(no commit message)
[.git] / MitenSensuurilakiaLobattiin.mdwn
1 ## Ohjeita
2
3 Kirjoita alle sensuurilain lobbauksessa tai puolustelussa käytetty väite lainausmerkeissä ja väitteen alle perustelu väitteestä viitteineen (esim. jos sanotaan, että estolista sisältää lähinnä väärin perustein listalla olevaa laillista aineistoa, niin viittaa lähteisiin joissa näin sanotaan).
4
5 Huomaa, että tähän dokumenttiin kirjoitettu voidaan julkaista [Public Domain -lisenssillä](http://creativecommons.org/licenses/publicdomain/).
6
7 # Nettisensuuri-FAQ
8
9 Tähän dokumenttiin on koostettu 
10 uusia ja vanhoja asioita, joiden avulla  sensuurilakia eli [lakia lapsipornografian levittämisen estotoimista](http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20061068) on perusteltu ja lobattu sekä
11 muita nettisensuuriin liittyviä kysymyksiä.
12
13 Laki valtuuttaa keskusrikospoliisin (KRP) ylläpitämään estolistaa, joka on tarkoitettu ulkomaisten lapsipornografisia kuvia sisältävien sivustojen sensurointiin. Estolista on kuitenkin paljastunut sisältävän 
14 kaikkea muutakin kuin lapsipornografisia sivuja, mukaanlukien suomalaisen  mielipidesivuston. 
15
16 Vaikka suurin osa sensuroiduista sivustoista on Yhdysvalloissa ja EU-maissa, ei KRP ilmeisesti
17 ole ilmoittanut niistä paikallisille viranomaisille.
18
19 Eduskunta hyväksyi lain vuoden 2006 lopussa ja se astui voimaan 1.1.2007. Estolista otettiin käyttöön [joulukuussa 2007](http://je.org/id/internet/sensuuri/1198849547946742.html). Kohu syntyi, kun KRP lisäsi listalle (joka lain mukaan saisi sisältää ulkomaisia lapsipornografisia kuvia sisältäviä sivustoja) kotimaisen nettisensuuria ja lapsipornoa vastustavan sivuston <http://lapsiporno.info/> (joka ei edes sisällä kuvia). Syntyneessä keskustelussa (sitä ennen keskustelu oli tyssännyt [lapsipornokortin](http://en.wikipedia.org/wiki/For_The_Children_\(politics\)) heilutteluun) on esitetty erilaisia väitteitä, joita on kommentoitu
20 kootusti tällä sivulla.
21
22 Tässä dokumentissa olevaa tekstiä saa käyttää vapaasti -
23 tämä dokumentti on [Public Domainia](http://creativecommons.org/licenses/publicdomain/deed.fi).
24
25 Taustalukemista:  
26
27 * [Effi sananvapaudesta](http://www.effi.org/sananvapaus/)
28 * [Effin kantelu nettisensuurista oikeuskanslerille](http://www.effi.org/blog/sensuurikantelu.html)
29 * [KRP ja Lindén: Uhrataan rehellinen mies](http://www.effi.org/blog/kai-2008-02-26.html) (Effin blogi 26.2.2008)  
30 * <http://sensuuri.info/>
31 * [Totuus sensuurista - toinen FAQ](http://totuussensuurista.wikidot.com/)
32
33 Kannattaa kuunnella myös Effin varapuheenjohtaja Ville Oksasen ja Pelastakaa Lapset ry:n projektipäällikkö
34 Mari Laihon
35 väittely YLE1:n Napit vastakkain -ohjelmassa 23.4.2008 aiheesta
36 [Pitääkö internetiä sensuroida](http://blogit.yleradio1.yle.fi/napitvastakkain/pitaako_internetia_sensuroida)
37 ([väittely mp3-muodossa](http://www.yleradio1.fi/mp3/audio/1208773473-17797.mp3), kesto n. 30 minuuttia).
38
39
40 ## Effi nettisensuurista viime vuosina
41
42 * 2009-05-25 [Effi: Suomi talloo perusoikeuksia ilman valitusoikeutta](http://www.effi.org/uutiset/090525-effi-suomi-talloo.html)
43 * 2008-10-25 [Effin Isoveli-palkinnot Lars Henrikssonille, oikeusministeriölle ja Tieto-Enatorille](http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2008-10-25-isoveli-palkinnot.html)
44 * 2008-10-01 [Effi kanteli uudestaan nettisensuurista](http://www.effi.org/blog/sensuurikantelu2.html)
45 * 2008-09-28 [Sensuuri iskee mihin sattuu](http://www.effi.org/blog/2008-09-28-Tapani-Tarvainen.html)
46 * 2008-08-10 [Keskeneräisiä asioita](http://www.effi.org/blog/kai-2008-08-10.html)
47 * 2008-03-02 [Sensuuria ei voi parantaa, se pitää viedä saunan taakse ja lopettaa](http://www.effi.org/blog/2008-03-02-Tapani-Tarvainen.html)
48 * 2008-02-28 [EFFI: Poliisin resurssit sensuurivirityksistä todelliseen rikostutkintaan](http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2008-02-29.html)
49 * 2008-02-26 [KRP ja Lindén: Uhrataan rehellinen mies](http://www.effi.org/blog/kai-2008-02-26.html)
50 * 2008-02-24 [Effiin tulvii uusia jäseniä - demokratia vaarassa?](http://www.effi.org/blog/2008-02-24-Tapani-Tarvainen.html)
51 * 2008-02-22 [Puurot ja vellit sekaisin](http://www.effi.org/blog/lapsiporno_ja_haitallinen_aineisto.html)
52 * 2008-02-19 [Effin kantelu nettisensuurista oikeuskanslerille](http://www.effi.org/blog/sensuurikantelu.html)
53 * 2008-02-18 [Finnish police: Hundreds of public child porn sites in USA](http://www.effi.org/blog/police_blames_usa_for_childporn.html)
54 * 2008-02-18 [Finnish Internet censorship](http://www.effi.org/blog/kai-2008-02-18.html)
55 * 2008-02-15 [Sensuuri osuu sivullisiin](http://www.effi.org/blog/vaarin_sensuroituja.html)
56 * 2008-02-12 [EFFI: KRP sensuroi sensuroinnin vastustajan](http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2008-02-12.html)
57 * 2008-02-08 [Web-sensuuri nostaa päätään](http://www.effi.org/blog/2008-02-08-Mikael-Storsjo.html)
58 * 2008-01-20 [Sähköiset oikeudet kuriin](http://www.effi.org/blog/kai-2008-01-20.html)
59 * 2007-12-12 [WWW.EFFI.ORG luokiteltu haitalliseksi](http://www.effi.org/blog/2007-12-12-Tero-Tilus.html)
60 * 2007-09-12 [EFFI: Hakukonesensuuri on absurdi ehdotus](http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2007-09-12.html)
61 * 2007-02-25 [Nettisensuuria ollaan laajentamassa nettipokeriin](http://www.effi.org/blog/kai-2007-02-25.html)
62 * 2006-12-20 [Effi tukee Internet-sensuurin vastaista kampanjaa Thaimaassa](http://www.effi.org/thaisensuuri)
63 * 2005-12-16 [Musta joulukuu](http://www.effi.org/blog/kai-2005-12-16.html)
64 * 2005-08-26 [EFFI: EFFI ehdottaa vaihtoehtoja Luhtasen sensuurihankkeelle](http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2005-08-29.html)
65 * 2005-05-18 [EFFI: Nykyinen lainsäädäntö riittää verkkofoorumien valvontaan](http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2007-05-18.html)
66 * 2005-05-13 [Nettikeskusteluille halutaan taas sensoreita](http://www.effi.org/blog/kai-2007-05-13.html)
67 * 2005-02-15 [EFFI: Lasten suojelu ja esto-ohjelmien markkinointi erotettava toisistaan](http://www.effi.org/julkaisut/kirjeet/julkinenkirje-2005-02-15.html)
68 * 2005-02-10 [EFFI: Karpela ei ymmärrä mitä on sensuroimassa](http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2005-02-10.html)
69 * 2005-02-04 [EFFI: Ei digitaalisia kirjarovioita kouluihin ja kirjastoihin](http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2005-02-04.html)
70
71
72 ## "Lapsipornografiset sivustot pitää sulkea"
73
74 Lapsipornografiset sivustot pitää sulkea.
75
76 **Sivujen lisääminen estolistalle ei sulje sivustoja.**  Estolistalla vain yritetään estää
77 sivuston näkyminen suomalaisilta.  Esto on helppo kiertää ja se vain toimii mainoksena näille sivustoille (estettyjen sivustojen nimet on sensuurin teknisen toteutuksen vuoksi mahdollista selvittää varsin helposti).
78
79 Suositulla kirjakauppa-analogialla estolista tarkoittaa sitä, että jos kirjakaupasta löytyy lapsipornografiaa sisältävä
80 kirja, poliisi vetää helposti kierrettävän lippusiiman koko kirjaosaston ympärille (sensuuri on helppo kiertää
81 ja suurin osa sensuroiduista sivuista eivät sisällä lapsipornografiaa) - [kuva tällaisesta kirjakaupasta](http://users.jyu.fi/~lajoliik/lapo.htm). Poliisi ei ole edes yrittänyt takavarikoida kirjoja (sulkea sivustoja), vaikka
82 suurin osa sensuroiduista sivustoista sijaitsee Yhdysvalloissa ja EU-maissa, joihin 
83 viranomaisyhteistyön luulisi toimivan.
84
85 Käytännön esimerkki: Amnesty Internationalin verkkosivusto <http://www.amnesty.fi/> on sensuroitu 
86 Kiinassa ([tarkastus](http://www.websitepulse.com/help/testtools.china-test.html)\). Kiinan viranomaiset
87 yrittävät siis estää kiinalaisia näkemästä tätä "haitallista materiaalia" sisältävän sivua, mutta
88 se ei tietenkään mitenkään vaikuta Amnestyn sivun toimintaan tai näkymiseen esimerkiksi Suomessa.
89 Kiinan sensuuri ei myöskään estä Amnestyn sivujen näkymistä Kiinassa, koska sensuuri on
90 helposti kierrettävissä, ks. esim. 
91 [Toimittajat ilman rajoja -järjestön ohje](http://www.rsf.org/rubrique.php3?id_rubrique=542).
92
93
94
95 Lapsipornosivustojen ylläpitäjille sensuurista ei ole mitään haittaa. Ne, jotka tällaisia sivustoja etsivät, löytävät ne estoista huolimatta.
96
97 Lapsipornografisten sivustojen ylläpitäjät ovat vain tyytyväisiä siitä, että sensuurin kaltainen näennäistoiminta luo vaikutelman, että asialle tehtäisin jotakin (vaikka oikeasti ei tehdäkään), jolloin he saavat työskennellä rauhassa.
98
99 Lain nimi "laki lapsipornografian levittämisen estotoimista" on siis harhaanjohtava, koska estolistat eivät mitenkään estä materiaalin levittämistä.
100
101 Kannattaa lukea Matti Nikin laittomasti sensuroidulta sivulta kirjoitus
102 [tehokkaista toimista lapsipornografiabisnekseen puuttumiseksi](http://lapsiporno.info/kaupallisuus2.html)
103 ([sensuurin kiertävä linkki](http://lapsiporno.info.nyud.net/kaupallisuus2.html)\).
104
105 ## "Rikoslaki pätee myös netissä"
106
107 Kyllä, rikoslaki pätee myös webissä. 
108
109 Sensuurin vastustajat ovatkin sitä mieltä, että sivustot pitää sulkea ja ylläpitäjät ja materiaalin tuottajat pitää saada vastuuseen.
110
111 Sivuja sensuroimalle ketään ei kuitenkaan tuoda oikeuden eteen, vaan rikolliset
112 saavat jatkaa toimintaansa vapaasti.
113
114 ## "Lapsipornografia ei ole sananvapausasia"
115
116 Muiden muassa viestintäministeri Suvi Lindén on 
117 [todennut](http://www.lvm.fi/scripts/cgiip.exe/WService=lvm/cm/pub/showdoc.p?docid=1870&menuid=9&channelitemid=17269&channelid=&channelTypeId=22), että lapsipornografia ei ole sananvapausasia.
118
119 Lapsipornografia ei olekaan sananvapausasia. Julkisessa keskustelussa kukaan ei ole kannattanut
120 lapsipornografisten kuvien levittämistä.
121
122 Lapsipornografian levittäminen on väärin ja levittäjät on saatava vastuuseen.
123
124 Sensuuri ei mitenkään estä lapsipornografisten kuvien levittämistä.
125 Sensurilla ongelma lakaistaan maton alle ja sensuroidut sivustot jatkavat 
126 toimintaansa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
127
128 Toisaalta, sananvapauskaan ei ole lapsipornoasia, vaikka jotkut haluavat asian
129 niin esittää. Sananvapauskysymys tästä on tullut siitä syystä, että on tehty
130 salaisiin estolistoihin perustuva ennakkosensuurimekanismi, jota hallinnoidaan
131 miten sattuu ja jossa estolistat sisältävät mitä sattuvat (muun muassa suomalaisen nettisensuuria
132 kritisoivan sivuston).
133
134 ## "Veisihän poliisi kirjakaupastakin lapsipornokirjat pois"
135
136 Viestintäministeri Suvi Lindén on myös esittänyt, että lapsipornografian levittämiseen pitää olla yhtä tiukat pelisäännöt kuin vastaavan materiaalin jakamiseen esimerkiksi painotuotteina.
137
138 Lindénin [kirjakauppavertauksen mukaan](http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/1135234214007):
139
140 > Jos ajatellaan, että kirjakaupassa olisi lapsipornoa tai lapsipornoon viittaavaa materiaalia, 
141 > niin poliisi kävisi hakemassa sen pois. Ihan samalla tavalla pitää toimia sähköisessä ympäristössä.
142
143 Ministeri Lindén on oikeassa: sivut on saatava pois verkosta samalla tavalla kuin lapsipornografiaa sisältävät
144 kirjat kirjakaupasta. Ei riitä, että koko kirjaosaston eteen (jos osastolla on muutama kielletty kirja) vedetään helposti kierrettävä lippusiima. Sensuuri ei poista sivuja verkosta. 
145
146 [Kuvia Lindénin kirjakaupasta](http://users.jyu.fi/~lajoliik/lapo.htm).
147
148
149 ## "Estolista sisältää lähinnä lapsipornografisia sivustoja"
150
151 Estolistaa tutkineiden mukaan lista
152 sisältää suurimmaksi osaksi laillisia pornografisia sivustoja ([analyysi eräästä sensuroidusta amerikkalaisesta sivustosta](http://internet-on-mobiili.blogspot.com/2008/02/moraalifiltterin-ilmeisi-ongelmia.html)). Sensuroitu on myös täysin pornografiaan liittymättömiä sivuja, kuten esimerkiksi Matti Nikin ylläpitämä 
153 Suomessa sijaitseva nettisensuurin vastainen sivusto
154 osoitteessa <http://lapsiporno.info/> ja amerikkalainen hakukone (www.clckm.com).
155
156 Eri arvioiden mukaan 50-99% estolistalla olevista sivuista on täysin laillisia. Joitakin viitteitä:
157
158 * [Mitä lapsipornosensuurilistalla on?](http://internet-on-mobiili.blogspot.com/2008/02/mit-lapsipornosensuurilistalla-on.html) (mahdollisesti 4 neljästätoista saksalaisesta sensuroidusta saitista oli listalla aiheellisesti)
159 * [Ja sillä välin Hollannissa](http://internet-on-mobiili.blogspot.com/2008/02/ja-sill-vlin-hollannissa.html) (noin puolet hollantilaisen toimittajan tarkastamista sivuista oli aiheettomasti sensuroitu)
160 * [Listaa tarkastanut kansanedustaja Kasvi on todennut, että monilta estolistalla olevista sivuista ei lapsipornografiaa löydy](http://www.kasvi.org/index.php?id=4154)  
161 * [Laura Kataja: Lapsipornoa?](http://www.helsinki.fi/~likataja/sensuuria.html) - kommentoituja esimerkkejä väärin sensuroiduista sivustoista
162 * [Marazin analysoitu lista](http://maraz.kapsi.fi/sisalto.html) - alle 1 % on selvästi laittomia sivuja, 2-3 % rajatapauksia.
163 Lopuista pääosa laillista pornoa (noin neljännes homopornoa!).
164
165 Kevään 2008 kohun jälkeen listan sisällöstä nousi kohua, kun syyskuussa 2008 [KRP sensuroi WWW-standardiorganisaation W3C:n](http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=35094&tyyppi=1) (poliisin mukaan W3C:n sensurointi oli vahinko, joka johtui sensuurilistan puutteellisesta laadunvarmistuksesta), ja tammikuussa 2009, kun [estolista vuoti julkisuuteen](http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2009/01/13/poliisin-lapsipornolista-paljastui/2009887/66).
166
167
168
169
170 ## "Kyseessä kuitenkin hyvin tärkeä periaatteellinen linjaus"
171
172 Muun muassa [Pelastakaa Lapset ry](http://www.pelastakaalapset.fi/):n 
173 ja [lapsiasiavaltuutettu](http://www.lapsiasia.fi/) toteavat [tiedotteessaan](http://www.pelastakaalapset.fi/index.php?id=915), että "kyseessä on kuitenkin hyvin tärkeä periaatteellinen linjaus".
174
175 Moni muukin on esittänyt, että eihän sensuuri mihinkään auta, mutta on silti tärkeää, että näyttää, että lapsipornografian estämiseksi tehtäisiin jotakin.
176
177 Oikeasti tehokas tapa olisi panostaa kansainväliseen viranomaisyhteistyöhön, sivustojen sulkemiseen (ei siis vain piilotteluun) ja syyllisten saamiseen oikeuden eteen. Resurssien hukkaaminen sensuurin kaltaiseen näennäispuuhasteluun tarkoittaa vähemmän resursseja näihin oikeasti tehokkaampiin keinoihin. Sensuurin avulla
178 lapsipornografiaongelma yritetään lakaista maton alle, pois silmistä, pois mielistä.
179
180 Poliisin keräämät periaatteessa salaiset lapsipornolistat ovat teknisistä syistä helposti kenen tahansa selvitettävissä. Haluavatko Pelastakaa Lapset ry ja lapsiasiavaltuutettu siis julkaista listoja (kun sensuuri otetaan käyttöön,
181 periaatteessa salaisten listojen sisältö on selvitettävissä) 
182 väitetysti lapsipornografiaa sisältävistä sivuista ja 
183 hukata resurssit tällaiseen tyhjänpäiväiseen toimintaan? 
184
185 * [Vaiheinen: Periaatteellisia linjauksia](http://vaiheinen.blogspot.com/2008/03/periaatteellisia-linjauksia.html)
186 * [SchizoBlog: Päivän lapsipornokortti](http://schizoblog.net/2008/03/04/paivan-lapsipornokortti/)
187 * [Je.org:n kommentti](http://je.org/id/internet/sensuuri/1204806181123836.html)
188
189
190
191 ## "Jos näkee lapsipornografisia kuvia vahingossa voi tulla pedofiiliksi"
192
193 Jotkut ovat perustelleet sensuuria sillä, että altistumalla lapsipornografisille kuville voi tulla pedofiiliksi. 
194
195 Tälle porttiteorialle tai "meissä kaikissa asuu pedofiili" -teorialle ei kuitenkaan ole mitään tieteellisiä perusteita
196 [jos joku tietää viitteen tieteelliseen artikkeliin, jossa väitetään päinvastaista, niin voi lähettää postia].
197
198 Ensinnäkin, lapsipornoon on käytännössä mahdotonta törmätä vahingossa - ja toisaalta kuvia näkemällä ei tule pedofiiliksi.
199
200 ## "Lapsipornosivustot ovat maissa, joihin ei ole viranomaisyhteistyötä ja siksi estolistaa tarvitaan"
201
202 KRP:n estolistalla olevat väitetyt lapsipornografiasivustot ovat melkein kaikki Yhdysvalloissa ja EU-maissa.
203
204 KRP:n olisi *hyvin* helppo tarkastaa sivuston sijaintimaa ja lähettää asiasta tieto (i) sivuston Internet-palveluntarjoajalle ja (ii) paikallisille viranomaisille. Tätä KRP ei kuitenkaan ole tehnyt.
205
206 Useilla estetyillä sivuilla on lisäksi selkeästi
207 sanottu sivuston ylläpitäjän yhteystiedot. 
208
209 Ohje KRP:lle: Olette esimerkiksi sensuroineet sivuston galleries.nubiles.net (tätä tapausta on
210 [analysoity Internet on mobiili -blogissa](http://internet-on-mobiili.blogspot.com/2008/02/moraalifiltterin-ilmeisi-ongelmia.html)\). Kirjoittakaa unix- tai linux-käyttöjärjestelmän komentoriville "host galleries.nubiles.net", näin saatte IP-osoitteen  64.111.198.254. Tämän jälkeen kirjoittakaa "whois -h whois.geektools.com 64.111.198.254" - tai käyttäkää [webbikaavaketta](http://geektools.com/). Näette, että Internet-palveluntarjoaja on yhdysvaltalainen ISPrime 
211 ja heidän abuse-osoitteensa on abuse@isprime.com, lähettäkää sinne postia. Kertokaa asiasta myös [FBI:lle](https://tips.fbi.gov/). 
212 Sivuston maantieteellisen sijainnin selvittelyyn voi käyttää myös
213 [GeoIP-palvelua](http://www.maxmind.com/app/locate_ip).
214 Jos sivustolla oikeasti olisi lapsipornoa, niin se suljettaisiin hyvin nopeasti.
215
216 Onko tämä liian vaikeaa KRP:lle? Tarvitaanko lisää koulutusta?
217
218 Yhdysvalloissa sijaitsevasta
219 galleries.nubiles.net-sivustosta voi kuitenkin olla turha tehdä ilmoituksia, 
220 koska sivusto sisältää
221 laillista pornografiaa, lapsipornografisia kuvia ei löydy.
222
223 * [Ovatko kaikki sivustot lainsäädännön ulottumattomissa?](http://je.org/id/internet/sensuuri/1202171746292110.html) (Je.org 5.2.2008)
224
225 ## "Voihan väärästä listauksesta valittaa"
226
227 Väärästä listauksesta valittaminen on erittäin vaikeaa.
228
229 Sivujen katselija ei näe sensuroitua sivustoa, joten hän ei voi tietää onko listaus aiheellinen. Kukaan ei ilmoita asiasta sivuston ylläpitäjälle. Poliisi ei ole listan salaisuuteen vedoten kertonut syytä listaukselle, joten vaikka sivuston ylläpitäjä saisikin sensuurista tietää, ei hän saisi tietää miksi hänet on sensuroitu (syy voi olla esimerkiksi että jonain ajanhetkenä joku on postannut jollekin sivuston keskustelupalstalle jotain, josta KRP ei ole pitänyt). Valituksia varten on annettu yksi sähköpostiosoite krp-nettiesto@krp.poliisi.fi. Ilmeisesti kyseiseen osoitteeseen lähetettyä postia lukee sama virkamies, joka on alunperin sivuston listalle lisännyt - ei kovin puolueeton valituskanava.
230
231 Jos valittaminen ylipäänsä on hankalaa, niin [valituksen saaminen puolueettomaan oikeuskäsittelyyn on puolestaan mahdotonta](http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=58143).
232
233 Ollaan hyvin kaukana siitä "läpinäkyvyydestä", jota 
234 [lakia valmisteltaessa luvattiin](http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=28865).
235
236 ### Läpinäkyvyyden lupaajat
237
238 * Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen: "Poliisin on tarvittaessa kerrottava, miksi jokin sivu on estolistalla. Näin varmistetaan järjestelmän läpinäkyvyys" <http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=28865>
239 * Viestintäministeri Suvi Lindén: "siinä vaiheessa kun tällainen estotoimenpide toteutetaan, niin silloinhan tämä (että osoite on estolistalla) muuttuu julkiseksi", MTV3:n haastattelussa 4.3.2008
240
241 ## "Estolista on julkinen"
242
243
244 Viestintäministeri Suvi Lindén antoi MTV3:n haastattelussa 4.3.2008
245 omituisen lausunnon:
246
247 > Mun mielestä se on ihan
248 > luonnollista, että silloin kun poliisi tekee tutkintaa - ja tämähän
249 > tietyssä mielessä on, koska he käyvät läpi tämän aineiston ja siltä
250 > osin kuin löytävät sieltä sitten lapsipornografiaa niin tämmönen,
251 > tämmönen sivusto sitten tälle ns. listalle joutuu. Siis tässä
252 > vaiheessa asiat ovat, ovat tuota salaisia, mutta siinä vaiheessa kun
253 > tällainen estotoimenpide toteutetaan, niin silloinhan tämä muuttuu
254 > julkiseksi. Eli kyllä mä näen, että poliisilla pitää olla työkalut
255 > työnsä tekemiseksi ja siinä vaiheessa kun, kun sitten toimenpiteet
256 > tehdään ja sivustolle esto, esto toteutaan, niin silloinhan on
257 > tiedossa, että tämä sivusto on estetty juuri lapsipornografian
258 > leviämisen estämiseksi ja näin ollen, näin ollen se ei ole enää
259 > salainen se osoitetieto. Ja silloin kun poliisilla on, on aineistoa
260 > käytettävissään ja ei vielä ole sitten estoja toteutettu, niin silloin
261 > se on mun mielestä ihan selvää, että tämän tyyppinen aineisto on
262 > salaista.
263
264 Listahan on lain mukaan salainen, eikä sitä "julkisteta" sen jälkeen kun sivusto on lisätty estolistalle. Toki tämän jälkeen sivuston nimi on mahdollista saada selville, mutta missään nimessä julkinen se ei ole (laki velvoittaa esimerkiksi teleoperaattorit pitämään listan salaisena).
265
266 ## "Suodatus on vapaaehtoista ja teleoperaattorithan ne suodatuksen tekevät"
267
268 Viestintäministeri ja KRP yrittänyt väistellä vastuutaan sanomalla, että kyseessä ei ole mikään sensuuri, koska suodatushan on teleoperaattoreille täysin vapaaehtoista.
269
270 Teleoperaattoreille ei voi sensuroida viestintää omatoimisesti. 
271 Lain lapsipornografian estotoimista yksi peruste on nimenomaan, että
272 se oikeuttaa operaattorit sensuroimaan liikennettä 
273 poliisin toimittaman estolistan perusteella.
274
275 [Teleperaattorit ovat painottaneet](http://www.ficom.fi/ajankohtaista/index_1.html?Id=1204010903.html), että nimenomaan poliisi päättää mitä sensuroidaan. Teleoperaattori ei voi valvoa välittämänsä liikenteen laillisuutta sen enempää kuin postikaan voi etsiä laitonta postia höyryttämällä kuljettamiaan kirjeitä auki ja tutkimalla niiden sisältöä.
276
277 Sensuurin vapaaehtoisuus tarkoittaa muun muassa
278 sitä, että valtio ei halua maksaa tehokkaan sensuurin kustannuksia, jotka saattaisivat tulla sen maksettaviksi, jos toteutus olisi pakollista.
279
280 Viestintäministeri Suvi Lindén [haluaisi velvoittaa teleoperaattorit ottamaan käyttöön KRP:n salaisen suodatuslistan](http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=32883), jos "vapaaehtoisuus" ei tepsi. Aikaisemmat mininisterit ovat esittäneet saman uhkauksen ja myös [hallituksen esityksessä 99/2006](http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2006/20060099) todetaan:
281
282 > Mikäli vapaaehtoinen järjestely osoittautuu tehottomaksi, estettä velvoittavan lainsäädännön 
283 > valmistelun aloittamiselle ei ole.
284
285 * [Tietoja koneesta: Sensuuri ei ole kenenkään vastuulla](http://blogit.tietokone.fi/tietojakoneesta/?p=335)
286
287 ## "Suodatetaanhan roskapostiakin"
288
289 Roskapostisuodatus on vapaaehtoista (lapsipornografiasuodatus on "vapaaehtoista" teleoperaattorille,
290 mutta pakollista tällaisen teleoperaattorin asiakkaalle) eikä se perustu poliisin ylläpitämään listaan.
291
292 Teleoperaattorit ovat aina tarjonneet erilaisia muun muassa pornografisten sivustojen
293 suodatusohjelmia vapaavalintaisena lisäpalveluna. Nämäkin ratkaisut ovat
294 [kaukana täydellisestä](http://www.effi.org/julkaisut/kirjeet/julkinenkirje-2005-02-15.html),
295 mutta jokaisella on toki oikeus tällaiseen palveluun, jos katsoo sen tarpeelliseksi.
296
297 Roskapostisuodatuksessa on myös se tärkeä ero lapsipornografisten sivujen sensuuriin, että 
298 [suurin osa välitetystä sähköpostiliikenteestä on roskapostia](http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=20065601),
299 kun lapsipornografisille sivustoille ei voi käytännössä vahingossa päätyä eli
300 webbiliikenteessä ei lapsipornografiaa juuri välity. Roskapostisuodattimesta on siis keskivertokäyttäjälle
301 konkreettista hyötyä, lapsipornografiasuodattimesta ei.
302
303 Roskapostisuodattimien tehokkuutta
304 voi kuvata kahdella luvulla: kuinka suuri osa roskapostista jää suodattamatta ("väärät negatiiviset") ja kuinka suuri osa 
305 suodatetuista viesteistä ei oikeasti ole roskapostia ("väärät positiiviset"). 
306 Nykyisillä roskapostisuodattimilla kummatkin luvut ovat varsin hyviä, suodatustekniikasta riippuen
307 arviolta 1-20% roskapostista jää suodattamatta eikä ei-roskapostiviestejä juuri suodattimiin tartu, tyypillisesti reilusti
308 alle 1% suodatetuista viesteistä on väärin perustein suodatettu. Lapsipornografiasuodattimessa vastaavat luvut ovat ehkä 99% 
309 vääriä negatiivisia (lapsipornografiaa ei yleensä edes levitetä avoimilta verkkosivuilta, joihin nykyisen kaltainen
310 suodatus voisi edes periaatteessa tepsiä) ja 99% vääriä positiivisia (suurin osa suodatetuista sivuista ei sisällä
311 lapsipornografisia kuvia).
312
313 Roskapostisuodatus yleensä myös toimii siten, että roskapostiviestejä ei oletusarvoisesti 
314 heti tuhota, vaan päätyvät eri postikansioon. 
315 Käyttäjä voi siis tarkistaa, että mitään ei ole suodatettu väärin perustein.
316
317 ## "Sensuuri on normaalia rikostorjuntaa"
318
319 KRP:n rikosylikomisario
320 Lars Henriksson [näkee](http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/70941.shtml) ennakkosensuurin pelottavasti ihan normaalina rikostorjuntana: "Tiukasti [Henriksson] torjuu väitteet, että lapsipornon esto olisi turhaa. Silloin kaikki rikostorjunta voitaisiin julistaa tarpeettomaksi." 
321
322 Henrikssonin väite on väärä. Sensuurilla ei torjuta mitään rikollisuutta.
323 KRP totesikin aikaisemmin lausunnossaan laista lapsipornografian 
324 estotoimista päinvastaista ([lausuntokooste](http://www.mintc.fi/oliver/upl180-Lausuntokooste.pdf), s. 3-8): "Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan laki [lapsipornografian levittämisen estotoimista] ei valitettavasti tuo poliisille mitään uutta merkittävää työkalua rikostorjuntaan."
325
326 ## "Sensuurin kiertäminen on vaikeaa"
327
328 Sensuurin kiertäminen on erittäin helppoa.
329
330 Voi esimerkiksi käyttää kolmannen osapuolen välityspalvelimia, joita on tarjolla lukematon määrä.
331
332 Esimerkiksi laittomasti sensuroidun [lapsiporno.info](http://lapsiporno.info/)-sivuston näkee
333 lisäämällä palvelimen nimen loppuun nyud.net, siis <http://lapsiporno.info.nyud.net/>.
334
335 Katso myös [Je.org:n ohje](http://je.org/id/internet/1202414239038649.html),
336 [Sensuuri.infon ohje](http://sensuuri.info/wiki/Sensuurin_kiertäminen) ja 
337 [Toimittajat ilman rajoja -järjestön ohje](http://www.rsf.org/rubrique.php3?id_rubrique=542).
338
339 ## Mitä jää jäljelle?
340
341 Mitä perusteluja jää jäljelle?
342
343 Muun muassa Pelastakaa Lapset ry:n ja lapsiasiavaltuutetun [tiedotteessa](http://www.pelastakaalapset.fi/index.php?id=915) todetaan, että sensurointi on tarpeen kuvissa esiintyvien lasten yksityisyyden suojan vuoksi. Lasten yksityisyyden suoja on tärkeä, mutta ikävä kyllä tässä tilanteessa yksi pienimmistä ongelmista. Sitä paitsi sensuuri on täysin tehoton ja helposti kierrettävä. Mitä mahtavat hyväksikäytetyt lapset ajatella, jos he kuulevat, että Suomessa resursseja on haaskattu tehottomaan sensuuriin sen sijaan, että toimintaa olisi yritetty saada loppumaan?
344
345 Viestintäministeri Suvi Lindén totesi MTV3:lle 4.3.2008:
346
347 > Toimittaja: Kuitenkin nämä tämän lain kriitikot sanovat sitä, että
348 > laki sinänsä ei auta sitä perimmäistä asiaa eli sitä että, että lapsen
349 > seksuaalinen hyväksikäyttö tai tämmöisen materiaalinen levittäminen
350 > estyisi. Mitä te siitä ajattelette?
351 >
352 > Viestintäministeri Suvi Lindén (puhelimessa): Olen kyllä heidän
353 > kanssaan siinä mielessä vähän eri mieltä, että tämä laki on tehty
354 > toisaalta estämään, estämään lapsipornografian levittämistä tuolla
355 > netissä, mutta myös estämään, sanotaanko, lasten ja nuorten
356 > surffatessa netissä heidän pääsy, pääsy tämän tyyppisille
357 > sivuille. Ja, ja siinä suhteessa uskon, että se lain tarkoitus jota
358 > varten se on säädetty ainakin osittain toteutuu. On varmasti paljon
359 > muitakin keinoja joilla, joilla tätä, tätä asiaa hoidetaan ja näitä
360 > keinoja tulee käyttää ja se on paljolti kiinni poliisin yhteistyöstä
361 > sitten kansainvälisesti ja, ja niin edelleen, mutta uskon kyllä, että
362 > tällä lailla on oma paikkansa tässä kokonaisuudessa.
363
364 Tarkoitus onkin vain estää lasten ja nuorten pääsy lapsipornografiaa sisältäville sivuille!
365 Tähän voisi kommentoida, että on käytännössä mahdotonta vahingossa päätyä
366 lapsipornogafiaa sisältäville sivuille. Myös täysi-ikäisiin
367 tasapuolisisesti kohdistuva kansallinen nettisensuuri
368 on hyvin outo keino lasten ja nuorten suojelemiseksi tässä mielessä, 
369 tehokkaampaa olisi mediakasvatus ja lasten ja nuorten netinkäytön valvonta
370 vanhempien toimesta. 
371
372 ## "Ihan lasten etua me vaan ajetaan"
373
374 Lasten suojelua on käytetty [keppihevosena](http://www.effi.org/blog/kai-2008-01-20.html) 
375 nettisensuurin
376 laajentamiseksi muun muassa tekijänoikeutta väitetysti rikkoviin
377 sivustoihin sekä nettipokerisivustojen sensurointiin. Kummassakin
378 on taustalla taloudellinen etu (mediayhtiöiden tulot
379 ja RAY:n pelimonopolin suojelu), jonka ajamiseen lasten suojelu
380 sopii oikein hyvin.
381
382 EU 
383 [maksaa yksityisille järjestöille miljoonia euroja](http://ec.europa.eu/information_society/activities/sip/projects/hotlines/index_en.htm#hotlines)
384 erilaisten nettivihjeiden, joita käytetään estolistojen koostamiseen, 
385 ja tiedotusprojektien pyörittämiseen. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry (PeLa)
386 on budjetoinut "nettiturvallisuustoimintoihin" 
387 [277.500 euroa vuonna 2008](http://www.effi.org/system/files?file=pela-valtionavustus-2008.pdf),
388 josta 136.330 euroa on henkilökuluja (vastaa 3-4 kokopäiväisen henkilön palkkaa).
389 93% PeLan nettiturvallisuustoimintoihin käytettävistä 
390 rahoista saadaan julkisista varoista erilaisina avustuksina. 
391 Vaikka tukia saavien lastensuojelujärjestöjen
392 motivaatio olisikin aidosti lasten suojelu
393 eivätkä järjestöt tavoittele taloudellista voittoa, 
394 on hyvä muistaa, että estolistat ja nettisensuuri tarkoittavat näille järjestöille
395 konkreettisia työpaikkoja. Tämä voi tehdä tukea saavista järjestöistä
396 vähemmän vastaanottavaisia estolistojen kritiikille.
397
398 ## "Muualla ei ole ollut kohua"
399
400 KRP:n rikosylikomisario Lars Henriksson ihmettelee sananvapauskeskustelua. 
401 Hänen mukaansa Norja, Ruotsi ja Tanska ovat suodattaneet lapsipornoa ilman vastaavanlaista kohua.
402
403 Lähde: 24.2.2008 08:43 [HS: Lapsipornon suodatus ei toimi läheskään kaikilla](http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135234309927)
404
405 ### Kohua Ruotsissa:
406 * 2007-08-10 00:05  [dn.se: Censur på export](http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=573&a=678998)
407 * 2007-07-18 00:20 [dn.se: Rör inte internet](http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?a=671835)
408 * 2007-07-14 [hd.se: Barnpornografi som vapen](http://hd.se/kultur/2007/07/14/kroenika-barnpornografi-som-vapen/)
409
410 ### Hollannissakaan ei ole mennyt ihan putkeen:
411 * 2008-02-19 11:52 [Child pornography: fight it or hide it](http://blogger.xs4all.nl/kspaink/archive/2008/02/19/354156.aspx)
412
413 ### Hyvinkin asiantuntevaa kritiikkiä on esitetty muuallakin Euroopassa:
414 * 2008-03-06 [internetgovernance.org:in blogi](http://blog.internetgovernance.org/blog/_archives/2008/3/6/3563421.html)
415 * [Firstmonday](http://firstmonday.org/issues/issue11_1/villeneuve/) jonka sivulla esiintyy sana "peer-reviewed".
416
417 ### Hiukan asian sivusta:
418
419 Tässä ei ole kyse sensuroinnista, vaan sinänsä aiheellisesta poliisioperaatiosta, ja sen osumisesta (ilmeisesti kirjoitusvirheen vuoksi) väärään kohteeseen, mutta kommentti jonka mukaan väärä syyttäminen äärimmäisen vakavasta rikoksesta on vakava
420 törppöys, osui silmääni:
421
422 * 2008-05-16 [Svenka Dagbladet: Oskyldigt anklagad för barnporr](http://www.svd.se/nyheter/inrikes/artikel_1250553.svd)
423
424 ## "Suomalaisia sivuja saa sensuroida"
425
426 KRP on lisäsi estolistalle
427 helmikuussa suomalaisen lapsipornografiaa ja nettisensuuria
428 vastustavan sivuston <http://lapsiporno.info/> 
429 ([sensuurin kiertävä linkki](http://lapsiporno.info.nyud.net/)\).
430
431 Poliisi on perustellut lapsiporno.info:n sensurointia sillä,
432 että kyseisellä sivustolla on julkaistu otos KRP:n estolistasta (siis sivustoista, joiden
433 katselun sensuurin pitäisi estää) ja siten sivusto voisi auttaa lapsipornografian löytämistä.
434 Poliisi on sanonut, että laki lapsipornografian estotoimista sallisi suomalaisen ja lapsipornografiaa
435 sisältämättömän sivuston sensuroinnin. Saman väitteen on [toistanut](http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=32931)
436 viestintäministeri Suvi Lindén.
437
438 Laki kuitenkin selvästi sallii vain (i) ulkomaisten ja (ii) lapsipornografisia kuvia sisältävien
439 sivustojen sensuroinnin.
440
441 [Lakitekstistä \(1, 2 ja 4 §\)](http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20061068):
442
443 > Tämän lain tarkoituksena on lasten ja heidän perusoikeuksiensa suojaamiseksi edistää toimenpiteitä, 
444 > joiden avulla voidaan estää pääsy **ulkomailla** ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin. - -
445 >
446 > Tässä laissa tarkoitetaan - - *lapsipornosivustolla* lasta esittävän sukupuolisiveellisyyttä 
447 > loukkaavan kuvan levittämistä internetin kautta - -
448 >
449 > Poliisi voi laatia, ylläpitää ja päivittää luetteloa lapsipornosivustoista.
450
451 Poliisin estolista voi siis sisältää lapsipornosivustoja, joita ylläpidetään ulkomailla.
452
453 (Lain hätäinen valmistelu näkyy edellä muun muassa "lapsipornosivuston" määritelmän epäselvyytenä,
454 lakitekstistä voisi luulla että lapsipornosivusto on levittämistä tarkoittava verbi.)
455
456 [Lain esitöistä](http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2006/20060099):
457
458 > Esityksen tavoitteena on varmistaa, että poliisi voi luovuttaa lapsipornografista aineistoa sisältävistä 
459 > **ulkomailla** ylläpidettävistä internet-sivustoista laatimansa luettelon teleyrityksille.
460
461 Edellä lainattu kohta selventää (jos se jollekin varsinaisesta lakitekstistä jäi epäselväksi), 
462 että estolista voi sisältää vain sivustoja, jotka sisältävä lapsipornografista aineistoa eli
463 kuvia. Pelkkiä linkkejä sisältäviä sivustoja ei siis tämän lain perusteella voi sensuroida.
464
465 Lain esityöt jatkuvat:
466
467 > Tämä lakiehdotus ei kuitenkaan tulkinnallisesti avaa mahdollisuuksia mihinkään muuhun kuin 
468 > lapsipornografian **ulkomaisten** internet-sivustojen kautta tapahtuvan levittämisen estotoimiin.
469 >
470 > Laki kohdistuu **ulkomailla** ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin, sillä pääsääntöisesti materiaali 
471 > on muualla kuin Suomessa ylläpidettävää.
472
473 [Sisäasiainministeriön ohje KRP:lle](http://lapsiporno.info/files/SM-2007-00776_Ri-0.pdf) ([sensuurin kiertävä linkki](http://lapsiporno.info.nyud.net/files/SM-2007-00776_Ri-0.pdf)\):
474
475 > Lain tarkoituksena on lasten ja heidän perusoikeuksiensa suojaamiseksi edistää toimenpiteitä, 
476 > joiden avulla voidaan estää pääsy **ulkomailla** ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin ja tässä 
477 > tarkoituksessa varmistaa, että poliisi voi luovuttaa lapsipornografista aineistoa sisältävistä 
478 > **ulkomailla** ylläpidettävistä internet-sivustoista laatimansa luettelon teleyrityksille.
479
480 Laki on siis tarkoitettu viimeisenä keinona sellaisten ulkomaisten lapsipornosivustojen 
481 piilottamiseen, joita ei voi sulkea tavanomaisin oikeudellisin keinoin tai viranomaisyhteistyöllä.
482
483 Jos suomalaisella sivustolla olisi selkeästi laitonta sisältöä,
484 voisi poliisi pyytää tuomioistuimelta
485 [verkkosivun jakelun keskeyttämismääräystä](http://www.effi.org/blog/kai-2007-05-22.html).
486 Tuomioistuimen olisi annettava keskeyttämismääräys kiireellisenä, jos olisi ilmeistä, että sivuston pitäminen julkisesti saatavilla on rangaistavaa. 
487 Keskeyttämismääräys voitaisiin kohdentaa mahdolliseen kiellettyä materiaalia sisältävään sivuun,
488 ilman että esimerkiksi KRP:n toimintaa kritisoivia artikkeleja tarvitsisi poistaa.
489 KRP ei kuitenkaan ole pyytänyt lapsiporno.info-sivustosta tällaista keskeyttämismääräystä, 
490 todennäköisesti johtuen siitä, että tuomioistuin ei keskeyttämismääräystä antaisi, 
491 koska sivustolla ei ole laitonta materiaalia. 
492
493 Sensuuri on paljon helpompaa: ei tarvita tuomioistuimen
494 päätöstä eikä sensuroitua tarvitse kuulla. Ilmeisesti poliisin ei myöskään tarvitse noudattaa
495 lakia estolistan hallinnoinnissa.
496
497 Sisäasiainministeri Anne Holmlund ei suostunut kommentoimaan lapsiporno.info-sivuston
498 sensurointia  
499 [vastauksessaan tätä ihmetelleeseen kirjalliseen kysymykseen 77/2008](http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/kk+77/2008).
500
501 ## "Perustuslakia on noudatettu"
502
503 Nettisensuurissa on mitä todennäköisemmin
504 kyseessä on perustuslain kieltämä ennakkosensuuri, minkä toteaa myös Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta hallituksen esitysluonnoksesta antamassaan lausunnossa ([LVM:n lausuntokooste, s. 29-31](http://www.mintc.fi/oliver/upl180-Lausuntokooste.pdf)\). Hallituksen esityksessä 99/2006 Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan antama lausunto jätettiin oleellisilta osiltaan kuitenkin huomiotta ja esitettiin lakiehdotuksen käsittelyä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Eduskunta käsitteli lain tästä syystä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä eikä perustuslakivaliokuntaa kuultu.
505
506 Lakia ajoivat erityisesti entiset liikenne- ja viestintäministerit Leena Luhtanen ja 
507 Susanna Huovinen, jotka halusivat näennäisesti tehdä lapsipornoasialle jotakin vaalien alla.
508
509 Perustuslakivaliokunnan
510 puheenjohtaja Kimmo Sasi ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen
511 [ovat myös todenneet](http://www.mtv3.fi/uutiset/mediait.shtml/arkistot/mediait/2008/03/621614),
512 että perustuslakia ei ole noudatettu.
513
514
515 ## "Tehdään sensuurista tarkempaa!"
516
517 Käytössä olevaa sensuuria on kritisoitu muun muassa siitä, että se on hyvin epätäsmällistä
518 ja ei-tarkkarajaista. 
519
520 Sensuuri on toteutettu palvelimen nimen tarkkuudella. Yhdellä palvelimella voi olla tuhansia eri 
521 tahojen hallinnoimia
522 sivustoja. Jos yhdellä sivustolla on ollut yhtenä ajanhetkenä jotain, joka ei ole KRP:tä miellyttänyt,
523 on koko palvelin tuhansine laillisine sivustoineen voitu sensuroida
524 ja leimata lapsipornoksi ennalta määräämättömäksi ajaksi.
525
526 KRP ja ministeriö ovat esittäneet ratkaisuksi, että operaattoreiden tulisi siirtyä tarkempaan niin 
527 sanottuun välityspalvelinpohjaiseen sensurointiin. Sisäasianministeri Anne Holmlund sanoo
528 [vastauksessa kirjalliseen kysymykseen 77/2008](http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/kk+77/2008):
529
530 > Poliisi on jo sopinut teleyrityksiä edustavan yhdistyksen kanssa, että jatkossa teleyrityksille toimitetaan 
531 > kaksi erillistä listaa. Toinen lista koskee yksinomaan lapsipornografiaa sisältäviä sivustoja, joihin voidaan 
532 > soveltaa nykyisenlaista suodatusta. Toinen lista koskee yksittäisiä sivuja, joihin voidaan kohdistaa täsmäsuodatusta 
533 > (URL-suodatus). Teleyritysten tekniset valmiudet ratkaisevat, missä laajuudessa ja aikataulussa ne pystyvät ottamaan 
534 > käyttöön tekniikkaa, joka mahdollistaa yksittäisten sivujen suodattamisen. Tässä Suomi on menossa muita pohjoismaita 
535 > hienojakoisempaan suodatukseen.
536
537 Vastaavia järjestelmiä on käytössä 
538 muun muassa Saudi-Arabiassa, Iranissa ja Kiinassa. Tällainen järjestelmä
539 [maksaisi miljoonia euroja](http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=32979) ja olisi myös
540 helposti kierrettävissä.
541
542 Ilmeisesti ongelman syvyyttä ja todellista luonnetta ei ole ymmärretty.
543
544 Listan tarkentaminen toki auttaa sinne joutuneita sivullisia, mutta lapsipornon uhrien kannalta se ei paranna tilannetta lainkaan. Lapsipornokauppiaiden ja heidän asiakkaidensa toimintaa nettisensuuri vain auttaa lakaisemalla
545 ongelman maton alle ja toimimalla ilmaisena mainoksena (sensuroidut sivut voidaan selvittää), 
546 oli sensuuri miten tarkka hyvänsä.
547
548 Kukaan ei myöskään ole kertonut, miten jatkossa aiotaan huolehtia listan pysymisestä tarkkarajaisena. Kuinka kauan meillä riittää Matti Nikkejä vahtimaan sen luotettavuutta?
549
550 Poliisin salailtua listaa ties kuinka pitkään ironisesti vasta estolistan julkistaminen on johtanut lapsipornosivujen sulkemiseen eri maiden kansalaisten ryhdyttyä toimeen (suurimmalla osalla estolistan sivuja tosin ei lapsipornoa ole löytynyt).
551
552 Laiton sisältö on saatava pois verkosta ja rikolliset tuomittua oikeudessa. Rikosten piilottelu salaisilla listoilla on ollut karhunpalvelus rikosten uhreille. Poliisin tulee edelleenkin kerätä tietoja lapsipornosivuista, mutta ei sensuuria vaan sivustojen sulkemista varten. Sensuuriin hukatut resurssit olisi pitänyt kohdentaa kansainväliseen viranomaisyhteistyöhön.
553
554 * [Sensuuria ei voi parantaa, se pitää viedä saunan taakse ja lopettaa](http://www.effi.org/blog/2008-03-02-Tapani-Tarvainen.html) (Effin blogi 2.3.2008)
555
556 ## Yleisesti: miksi sensuuri ei edistä lasten suojelua?
557
558 Tiedetään, että valtaosa lapsipornosta 
559 [liikkuu ringeissä ja salatuissa verkoissa](http://lapsiporno.info/kaupallisuus2.html), joihin 
560 verkkosensuuri ei voi edes periaatteessa tepsiä.
561 Tiedetään myös, että lapsipornosivujen osuus WWW-pornosta
562 on marginaalinen ja enin osa siitä vähästäkin tulee
563 automatisoitujen ja vaihtuvasisältöisten sivujen kautta, 
564 joihin staattinen suodatus ei tepsi.
565
566 Kuten on nähty, KRP ei kykene ilman huomattavia
567 toimintatapojen muutoksia keräämään luotettavaa listaa
568 lapsipornografisista sivustoista 
569 (lista on erittäin epätäydellinen ja 
570 sisältää lähinnä laillista materiaalia).
571
572 Suurin osa KRP:n estolistalla olevista väitetyistä lapsipornografisista sivuista
573 [sijaitsee Yhdysvalloissa](http://je.org/id/internet/sensuuri/1202171746292110.html). 
574 KRP ei ilmeisesti ole ilmoittanut estolistalleen lisäämistään
575 sivuista Yhdysvaltain viranomaisille
576 - tai sitten sivustot eivät ole sisältäneet lapsipornografiaa.
577 Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI on tunnettu tehokkuudestaan lapsipornografisten
578 sivujen sulkemisessa ja syyllisten vastuuseen saattamisessa,
579 esimerkkinä äskettäinen
580 [lapsipornoringin pidätys](http://abcnews.go.com/TheLaw/story?id=4388379), 
581 [FBI:n tiedote](http://www.fbi.gov/page2/march08/innocentimages_030608.html).
582 Tällaista poliisityötä tarvitaan lisää sen sijaan, että voimavaroja hukataan sensuurivirityksiin. 
583 Muidenkaan maiden viranomaiset
584 eivät näissä asioissa huonosti toimi.
585
586 Sensuurin sijasta normaalit lastensuojeluhankkeet, mukaan lukien medialukutaidon lisääminen,
587 ja panostaminen kansainväliseen viranomaisyhteistyöhön tuottavat hyviä tuloksia
588 (ensimmäinen askel viranomaisyhteistyössä olisi, että KRP edes *ilmoittaisi* väitetyistä
589 lapsipornografisista sivustoista paikallisille viranomaisille).
590 Suodatukseen tai sensuuriin käytettävät
591 resurssit ovat lastensuojeluhyödyltään negatiivisia: itse materiaalille ei tehdä mitään, 
592 vaan se vain merkataan, jolloin tällaisia sivuja etsivä lasten hyväksikäyttäjä löytää ne helpommin,
593 samalla kun se kunnon kansalainen kuvittelee, että asia on jo hoidettu, eikä ryhdy toimenpiteisiin.
594
595 ## Sisäasiainministerin vastaus kirjalliseen kysymykseen 77/2008
596
597 Sisäasiainministeri Anne Holmlund vastasi 13.3.2008 kansanedustaja Kasvin 
598 [kirjalliseen kysymykseen 77/2008](http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/kk+77/2008).
599
600 Holmlundin vastaus sisälsi joitakin mielenkiintoisia kohtia:
601
602 > Laki [lapsipornografian levittämisen estotoimista] mahdollistaa poliisille oikeuden laatia, 
603 > ylläpitää ja päivittää luetteloa lapsipornosivuista ja teleyrityksille oikeuden tarjota palvelujaan 
604 > siten, että niiden avulla ei ole pääsyä lapsipornosivuille. Lakia on sovellettu myös sivustoihin, 
605 > jotka tarjoavat keskitetyn ja laajan pääsyn lapsipornografiasivustoille eli ovat ns. portaaleja
606 > tai toimivat sen tavoin.
607
608 [Lakitekstin mukaan](http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20061068) poliisi saa lisätä
609 estolistalle ulkomaisia sivustoja, joita käytetään lapsipornografisten kuvien levittämiseen.
610 Linkittämisestä ("portaaleista") lakitekstissä tai lain esitöissä ei puhuta - se on
611 ministerin omaa keksintöä.
612
613 > Sivustoihin, jotka sisältävät sekä laillista että laitonta aineistoa, teleyritysten käyttämä 
614 > suodatustekniikka soveltuu heikommin, sillä suodatus kohdistuu koko sivustoon. Sivuston 
615 > ylläpitäjällä on kuitenkin ensisijainen vastuu sivuston sisällöstä kokonaisuudessaan 
616 > eikä laillisen aineiston julkaiseminen voi olla oikeutusperuste lasten oikeuksien loukkaamiselle.
617
618 Yhdellä palvelimella voi olla jopa tuhansia itsenäisiä sivustoja, joilla on erillinen ylläpitäjä.
619 KRP on voinut lisätä koko palvelimen estolistalle ilmeisesti jos yhdellä sivustoista on tiettynä
620 ajanhetkenä ollut väitetysti kiellettyä materiaalia, minkä seurauksena tuhannet asiaan liittymättömät
621 sivustot on sensuroitu lapsipornografiana.
622 Holmlund ilmeisesti väittää, että palvelimen ylläpitäjä olisi vastuussa asiakkaidensa
623 sivustoilla olevasta materiaalista (eikä poliisin tarvitse ilmeisesti
624 edes ilmoittaa palvelimen ylläpitäjälle sensuroinnista)!
625
626 > Poliisi on jo sopinut teleyrityksiä edustavan yhdistyksen kanssa, että jatkossa teleyrityksille toimitetaan 
627 > kaksi erillistä listaa. Toinen lista koskee yksinomaan lapsipornografiaa sisältäviä sivustoja, joihin voidaan 
628 > soveltaa nykyisenlaista suodatusta. Toinen lista koskee yksittäisiä sivuja, joihin voidaan kohdistaa 
629 > täsmäsuodatusta (URL-suodatus). Teleyritysten tekniset valmiudet ratkaisevat, missä laajuudessa ja aikataulussa 
630 > ne pystyvät ottamaan käyttöön tekniikkaa, joka mahdollistaa yksittäisten sivujen suodattamisen. Tässä Suomi 
631 > on menossa muita pohjoismaita hienojakoisempaan suodatukseen.
632
633 Tässä Suomi on menossa kohti Kiinan, Iranin ja Saudi-Arabian mallia. Halpa ja tehoton suodatus
634 vaihdetaan kalliiseen ja tehottomaan.
635
636 > Sivustojen suodatus on vain yksi keino torjua lapsipornografian levittämistä. Poliisi on viime vuosina tehnyt 
637 > kansainvälistä yhteistyötä, jossa keskinäisen tiedonvaihdon kautta on kyetty selvittämään lapsipornografian 
638 > levittämistä. 
639
640 Miksi KRP ei kuitenkaan ole vaivautunut ilmoittamaan estolistalleen lisäämistään sivuista
641 paikallisille viranomaisille. Estolistalla olevat sivustot sijaitsevat pääasiassa
642 Yhdysvalloissa ja EU-maissa?
643
644 > Esimerkiksi toisen valtion poliisiviranomaiselta on saatu tieto suomalaisesta IP-numerosta, 
645 > jonne on lähetetty lapsipornografista materiaalia. Saatujen tietojen perustella on kyetty aktiivisilla 
646 > poliisin toimilla käynnistämään esitutkinta ja saattamaan lapsipornografisen aineiston hallussapitäjä 
647 > tai levittäjä rikosvastuuseen kansallisesti.
648
649 Ministeri Holmlund ei yksilöi, mihin tapaukseen hän yllä viittaa.
650
651 Kyse voi kuitenkin olla äskettäisestä tapauksesta, jossa 
652 poliisi oli takavarikoinut niin sanotun [Tor-solmun](http://www.torproject.org/)
653 ylläpitäjän tietokoneet. 
654
655 Tor on tiedonsiirtojärjestelmä, joka mahdollistaa 
656 anonyymin
657 tiedon välityksen. Tor muodostaa solmuista koostuvan viestintäverkon,
658 jonka kautta voi esimerkiksi ladata verkkosivuja siten, että tieto sivun lataajasta 
659 anonymisoituu. Lisätietoja [Tor-järjestelmän suomenkielisestä kuvauksesta](http://www.torproject.org/overview.html.fi).
660
661 Toria käytetään muun muassa sensuurin kiertämiseen totalitäärisissä valtioissa,
662 joissa on tärkeää kiertää sensuuri ja pysytellä anonyyminä. Lehtimiehet esimerkiksi käyttävät Toria
663 anonyymiin viestintään toisinajattelijoiden kanssa. Yhdysvaltain laivasto
664 käyttää Toria arkaluontoiseen viestintään. Ks.
665 [Toimittajat ilman rajoja -järjestön Tor-ohje](http://www.rsf.org/article.php3?id_article=15012#5).
666
667 Jos ministeri tarkoitti esimerkillään Tor-solmun ylläpitäjää, 
668 tarkoittaa tämä sitä, että kolmas osapuoli on väitetysti ladannut lapsipornografista
669 aineistoa Tor-verkon läpi ja Tor-solmun ylläpitäjän kone (joka on ilmeisesti esitutkinnan kohteena) 
670 on sattunut olemaan Tor-verkon liittymäkohtana
671 avoimeen Internettiin. Tor-solmun ylläpitäjä ei siis tässä tapauksessa olisi levittänyt lapsipornografisia kuvia
672 sen enempää kuin Internet-liikennettä välittävä teleoperaattorikaan. 
673 [Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta 13 §](http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020458#P13)
674 antaa teleoperaattorille ja Tor-solmun ylläpitäjälle tällaisessa tapauksessa vastuuvapauden 
675 ja siksi juttu kuivunee kokoon
676 (jos siis ministeri kuvasi edellä kuvatun kaltaista tapahtumaa, ministerin vastauksestahan ei 
677 ilmene mistä on kyse ja esitutkintakin on vielä kesken).
678
679 Toivottavasti ministerin valitsema esimerkki ei ollut
680 paras esimerkki poliisin kansainvälisestä yhteistyöstä
681 lapsipornoasioissa. 
682 [Kotimaisia lapsipornografian levittämistäpauksia
683 on onneksi suhteellisen vähän, ehkä ministerillä edellä mainitun
684 lisäksi ollut parempaakaan esimerkkiä. Esimerkiksi vuonna 2002 poliisille ilmoitettiin 
685 kolme lapsipornon ja rasistisen materiaalin levittämistapausta, joista yksikään 
686 ei johtanut syytteen nostamiseen. Vuosina 2004-2005 KRP tutki yhden kuvien levittämistapauksen, 
687 joka johti ehdolliseen vankeusrangaistukseen (lähde: KRP).]
688
689 Holmlund ei kommentoi suomalaisen 
690 lapsiporno.info-sivuston sensurointia, eikä sitä, miksi suurin osa sensuroiduista
691 sivuista on Yhdysvalloissa ja EU-maissa eikä kyseisten maiden viranomaisiin
692 ilmeisesti ole oltu yhteydessä.
693
694 Kansanedustaja Kasvi kysyi:
695
696 > Mihin toimenpiteisiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä tehostaakseen kansainvälistä yhteistyötä 
697 > internetin lapsipornosivustojen ylläpitäjien kiinnisaamiseksi ja sivustojen sulkemiseksi, 
698 > taatakseen lapsipornografian levittämisen estämiseen käytetyn listan oikeellisuuden ja 
699 > parantaakseen lapsipornografian levittämisen teknisten estotoimien täsmällisyyttä ja läpinäkyvyyttä?
700
701 Sisäasiainministeri Holmlundin vastaus, joka oli kuin suoraan KRP:n tiedotuksesta kopioitu, 
702 jätti lähes kokonaan vastaamatta siihen, mihin toimenpiteisiin
703 valtioneuvosto aikoo ryhtyä lapsipornosivustojen sulkemiseksi ja syyllisten kiinni saamiseksi,
704 sekä parantaakseen lapsipornografian levittämisen teknisten estotoimien läpinäkyvyyttä.
705
706 Epäselvä sensuurilaki vaikuttaa johtavan mitä ihmeellisimpiin ja mielivaltaisimpiin laintulkintoihin.