(no commit message)
[.git] / kevatkokous2010 / toimintakertomus.mdwn
1 # Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintakertomus 2009
2 ## Yleistä
3
4 Electronic Frontier Finland jatkoi vuoden aikana asemassaan yhtenä johtavista asiantuntijoista tietoyhteiskuntaa koskevissa asioissa. Tämä näkyi mm. kutsuina erilaisiin kuulemistilaisuuksiin, kutsuina puhujiksi erilaisiin tapahtumiin ja lausuntopyyntöinä sekä lehdistön ja television laajana mielenkiintona. Myös useat yksityishenkilöt lähestyivät yhdistystä kysyen neuvoa Effin osaamisalaan liittyvissä asioissa.
5
6 ## Jäsenistö
7
8 Effin jäsenmäärä pysyi vakaana. Vuoden lopulla jäseniä oli noin 1700. Jäsenkunta pysyi edelleen hyvin miesvoittoisena.
9
10 ## Päätöksenteko ja yleinen toiminta
11
12 Hallitus piti vuoden aikana 24 kokousta, lähinnä sähköpostilistallaan.
13
14 Hallituksen jäseninä toimivat koko vuoden puheenjohtaja Tapani Tarvainen, varapuheenjohtajat Ville Oksanen ja Mikael Storsjö, sekä jäsenet Henrik Blåfield, Virpi Kauko, Mika Kivilompolo, Juho Lindman (rahastonhoitaja), Jyri Luostarinen (kuolemaansa saakka marraskuussa 2009), Leena Romppainen (kannatustuotevastaava ja tapahtumaorganisaattori), Tero Tilus ja Lars Wirzenius (teknologiavastaava).
15
16 Yhdistys piti kevätkokouksen Oulussa 3.5. ja syyskokouksen Helsingissä 5.12. Kevätkokouksen yhteydessä pidettiin keskustelutilaisuus paikkaperusteisista palveluista ja yksityisyydestä sekä useita työpajoja mm. RFID-passeista.
17
18 ## Tiedotustoiminta
19
20 Lehdistötiedotteita Effi julkaisi 11 kappaletta ja Effin blogissa ilmestyi vuoden aikana 47 artikkelia. Jäsenille tarkoitettu sisäinen tiedote ilmestyi 37 kertaa.
21
22 Tämän lisäksi Effin jäseniä haastateltiin laajasti eri tiedotusvälineissä. Varsinkin Lex Nokian yhteydessä yhdistys oli runsaasti esillä mediassa.
23
24 Tärkeimpiä aiheita vuoden aikana olivat ns. urkintalaki (Lex Nokia), sähköinen äänestäminen ja nettisensuuri. 
25
26 Sähköisestä äänestämisestä painettiin informaatiolehtistä, jota jaettiin eri tilaisuuksissa, mm. Turun kirjamessuilla.
27  
28 ## Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon
29
30 Effin edustajat osallistuivat aktiivisesti poliittiseen päätöksentekoon niin eduskunnassa kuin ministeriötasollakin. 
31
32 Kotimaassa lausuntoja annettiin mm. verkkotunnuslain muuttamisesta, sähköäänestyskokeilusta, tekijänoikeuksien työsuhdeolettamaa koskevasta ehdotuksesta ja Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Effi vastasi EU-komission julkiseen kuulemiseen tietoyhteiskuntapolitiikasta. 
33
34 Effi avusti kuuttatoista sähköisestä äänestyksestä valittanutta kolmessa kokeilukunnassa. Korkein hallinto-oikeus kumosi odotetusti vaalituloksen (mitä me sanoimme!) ja päätti, että uudet vaalit tulee järjestää. 
35
36 Lex Nokiasta jätettiin valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle.
37
38 Effi kanteli oikeuskanslerille rahankeräyslain tulkinnasta sekä hallinto-oikeuden tuomareiden toiminnasta lapsiporno.info -jutussa.
39
40 RFID-workshopit, joissa jaettiin tietoa RFID-sirujen toiminnasta sekä niiden käytöstä passeissa ja muualla, järjestettiin Oulussa (kevätkokouksen yhteydessä) ja Helsingissä.
41
42 Effi organisoi kimppaostohankkeen, jossa kaikille kansanedustajille, ministereille ja suomalaisille mepeille toimitettiin George Orwellin kirja Vuonna 1984.
43
44 Effi rekisteröityi Euroopan komission ylläpitämään edunvalvojien rekisteriin.
45
46 Ville Oksanen jatkoi Liikenne- ja viestintäministeriön mediafoorumin jäsenenä sekä osallistui mediafoorumin työryhmään, jossa valmisteltiin lasten mediakoulutusta käsittelevä lausunto annettavaksi tuntijakotyöryhmälle.
47
48 ## Tapahtumat kotimaassa
49
50 Vuoden aikana Effi osallistui mm. seuraaviin tapahtumiin:
51
52 28.1. Tietosuojapäivän tapahtuma "Raising awareness" yhdessä tietosuojavaltuutetun kanssa, Helsinki (Päivikki Karhula)
53
54 9.2. Tietoturvaviikon vaikuttajafoorumi eduskunnassa (Tapani Tarvainen)
55
56 20.-22.2. Assembly Winter, Tampere (Leena Romppainen ja avustajia)
57
58 10.3. Vääryyttä vastaan netissä -tapahtuma, järj. Jyrki Kasvi (Ville Oksanen)
59
60 9.6. Eduskunnan ACTA-seminaari, Helsinki (Ville Oksanen)
61
62 6.-9.8. Assembly Summer, Helsinki (Leena Romppainen ja avustajia)
63
64 28.8. Sisäasiainministeriön keskustelutilaisuus Tukholman ohjelmasta (Ville Oksanen)
65
66 12.9. Freedom Not Fear, Helsinki (Leena Romppainen, Tapani Tarvainen)
67
68 2.-4.10. Turun kirjamessut (Leena Romppainen ja avustajia)
69
70 22.-25.10. Helsingin kirjamessut (Leena Romppainen ja avustajia)
71
72 10.11. Eduskunnan tietoyhteiskuntaryhmän seminaari: Jokapaikan tietotekniikan yhteiskunnalliset haasteet (Ubiikkiseminaari) (Tapani Tarvainen)
73
74 11.12. Effi järjesti "Kenen immateriaalioikeus" -keskustelutilaisuuden yhteistyössä Jyrki Kasvin kanssa. 
75
76 ## Yhteistyöverkostot ja kansainvälinen toiminta
77
78 Effi jatkoi aktiivista toimintaa European Digital Rightsissa (EDRissä). Leena Romppainen on EDRin hallituksen jäsen.
79 Effi liittyi ICANN:n Non-commercial users constituency (NCUC)-järjestöön.
80
81 Effi osallistui useisiin kansainvälisiin tapahtumiin, mm. seuraaviin:
82
83 27.1. Sound copyright: which way for the EU? Open Rights Groupin järjestämä tilaisuus äänitysten tekijänoikeuksien pidentämisestä, Bryssel (Mikael Storsjö)
84
85 13.-15.2. Information and Sensitization of Young European Citizens on the Protection of Their Personal Data -projektin workshop (mukana useita järjestöjä, EDRi, AEDH, LDH, Pangea, jne.), Pariisi (Leena Romppainen)
86
87 1.-3.4. PrivacyOS, Berliini (Leena Romppainen)
88
89 21.4. Euroopan komission ACTA-tiedotustilaisuus, Bryssel (Teemu Mäntynen)
90
91 22.-24.4. ITU: World Telecom Policy Forum, Lissabon (Tapani Tarvainen)
92
93 27.4.-1.5. WIPO:n Development Agenda -kokous, Geneve (Kai Kimppa)
94
95 25.-29.5. WIPO: Standing committee on copyright and related rights, 18. session, Geneve (Ville Oksanen)
96
97 1.-4.6. Computers, Freedom and Privacy -konferenssi, Washington DC (Ville Oksanen)
98
99 24.10. EDRIn vuosikokous & 25.10. Privacy OS -konferenssi, Wien (Timo Karjalainen)
100
101 15.-18.11. IGF, Egypti (Virpi Kauko, Markku Räsänen, Jyry Suvilehto, Tapani Tarvainen)
102
103 ## Talous
104
105 Valtaosa tuloista saatiin jäsenmaksuista. Loput tuloista koostuivat kannatustuotekaupan voitoista ja lahjoituksista. Vuosia jatkunut rahankeräysoikeudenkäynti päättyi Effin voittoon.
106 Kokonaisuutena taloudellinen tilanne oli hyvä.