1 Tämän on siis tarkoitus olla asiantuntijalausunto ehdotettuun lakitekstiin,
2 ei mikään periaatteellinen ponsi tai julkilausuma.
3 Silti toki haluamme tuoda periaatteellisetkin näkökohdat esiin -
4 niihinhän koko kannanotto perustuu.
8 ## Lausuntoteksti(luonnos, **KESKENERÄINEN**)
10 ### Lausunto Oikeusministeriön mietinnöstä 3/2010 Rasistiset rikokset
14 Electronic Frontier Finland (Effi) ry kannattaa Euroopan neuvoston
15 tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
16 hyväksymistä mietinnössä esitetyin varaumin artikloihin 3 ja 5
17 sekä lainsäädännön päivittämistä vastaamaan sitä sekä
18 neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS) vaatimuksia.
20 Effi kuitenkin näkee työryhmän esittämissä lakiteksteissä
21 sekä perusteluissa useita vakavia ongelmia, erityisesti
22 sananvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille
23 alttiita muotoiluja. Ehdotukset menevät monessa kohdin
24 paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset
25 edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa
28 Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla edellyttää,
29 että sananvapauden rajoitusten on oltava *välttämättömiä*.
30 Siten ne pitäisi aina säätää mahdollisimman suppeiksi,
31 eikä laajemmiksi kuin sopimukset edellyttävät kun
32 mitään näyttöä muuta Eurooppaa vakavammista ongelmista
35 Työryhmä on sananvapauden kannalta tärkeitä toimintoja
36 luetellessaan unohtanut kaikkein tärkeimmän:
37 poliittisen puheen, poliittiseen mielipiteenmuodostukseen
38 vaikuttamisen. Sananvapauden ensisijainen tarkoitushan
39 demokratiassa on mahdollistaa vapaa mielipiteenmuodostus
40 sallimalla kaikkien mielipiteiden, erityisesti kaikkein
41 kiistanalaisimpien, julkinen esittäminen ja puolustelu
42 (ja tietysti vastustaminenkin).
44 Muistion perusongelma on ajatus, että
45 jokin materiaali olisi itsessään rikollista tai niin vaarallista,
46 että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla -
47 että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi
48 sallia vapaasti muodostaa mielipidettään.
49 Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan,
50 aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia
51 sinänsä kuin taudinaiheuttajaa, jolta ihmiset ovat
52 kykenemättömiä suojautumaan.
54 Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä
55 yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista
56 aivan liian laajalle ulottuvana: se rajoittaisi
57 kohtuuttomasti niin kirjakauppojen kuin kirjastojenkin
58 toimintaa ja tekisi rasismia käsittelevän
59 tieteellisen tutkimuksen lähes mahdottomaksi.
61 Toinen erittäin ongelmallinen kohta on ehdotus tietoyhteiskunnan
62 palveluntarjoajan vastuuvapauden rajaamisesta tavalla,
63 joka olisi kohtuuttoman raskas siirtäessään näille
64 poliisin ja tuomioistuinten tehtäviä ja johtaisi
65 yhteiskunnallista keskustelua rajoittavaan itsesensuuriin.
67 Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa
68 lainmuutokset rajoittaisivat sananvapautta niin paljon,
69 että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.
71 #### Yksityiskohtaiset arviot lakiehdotuksista
73 ##### Rangaistusten määräytymisestä (RiL 6 luvun 5§)
75 Vaikuttimen käytölle koventamisperusteena ehdotetussa laajuudessa
76 ei ole vakuuttavia perusteita. Erityisesti uskonnon ja
77 elämänkatsomuksen ottaminen koventamisperusteisiin
78 sellaisinaan on jo niin vakava uskonnonvapauden rajoitus,
79 että sitä ei voida Suomen oloissa mitenkään perustella.
80 Tässä pitäisi ehdottomasti rajoittua vain tilanteisiin,
81 joissa uskontoa käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
82 rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
83 alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään
84 neuvostojen puitepäätöksen 1 artiklan kohdan 3 mukaisesti.
86 Sananvapauden rajoitusten välttämättömyysvaatimuksen
87 perusteella myös vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen
88 ottaminen mukaan koventamisperusteeseen edellyttäisi
89 näyttöä tosiasiallisista vakavista ongelmista, eikä
90 sellaista ole esitetty.
92 Vaikuttimen ottaminen yleiseksi koventamisperusteeksi
93 edellyttämättä mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon,
94 on myös varsin ongelmallista ja sen vaikutuksia ja
95 mahdollisia soveltamisalueita pitäisi pohtia
96 hyvin perusteellisesti.
97 Erityisesti se saattaisi johtaa siihen, että vaikuttimia
98 arvioitaisiin vain syytetyn julkaistujen mielipiteiden
99 pohjalta, ja lisärangaistus tulisi siten tosiasiallisesti
100 mielipiteenilmaisusta eikä itse teon vaikuttimista.
102 Mietinnössä ongelmallisina mainitut tapaukset,
103 joissa nykyinen muotoilu ei toimi koska teko
104 onkin kohdistunut omaisuuteen, olisi helppoa
105 korjata täsmällisemmällä muotoilulla:
107 *"4) rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen
108 tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tai
109 tämän omaisuuteen tai omaiseen tähän ryhmään kuulumisen perusteella; ja"*
111 Tätä laajempaan mielipiteenvapauden rajoittamiseen ei
112 ihmisoikeussopimuksen välttämättömyysperiaatteen mukaan
115 Muistiossa esitetään koventamisperusteen käyttöä myös
116 mainittuihin ryhmiin kuulumattomien uhrien tapauksessa,
117 esimerkiksi rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuvissa
118 teoissa. Tämän tarpeellisuus jää kuitenkin perustelematta:
119 koko tämän lainkohdan olennainen perustehan on uhrien
120 heikko asema ja kykenemättömyys itsensä puolustamiseen,
121 eikä valtaväestöön kuuluva tarvitse lisäsuojaa vain
122 tekemänsä hyvän työn takia. Jos sellainen kuitenkin
123 katsotaan tarpeelliseksi, se pitäisi perustella
124 erikseen ja mainita laissa täsmällisesti.
126 ##### Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (RiL 11 luvun 10§)
128 "Yleisön saataville asettaminen" kattaa muualla rikoslaissa
129 ja tekijänoikeuslaissa vakiintuneen tulkinnan mukaan kaikenlaisen
130 myymisen, lainaamisen, maahantuonnin jne, ja siten ehdotettu
131 muotoilu kriminalisoisi puheenaolevan aineiston myynnin
132 kirjakaupoissa, lainaamisen kirjastoissa jne.
133 Esimerkiksi toisen maailmansodan historiaa tutkiva tiedemies ei
134 ilmeisesti voisi laillisesti hankkia Hitlerin kirjoituksia.
136 Ehdotettu poikkeusmomentti ei asiaa korjaisi.
137 Erityisesti tieteessä tutkimuksen
138 rajaaminen "yleisesti hyväksyttävään" olisi
139 mahdoton, tieteellisen toisinajattelun ja
140 uudet läpimurrot estävä kriteeri.
142 Toiseksi, jos kriteeriksi asetetaan itse
143 materiaalin sisältö käyttötavasta riippumatta, se
144 tarkoittaisi, että tiettyä aineistoa joko
145 saa käyttää miten tahansa tai ei lainkaan:
146 tieteellinen tutkimus asettaisiin samalle
147 viivalle palopuheiden kanssa, eikä
148 rasistisesta puheesta raportointia voisi
149 erottaa sen alkuperäisestä esittämisestä
150 (vrt. työryhmänkin mainitsema EIT:n
151 päätös *Jersild vs. Tanska*).
153 Yleisön saataville asettamisen kielto olisi myös
154 voimakas periaatteellinen kannanotto vapaata
155 mielipiteenmuodostusta vastaan.
156 Neuvostojen puitepäätöksessäkin johdonmukaisesti
157 viitataan tekotapaan olennaisena tunnusmerkkinä.
159 Sananvapauden rajoitusten välttämättömyysperiaatteen
160 mukaisesti tässäkään ei pitäisi laajentaa
161 kansanryhmän käsitettä sopimusvelvoitteita
162 laajemmiksi enempää kuin näyttö tosiasiallisista
163 vakavista ongelmista edellyttää. Erityisesti
164 elämänkatsomuksen lisääminen listaan samalla
165 epäsuorasti laajentaa uskonnon merkitystä siinä
166 ryhmäjäsenyydestä itse uskoon tavalla,
167 joka puuttuisi rajusti uskonnonvapauteen:
168 jos toisen uskonnon jumalaa tai profeettaa ei saa kutsua epäjumalaksi,
169 koska se olisi loukkaavaa, mitä jää jäljelle uskonnonvapaudesta?
170 Olisiko Ilse Paakkisen selvästi ateisteja loukkaava kirjoitus
171 (jossa mm. väitetään ateismia ideologiaksi, joka perustuu vihaan ja agressioon)
172 Helsingin Sanomissa 3.3.2010 katsottava kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan?
174 Uskonto pitäisi tässäkin rajata vain tilanteisiin, joissa sitä
175 käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
176 rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
177 alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään.
179 Hyvästä tarkoituksesta huolimatta vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen
180 lisääminen kansanryhmän määritelmään ei ole perusteltua.
181 Sananvapauden rajoituksiin riittävän pahoista ongelmista Suomessa
182 ei ole näyttöä. Vammaisia ei uhkailla ryhmään kuulumisen vuoksi;
183 jos vammaisuuden perusteella pilkkaaminen halutaan kieltää, sen
184 paremmin lisätä esimerkiksi kunnianloukkauksen tunnusmerkistöön.
185 Sukupuolisen suuntautumisen osalta taas ehdotettu muotoilu tarkoittaisi
186 varsin rajua puuttumista uskonnonvapauteen, kun ilmeisesti Raamatustakin
187 pitäisi sensuroida homoseksuaalisuuden kieltävät kohdat (3 Moos 22 ym).
189 Lain nykyinenkin muotoilu on näissä suhteissa ongelmallinen,
190 ja ongelma vain korostuu kun sitä yritetään täydentää.
191 Asiaa voisi yrittää korjata esimerkiksi rajauksella
192 *"... jos teko on suoritettu tavalla, joka on omiaan yllyttämään
193 väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän
194 jäsentä kohtaan, ..."*.
196 Parasta olisi kuitenkin
197 muotoilla koko pykälä uudelleen niin, että
198 kriminalisoidaan haitallinen teko
199 sen primäärikriteerillä eikä epäsuorasti
200 pelätyllä tavalla mahdollisesti vaikuttavan
201 materiaalin kautta, esimerkiksi
202 puitepäätöksen muotoilua seuraten:
204 *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan,
205 joka kohdistuu rodun, ihonvärin, uskonnon, syntyperän
206 taikka kansallisen tai etnisen alkuperän
207 mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen
208 levittämällä lausuntoja tai muita tiedonantoja tai
209 muulla vastaavalla tavalla,
210 on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
211 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.*
213 *Momentissa 1 'uskonnon' tarkoitetaan viittaavan menettelyyn,
214 jossa uskontoa käytetään tekosyynä tällaisten tekojen kohdistamiseen rodun,
215 ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan
216 määriteltyyn ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen."*
218 Vaihtoehtoisesti uskonnon voisi jättää lakitekstistä kokonaan
219 pois ja lisätä tekosyiden kierron estämiseksi
220 listan eteen sanan "tosiasiallisesti":
222 *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan,
223 joka kohdistuu **tosiasiallisesti** rodun, ihonvärin,
224 syntyperän taikka kansallisen tai etnisen alkuperän
225 mukaan määräytyvään ihmisryhmään ..."*
227 Tämä kattaisi uskonnon lisäksi muutkin kiertoilmaisut
228 kansanryhmän määrittelyssä.
230 ##### Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan (ehdotettu uusi RiL 11 luvun 10a§)
232 Uusia rikosnimikkeitä ei pitäisi lisätä ilman hyviä syitä, eikä tämän
233 tarpeellisuutta työryhmän muistiossa vakuuttavasti perustella.
235 Sinänsä törkeän tekomuodon luominen ei muuten olisi erityisen
236 ongelmallista, se voisi olla hyödyllistäkin,
237 mutta ehdotettu muotoilu on kohtuuttoman
238 väljä: etenkin kohta 2) olisi paremmin
239 paikallaan teon perusmuodon tunnusmerkistössä.
240 Ehdotettuun rangaistusasteikkoon nähden väkivaltaan
241 yllyttämisen pitäisi olla jollakin tavoin poikkeuksellista,
242 "muulla tavoin" on liian epämääräinen.
244 **FIXME** tähän ehdotus paremmasta muotoilusta
246 ##### Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (RiL 17 luvun 1a§)
248 Työryhmä esittää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyn laajentamista
249 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Jos tämä toteutetaan yhdessä
250 ehdotetun yleisön saataville asettamiskiellon kanssa, seuraus olisi,
251 että esimerkiksi tarkoituksella (rahaa saadakseen) yhdenkin rasistisen
252 kirjan myynyt antikvaarinen kirjakauppa voisi olla lain mukaan
253 järjestäytynyt rikollisryhmä. Tämä ei liene tarkoituksenmukaista.
255 Vaikka kansanryhmää vastaan kiihottaminen määriteltäisiinkin
256 edellämainitun kaltaiset omituisuudet poissulkevalla tavalla,
257 järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän laajentaminen
258 eksplisiittisesti tiettyyn rikokseen, ja vieläpä sellaiseen,
259 joka jo itsessään on sananvapauden rajoitus, vaatisi poikkeuksellisia
260 perusteluja, joita ei työryhmän mietinnöstä löydy.
262 Ehdotetun kansanryhmää vastaan kiihottamisen törkeän muodon
263 mukaisiin rikoksiin järjestäytyneen rikollisryhmän
264 määrittely voisi soveltua, mutta siihen se tulisi
265 jo rangaistusasteikon kautta mukaan eikä vaatisi
266 muutoksia tähän pykälään.
268 Effin mielestä tähän pykälään ei tulisi tehdä
269 työryhmän ehdottamaa muutosta.
271 ##### Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa (Laki Tietoyht palv tarj 4. luku 15§)
273 Ehdotettu sanamuoto lähtee taas siitä, että tietty *tieto* olisi
274 itsessään lainvastaista, riippumatta siitä mitä sillä tehdään,
275 onko se julkisesti jakelussa vai esimerkiksi tutkijan yksityisessä
276 tiedostossa. Tämän lähtökohdan ongelmallisuus on jo tullut esiin.
278 Toiseksi, vaatimus että palveluntarjoajan pitäisi voida tunnistaa
279 tieto "ilmeisesti" lainvastaiseksi on kohtuuton, kun puhutaan
280 tuomioistuimillekin vaikeista rajankäynneistä.
282 Ongelmallisinta tässä ehdotuksessa on se, että mitään
283 sanktiota ylivarovaisuudesta ei ole, joten palveluntarjoajan
284 kannattaisi "varmuuden vuoksi" poistaa kaikki mistä joku
285 vain keksii valittaa - eikä tällaisen tosiasiallisen
286 sananvapauden rajoittamisen kohteeksi joutuneella
287 olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan
288 edellyttämää oikeussuojakeinoa.
289 Tämä johtaisi mahdollisuuteen sabotoida
290 tehokkaasti poliittista keskustelua.
292 Kaiken kaikkiaan tämä muotoilu rajoittaisi sananvapautta
293 epäsuorasti, kiertäen Euroopan ihmisoikeussopimuksen
294 10 artiklan kohtaa "... viranomaisen siihen puuttumatta ..."
295 painostamalla palveluntarjoajia puuttumaan viranomaisen
296 asemesta, tavalla joka selvästi ylittää saman sopimuksen
297 artiklassa 17 säädetyn oikeuksien väärinkäytön kiellon.
299 Yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta parasta olisi
300 sen sijaan kieltää palveluntarjoajia poistamasta tietoa
301 ilman selviä kriteereitä: tuomioistuimen määräystä, saman
302 lain 22§:n tapaista vastuun ottavaa valittajaa tai omia,
303 etukäteen julkaistuja ja valituskelpoisia sääntöjään.
305 **FIXME** tämän muotoilu kaipaa hiomista
307 ##### Oikeushenkilön rangaistusvastuu
309 Oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan laajennettavaksi
310 useassa pykälässä. Osa näistä on hyvin perusteltuja ja
311 ongelmattomia, esimerkiksi työsyrjinnän tapauksessa,
312 mutta erityisesti vaikuttimen käyttäminen kriteerinä
313 oikeushenkilön rangaistusvastuulle on ongelmallista:
314 pitääkö rasistisen vaikuttimen jotenkin näkyä oikeushenkilön
315 etuna (mikä se voisi olla?) tai toimeksiantona vai riittääkö
316 asianomaisen toimihenkilön vaikutin?
318 **FIXME** muotoilua pitää hioa, mielellään kommentoida pykälä pykälältä
324 ## epämuodollisia huomioita
326 * rikosten määrittely väärin päin: tekstien yms levittämistä ei
327 pitäisi määritellä rikokseksi, vaan varsinaisen tunnusmerkistön
328 pitäisi olla muu - vrt. EU:n puitepäätöksen muotoilu:
329 "edellä a alakohdassa tarkoitetun teon suorittaminen levittämällä tai
330 jakamalla julkisesti kirjoituksia, kuvia tai muuta aineistoa".
331 Tätä *ei* pidä tulkita niin että minkäänlaisen aineiston
332 levittäminen tai jakaminen automaattisesti olisi rikollista,
333 vaan että väkivaltaan ja vihaan yllyttäminen silläkin tavoin
336 * "yleisön saataville asettaminen" mahdottoman lavea, sen
337 vakiintunut tulkinta kattaa kirjakaupatkin. Se olisi parasta
338 jättää kokonaan pois.
340 * vaikuttimien pitäminen raskauttavina asianhaaroina:
341 tähän pitäisi löytää hyvä muotoilu, joka rajaa
342 "vaikuttimen" selkeästi itse teosta havaittavissa
343 oleviin seikkoihin (vrt. palkkamurha), eikä johda
344 puhtaaseen ajatustenlukuvaatimukseen.
346 * organisoidun rikollisjärjestön määrittelyn laajentaminen
347 on tarpeetonta ja esitetyssä muodossa suorastaan mahdottoman
348 väljä: vaikka kriteerinä olisikin teon tarkoituksellisuus,
349 tarkoitus voisi olla rahanteko (kirjakaupat) tai
350 tieteellisen tutkimuksen edistäminen (historiantutkimus
351 tulee ensimmäisenä mieleen, mutta myös Tatu Vanhanen &c)
353 * muotoilu sallitusta tieteellisestä tutkimuksesta ym
354 on hirveä, ja sananvapauden ydin eli poliittinen puhe
355 on sivuutettu kokonaan.
357 ## työryhmän lakiehdotusten analyysiä
359 ### RiL 6 luvun 5§: Rangaistuksen määräämisestä
361 Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:
363 4) rikoksen <i>tekeminen pääasiassa</i> rodun,
364 kansallisen tai etnisen <i>alkuperän</i>, uskonnon
365 tai <i>elämänkatsomuksen, syntyperän, sukupuolisen
366 suuntautumisen, vammaisuuden</i> tai
367 muun sellaisen perusteen vuoksi;
369 Tämä tekee koventamisperusteen vaikuttimesta ilman mitään konkreettista
370 itse tekoon liittyvää näyttöä - puhdas ajatustenlukuvaatimus siis.
371 Jos tarkoitus on vain laajentaa koventamisperuste esimerkiksi
372 maahanmuuttajia puolustaviin ministereihin kohdistuviin tekoihin
373 tai uhrin omaisuuteen/omaisiin jne,
374 se olisi parempi sanoa eksplisiittisesti.
376 Koko viharikoslainsäädännön olennaisena perusteena oleva
377 uhrien heikko asema ja kyvyttömyys itsensä puolustamiseen
378 ei kuitenkaan mitenkään sovellu tuollaisiin tapauksiin.
380 Se että viittaus teon uhriin on poistettu johtaa muuten
381 mielenkiintoiseen seuraukseen: myös *tekijän* rotu jne
382 voisi olla koventamisperuste.
384 Mietinnössä havaituiksi ongelmiksi mainitut tapaukset
385 rikosten kohdistumisesta omaisuuteen tai omaisiin olisi
386 helppo kattaa eksplisiittisesti:
387 *"rikoksen kohdistaminen ... henkilöön, tämän omaisuuteen
390 ### RiL 11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
392 #### 10§ Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
394 Joka yleisön keskuuteen levittää <i>tai asettaa
395 yleisön saataville</i> lausuntoja, kuvia tai muita
396 tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai
397 solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista
398 taikka uskontoon tai <i>elämänkatsomukseen,
399 syntyperään, sukupuoliseen suuntautumiseen
400 tai vammaisuuteen perustuvaa</i> ryhmää taikka
401 niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää,
402 on tuomittava <i>kiihottamisesta kansanryhmää
403 vastaan</i> sakkoon tai vankeuteen enintään
405 <i>Kiihottamisena kansanryhmää vastaan ei
406 pidetä sellaisten 1 momentissa tarkoitettujen
407 lausuntojen, kuvien tai tiedonantojen levittämistä
408 yleisön keskuuteen tai asettamista yleisön saataville,
409 joiden esittämistä on pidettävä hyväksyttävänä tieteessä,
410 taiteessa tai näihin rinnastettavassa julkisessa
411 toiminnassa taikka ajankohtaisten tai historiallisten
412 tapahtumien selostamiseksi.</i>
414 Uutta on siis "yleisön saataville asettaminen",
415 kuvien mainitseminen erikseen
416 ja toinen momentti (poikkeukset).
418 Tässä on pääsääntö ja poikkeus väärin päin.
419 Materiaalin levittämistä sinänsä ei pitäisi kriminalisoida,
420 vaan kriteerin pitäisi olla eksplisiittinen yllyttäminen
421 väkivaltaan tai vihaan.
423 Toiseksi, ehdotettu poikkeusluettelo antaa hämmentävän
424 kuvan sananvapauden merkityksestä: poliittinen puhe,
425 siis "väärien" mielipiteiden esittäminen, ei
426 ilmeisesti olisi lainkaan suojeltua.
428 Merkillistä on myös se, että poikkeusmomentti ei
429 puhu materiaalin käytöstä, vaan siitä itsestään -
430 ts. jos sen esittäminen luetelluissa konteksteissa on
431 hyväksyttävää, sitä saa levittää missä vain!
432 (Epäilen kyllä että tämä ei ollut tarkoitus.)
433 Vrt. cybercrime-lisäpöytäkirjan 3 artiklan varauma 2,
434 joka viittaa nimenomaan toimintaan.
436 Koko pykälä pitäisi kirjoittaa uusiksi, nykyinenkin
437 muotoilu on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
439 Alustava ehdotus: *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan
440 tai vihaan, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, syntyperän,
441 uskonnon tai vakaumuksen taikka kansallisen tai etnisen
442 alkuperän mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen
443 ryhmän jäseneen ..."*
444 (Suunnilleen suoraan EU:n puitepäätöksestä)
446 tai ehkä varaumalla *"... tavalla, joka on omiaan
447 yllyttämään väkivaltaan tai vihaan..."*
449 Idea on siis kriminalisoida se mitä halutaan
450 kieltää eikä tekoa siksi, että sen arvellaan voivan
451 sillä tavoin vaikuttaa.
453 #### 10a§ Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
456 Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan
457 1) kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan
458 tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan,
459 törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen,
460 törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa
461 tarkoituksessa tehtyyn tappoon,
462 2) rikoksentekijän tarkoituksena on muulla
463 kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheuttaa
464 ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta tai
465 3) selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä
467 ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on
468 myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on
469 tuomittava, <i>törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan</i>,
470 vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään
474 Kohta 2) on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
475 Ilman sitä tällä ei luultavasti olisi juurikaan vaikutuksia,
476 mutta turhalta koko pykälä silti tuntuu.
478 #### 15§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
480 Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, törkeään
481 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja syrjintään
482 sovelletaan, mitä oikeushenkilön
483 rangaistusvastuusta säädetään.
486 Tämä tulee ilmeisesti suoraan EU:n puitepäätöksestä.
487 Oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentaminen on
488 levitetty aika moneen pykälään, pitäisi analysoida
489 niiden yhteisvaikusta tarkemmin.
491 ### RiL 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
493 #### 1a§ Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen
496 1) perustamalla tai organisoimalla järjestäytyneen rikollisryhmän
497 taikka värväämällä tai yrittämällä värvätä väkeä sitä varten,
498 2) varustamalla tai yrittämällä varustaa järjestäytynyttä
499 rikollisryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden
500 valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla
501 taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,
502 3) toimeenpanemalla, yrittämällä toimeenpanna tai antamalla
503 järjestäytyneelle rikollisryhmälle koulutusta rikollista toimintaa
505 4) hankkimalla, yrittämällä hankkia tai luovuttamalla
506 järjestäytyneelle rikollisryhmälle toimitiloja tai muita sen
507 tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän
508 toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,
509 5) suoraan tai välillisesti antamalla tai keräämällä varoja
510 järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisen toiminnan rahoittamiseksi,
511 6) hoitamalla järjestäytyneen rikollisryhmän tärkeitä taloudellisia
512 asioita tai antamalla ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä
513 taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai
514 7) järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten tavoitteiden
515 saavuttamista muulla olennaisella tavalla aktiivisesti edistämällä
516 osallistuu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, jossa tavoitteena
517 on tehdä yksi tai useampi rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on
518 vähintään neljä vuotta vankeutta,
519 taikka yksi tai useampi 11 luvun <i>10 §:ssä</i> tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettu
520 rikos, ja jos tällainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, on
521 tuomittava <i>järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta</i>
522 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
525 Villakoiran ydin tässä on viittaus 11 luvun 10§:ään eli kiihotukseen
526 kansanryhmää vastaan. Varsin järeää kalustoa siis haetaan sen tueksi,
527 ja kun sen määritelmää samalla lavennetaan, järjestäytyneen
528 rikollisryhmän määritelmään mahtuisi esimerkiksi antikvaarinen kirjakauppa,
529 joka tarkoituksella (rahaa saadakseen) myy vääriä kirjoja,
530 tai yliopisto, joka pitää julkisesti saatavilla vääriä tutkimuksia...
532 Tämä kohta ehdotuksesta olisi syytä haudata kokonaan ja jättää
533 järjestäytyneen rikollisryhmän määrittely tarkoittamaan sitä
534 mitä sillä on alunperinkin haettu eikä laajentaa sitä
535 "väärien" poliittisten toimijoiden piiriin.
537 #### 24§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
539 Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumiseen,
540 laittoman maahantulon järjestämiseen, törkeään laittoman maahantulon
541 järjestämiseen, eläinsuojelurikokseen, uhkapelin järjestämiseen,
542 väkivaltakuvauksen levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
543 kuvan levittämiseen, törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
544 lasta esittävän kuvan levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä
545 loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja
546 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin sovelletaan,
547 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
548 <i>Mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään, sovelletaan
549 myös 1 §:ssä tarkoitettuun julkiseen kehottamiseen rikokseen silloin,
550 kun kehottamisen tai houkuttelemisen kohteena on 11 luvussa tarkoitettu
551 syrjintä tai 47 luvussa tarkoitettu työsyrjintä tai kiskonnantapainen
552 työsyrjintä taikka silloin, kun kehottamisen tai houkuttelemisen
553 pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
554 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen,
555 vammaisuus tai muu sellainen peruste.</i>
558 Onkohan tämä ensimmäinen kerta kun *oikeushenkilön* vaikuttimia
559 käytettäisiin rikoksen tunnusmerkkinä?
561 ### RiL 24 luku: Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
563 #### 13 § Oikeushenkilön rangaistusvastuu
565 Kunnianloukkaukseen ja törkeään kunnianloukkaukseen, silloin kun
566 rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai
567 etninen alkuperä, uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
568 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste, sovelletaan,
569 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
571 Taas kerran puhutaan pelkistä vaikuttimista, vaikka tässä olisi
572 jopa suht' helppoa laittaa kriteeri teon tosiasialliseen
575 ### RiL 25 luku: vapauteen kohdistuvista rikoksista
577 #### 10§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
579 Ihmiskauppaan ja törkeään ihmiskauppaan sovelletaan,
580 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
581 <i>Laittomaan uhkaukseen silloin, kun rikoksen pääasiallisena
582 vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
583 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
584 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste,
585 sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.</i>
589 ### RiL 47 luku: työrikoksista
591 #### 9§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
593 Työturvallisuusrikokseen, <i>työsyrjintään ja kiskonnantapaiseen
594 työsyrjintään</i> sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta
598 ### Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta, 4. luku
600 #### 15§ Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa
603 Kun tietoyhteiskunnan palvelu käsittää
604 palvelun vastaanottajan (sisällön tuottaja)
605 toimittamien tietojen tallentamisen tämän
606 pyynnöstä, palvelun tarjoaja ei ole vastuussa
607 tallennettujen tietojen sisällöstä tai välittämisestä,
608 jos hän toimii viipymättä tallentamansa
609 tiedon saannin estämiseksi:
611 2) saatuaan muuten tosiasiallisesti tietoonsa,
612 että tallennettu tieto on ilmeisesti rikoslain
613 (39/1889) 11 luvun 10 tai 10 a §:n taikka
614 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastainen.
617 Lisäys on siis viittaus kiihottamiseen ihmisryhmää vastaan.
618 On aika hurjaa vaatia palveluntarjoajaa tietämään **tieto**
619 *ilmeisesti* lainvastaiseksi, kun tuomioistuimillakin on
620 rajankäynnissä suuria vaikeuksia - eikä ehdotettu 10§
621 teksti itse asiassa edes (onneksi) määrittele tietoa
622 itsessään lainvastaiseksi, mikä tekee tuosta
623 muotoilusta entistäkin oudomman.
625 Lisäksi, kun toisaalta mitään sanktiota ei ole
626 määrätty aiheettomasta tiedon saannin estämisestä,
627 on aika ilmeistä että tuosta seuraisi voimakas
628 pyrkimys palveluntarjoajille harjoittaa
629 itsesensuuria - tai siis asiakkaidensa
630 sensurointia "varmuuden vuoksi".