, ei
497 ilmeisesti olisi lainkaan suojeltua.
499 Merkillistä on myös se, että poikkeusmomentti ei
500 puhu materiaalin käytöstä, vaan siitä itsestään -
501 ts. jos sen esittäminen luetelluissa konteksteissa on
502 hyväksyttävää, sitä saa levittää missä vain!
503 (Epäilen kyllä että tämä ei ollut tarkoitus.)
504 Vrt. cybercrime-lisäpöytäkirjan 3 artiklan varauma 2,
505 joka viittaa nimenomaan toimintaan.
507 Koko pykälä pitäisi kirjoittaa uusiksi, nykyinenkin
508 muotoilu on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
510 Alustava ehdotus: *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan
511 tai vihaan, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, syntyperän,
512 uskonnon tai vakaumuksen taikka kansallisen tai etnisen
513 alkuperän mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen
514 ryhmän jäseneen ..."*
515 (Suunnilleen suoraan EU:n puitepäätöksestä)
517 tai ehkä varaumalla *"... tavalla, joka on omiaan
518 yllyttämään väkivaltaan tai vihaan..."*
520 Idea on siis kriminalisoida se mitä halutaan
521 kieltää eikä tekoa siksi, että sen arvellaan voivan
522 sillä tavoin vaikuttaa.
524 #### 10a§ Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
527 Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan
528 1) kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan
529 tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan,
530 törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen,
531 törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa
532 tarkoituksessa tehtyyn tappoon,
533 2) rikoksentekijän tarkoituksena on muulla
534 kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheuttaa
535 ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta tai
536 3) selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä
538 ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on
539 myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on
540 tuomittava, <i>törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan</i>,
541 vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään
545 Kohta 2) on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
546 Ilman sitä tällä ei luultavasti olisi juurikaan vaikutuksia,
547 mutta turhalta koko pykälä silti tuntuu.
549 #### 15§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
551 Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, törkeään
552 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja syrjintään
553 sovelletaan, mitä oikeushenkilön
554 rangaistusvastuusta säädetään.
557 Tämä tulee ilmeisesti suoraan EU:n puitepäätöksestä.
558 Oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentaminen on
559 levitetty aika moneen pykälään, pitäisi analysoida
560 niiden yhteisvaikusta tarkemmin.
562 ### RiL 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
564 #### 1a§ Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen
567 1) perustamalla tai organisoimalla järjestäytyneen rikollisryhmän
568 taikka värväämällä tai yrittämällä värvätä väkeä sitä varten,
569 2) varustamalla tai yrittämällä varustaa järjestäytynyttä
570 rikollisryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden
571 valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla
572 taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,
573 3) toimeenpanemalla, yrittämällä toimeenpanna tai antamalla
574 järjestäytyneelle rikollisryhmälle koulutusta rikollista toimintaa
576 4) hankkimalla, yrittämällä hankkia tai luovuttamalla
577 järjestäytyneelle rikollisryhmälle toimitiloja tai muita sen
578 tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän
579 toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,
580 5) suoraan tai välillisesti antamalla tai keräämällä varoja
581 järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisen toiminnan rahoittamiseksi,
582 6) hoitamalla järjestäytyneen rikollisryhmän tärkeitä taloudellisia
583 asioita tai antamalla ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä
584 taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai
585 7) järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten tavoitteiden
586 saavuttamista muulla olennaisella tavalla aktiivisesti edistämällä
587 osallistuu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, jossa tavoitteena
588 on tehdä yksi tai useampi rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on
589 vähintään neljä vuotta vankeutta,
590 taikka yksi tai useampi 11 luvun <i>10 §:ssä</i> tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettu
591 rikos, ja jos tällainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, on
592 tuomittava <i>järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta</i>
593 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
596 Villakoiran ydin tässä on viittaus 11 luvun 10§:ään eli kiihotukseen
597 kansanryhmää vastaan. Varsin järeää kalustoa siis haetaan sen tueksi,
598 ja kun sen määritelmää samalla lavennetaan, järjestäytyneen
599 rikollisryhmän määritelmään mahtuisi esimerkiksi antikvaarinen kirjakauppa,
600 joka tarkoituksella (rahaa saadakseen) myy vääriä kirjoja,
601 tai yliopisto, joka pitää julkisesti saatavilla vääriä tutkimuksia...
603 Tämä kohta ehdotuksesta olisi syytä haudata kokonaan ja jättää
604 järjestäytyneen rikollisryhmän määrittely tarkoittamaan sitä
605 mitä sillä on alunperinkin haettu eikä laajentaa sitä
606 "väärien" poliittisten toimijoiden piiriin.
608 #### 24§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
610 Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumiseen,
611 laittoman maahantulon järjestämiseen, törkeään laittoman maahantulon
612 järjestämiseen, eläinsuojelurikokseen, uhkapelin järjestämiseen,
613 väkivaltakuvauksen levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
614 kuvan levittämiseen, törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
615 lasta esittävän kuvan levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä
616 loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja
617 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin sovelletaan,
618 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
619 <i>Mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään, sovelletaan
620 myös 1 §:ssä tarkoitettuun julkiseen kehottamiseen rikokseen silloin,
621 kun kehottamisen tai houkuttelemisen kohteena on 11 luvussa tarkoitettu
622 syrjintä tai 47 luvussa tarkoitettu työsyrjintä tai kiskonnantapainen
623 työsyrjintä taikka silloin, kun kehottamisen tai houkuttelemisen
624 pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
625 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen,
626 vammaisuus tai muu sellainen peruste.</i>
629 Onkohan tämä ensimmäinen kerta kun *oikeushenkilön* vaikuttimia
630 käytettäisiin rikoksen tunnusmerkkinä?
632 ### RiL 24 luku: Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
634 #### 13 § Oikeushenkilön rangaistusvastuu
636 Kunnianloukkaukseen ja törkeään kunnianloukkaukseen, silloin kun
637 rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai
638 etninen alkuperä, uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
639 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste, sovelletaan,
640 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
642 Taas kerran puhutaan pelkistä vaikuttimista, vaikka tässä olisi
643 jopa suht' helppoa laittaa kriteeri teon tosiasialliseen
646 ### RiL 25 luku: vapauteen kohdistuvista rikoksista
648 #### 10§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
650 Ihmiskauppaan ja törkeään ihmiskauppaan sovelletaan,
651 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
652 <i>Laittomaan uhkaukseen silloin, kun rikoksen pääasiallisena
653 vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
654 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
655 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste,
656 sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.</i>
660 ### RiL 47 luku: työrikoksista
662 #### 9§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
664 Työturvallisuusrikokseen, <i>työsyrjintään ja kiskonnantapaiseen
665 työsyrjintään</i> sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta
669 ### Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta, 4. luku
671 #### 15§ Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa
674 Kun tietoyhteiskunnan palvelu käsittää
675 palvelun vastaanottajan (sisällön tuottaja)
676 toimittamien tietojen tallentamisen tämän
677 pyynnöstä, palvelun tarjoaja ei ole vastuussa
678 tallennettujen tietojen sisällöstä tai välittämisestä,
679 jos hän toimii viipymättä tallentamansa
680 tiedon saannin estämiseksi:
682 2) saatuaan muuten tosiasiallisesti tietoonsa,
683 että tallennettu tieto on ilmeisesti rikoslain
684 (39/1889) 11 luvun 10 tai 10 a §:n taikka
685 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastainen.
688 Lisäys on siis viittaus kiihottamiseen ihmisryhmää vastaan.
689 On aika hurjaa vaatia palveluntarjoajaa tietämään **tieto**
690 *ilmeisesti* lainvastaiseksi, kun tuomioistuimillakin on
691 rajankäynnissä suuria vaikeuksia - eikä ehdotettu 10§
692 teksti itse asiassa edes (onneksi) määrittele tietoa
693 itsessään lainvastaiseksi, mikä tekee tuosta
694 muotoilusta entistäkin oudomman.
696 Lisäksi, kun toisaalta mitään sanktiota ei ole
697 määrätty aiheettomasta tiedon saannin estämisestä,
698 on aika ilmeistä että tuosta seuraisi voimakas
699 pyrkimys palveluntarjoajille harjoittaa
700 itsesensuuria - tai siis asiakkaidensa
701 sensurointia "varmuuden vuoksi".
704 [Liitemuistion](http://www.om.fi/Etusivu/Valmisteilla/Lausunnolla) sisällöstä voisi vielä lisätä jotain, siellä juttua keskustelupalstoista:
708 Kiihottamisrikoksen tunnusmerkistöön ja epävarsinaisen laiminlyöntirikosvastuuseen liittyy tulkintaongelmia, jotka ovat osaltaan myötävaikuttaneet siihen, että keskustelupalstan ylläpitäjä voi vain poikkeuksellisesti joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen ylläpitämällään keskustelupalstalla esiintyvästä rasistisesta kirjoittelusta. Jos keskustelupalstan ylläpitäjien valvontavastuu ja rikosoikeudellinen vastuu halutaan varmistaa, siitä on syytä säätää nimenomaisesti laissa. Tämä tapahtuu säätämällä keskustelupalstan ylläpitäjälle velvollisuus valvoa keskustelupalstalla käytävää kirjoittelua ja velvollisuus poistaa tietoonsa tullut ilmeisesti rasistisena pidettävä aineisto sekä säätää näiden valvontavelvollisuuksien rikkomisesta rangaistus.
709 Kriminalisoimalla säädettävien velvollisuuksien laiminlyönti saatettaisiin keskustelupalstan ylläpitäjät, jotka eivät poista tiedossaan olevaa rasistista aineistoa palstaltaan, nykyistä laajemmin rangaistusvastuun piiriin.