(no commit message)
[.git] / hallitusehdokkaat2011.mdwn
1 ### Effin hallitukseen 2011
2
3 Halukkaat voivat ilmoittautua kertomalla itsestään ja mihin käytettävissä tällä sivulla. Hyvä kertoa myös paljonko aikaa ja tarmoa olettaa olevan tehdä asioissa.
4
5 Leena Romppainen - Effin hallituksessa 2007-2010, kannatustuotteet vastuulla jo vähän kauemmin, vuonna 2010 varapuheenjohtaja. Ikiopiskelija, kirjoilla Helsingin yliopistossa, pääaine englantilainen filologia. Tänä vuonna tapahtumajärjestäminen (Effin osallistuminen kirjamessuille ja Assemblyyn, Effin omia puhetilaisuuksia...), kannatustuotekauppa, painotuotteet, EDRi-yhteyshenkilö, yms. Nakkeja mielellään vähemmän 2011 (EDRi-vastuille on jo olemassa vapaaehtoinenkin), mukana opastamassa toki yhä, mutta vastuidensiirto osin suotavaa. Poliittisesti vasemmalla. Käytettävissä hallituksen jäseneksi, varapuheenjohtajaksi. Vuonna 2011 haluaisin nähdä Effiltä mm. aktiivista työtä omien teemojen nostamiseksi esiin eduskuntavaaleissa, rahankeräysluvan hankkimisen (sekä lahjoita-painikkeen sivuille, aineettomia kannatustuotteita jne. tavoitteena pidemmällä tähtäimellä palkata työntekijä), LibriVox-haastekampanjan ja paljon muuta.