LUONNOS VANHAN POHJALTA, TÄYDENNELLÄÄN SITÄ MUKAA KUN JOTAIN TAPAHTUU TAPAHTUMAOSALLISTUMISIA JA LAUSUNTOJA VOISI LISÄILLÄ KOKO AJAN VUODEN MITTAAN COPYPASTE VANHASTA ELI KAIKKI TSEKATTAVA -- JOTAIN JO FIKSAILTU -- MIELELLÄÄN LISÄTÄÄN TAPAHTUMIA, LAUSUNTOJA, VALIOKUNTAVIERAILUJA JNE. KOKO AJAN - uudet Tor-nodet? - toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman yhteydet :-) http://wiki.effi.org/toimintasuunnitelma2018/ # Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintakertomus 2018 ## Yleistä Effi jatkoi vuoden aikana asemassaan yhtenä johtavista asiantuntijoista tietoyhteiskuntaa koskevissa asioissa. Tämä näkyi mm. kutsuina erilaisiin kuulemistilaisuuksiin, kutsuina puhujiksi erilaisiin tapahtumiin ja lausuntopyyntöinä sekä lehdistön ja television laajana mielenkiintona. Myös useat yksityishenkilöt lähestyivät yhdistystä kysyen neuvoa Effin osaamisalaan liittyvissä asioissa. ## Jäsenistö Effin jäsenmäärä pysyi vakaana. Vuoden lopulla jäseniä oli noin 1600. Jäsenkunta pysyi edelleen erittäin miesvoittoisena. ## Päätöksenteko ja yleinen toiminta Hallitus piti vuoden aikana 9 kokousta, lähinnä sähköpostilistallaan. Fyysisiä kokouksia oli 1. Hallituksen puheenjohtajana toimi koko vuoden Leena Romppainen, varapuheenjohtajina Elias Aarnio, Timo Karjalainen (sihteeri) ja Tapani Tarvainen, sekä jäseninä Ahto Apajalahti, Henrik Ingo, Mikko Kenttälä, Juha Nurmi, Raoul Plommer ja Sirpa Pöyhönen (rahastonhoitaja). Tiina Ison toimi hallituksessa 1.1.-4.2.2018. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Tampereella 6.5.2018. Syyskokous järjestettiin 24.11.2018 Helsingissä. ## Tiedotustoiminta Tiedotustoiminta vuonna 2018 oli hiljaista, lehdistötiedotteita ei juurikaan julkaistu. Web-uudistus on yhä myös kesken. Yhdistys näkyi myös sosiaalisessa mediassa Twitterissä ja Facebookissa. Tämän lisäksi Effin edustajia haastateltiin useita kertoja eri tiedotusvälineissä. ## Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon Effin edustajat osallistuivat aktiivisesti poliittiseen päätöksentekoon niin eduskunnassa kuin ministeriötasollakin. Tiedustelulait olivat odotetusti keskiössä kotimaassa, EU-tasolla puolestaan tekijänoikeusdirektiivin uudistus. Effi antoi eduskunnan valiokunnille ja ministeriöille ynnä muille tahoille runsaasti lausuntoja. Lisäksi Effin asiantuntijoita osallistui valiokuntien kokouksiin. Esimerkkejä valiokuntatyöstä: * Puolustusvaliokunta 17.4. - HE 13/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi * Puolustusvaliokunta 6.4. - HE 199/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tiedustelutoiminnan valvonnasta ja laiksi valtion virkamieslain 7 §:n muuttamisesta, HE 202/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi, HE 203/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilastiedustelusta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi * Lakivaliokunta 5.4. - HE 9/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi * Sosiaali- ja terveysvaliokunta 13.03.2018 - HE 159/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi * Tarkastusvaliokunta - 13.2.2018 - HE 199/2017, HE 202/2017, HE 203/2017 tiedustelulakipaketista Effin varapuheenjohtaja Tapani Tarvainen jatkoi tietosuojalautakunnan varajäsenenä (nimitetty kaudeksi 2018-2020, vaikka tosiasiallisesti lautakunnan toiminta loppui GDPR:n voimaantuloon, viimeinen kokous oli toukokuussa 2018). Tapani Tarvainen toimi myös Valtion tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnan jäsenenä. Effin edustajina valtiovarainministeriön henkilötunnuksen uudistamisen työryhmissä: * Kansainvälinen vertailu: Jukka S. Rannila * Henkilön yksilöinnin tarpeet ja tulevaisuus: Tero Pihlaja * Turvallisuus: Henrik Ingo * Identiteetin hallinta: Leena Romppainen * Vaikutusten arviointi: Tero Pihlaja Ahto Apajalahti toimi Effin edustajana OKM:N tekijänoikeuskirjetyöryhmässä, jonka työn pohjalta vuonna 2018 ilmestyi OKM:n julkaisu "Hyvät käytännöt yksityishenkilöihin kohdistuvassa kirjevalvonnassa". Julkaisu sisältää Effin eriävän mielipiteen. ## Tapahtumat kotimaassa Vuoden aikana Effi osallistui mm. seuraaviin tapahtumiin: 9.3.2018 Tietosuojavaltuutetun juhlaseminaari (Elias Aarnio ja Tapani Tarvainen) 12.-13.1.2018 Disobey (Raoul Plommer, Leena Romppainen ja vapaaehtoisia, infotiski) 3.2.2018 Assembly Winter (Leena Romppainen, infotiski) 15.2.2018. Tietoyhteiskunta-akatemia (Leena Romppainen) 26.4.2018 Finnish Internet Forum, Helsinki (Elias Aarnio, Julf Helsingius, Leena Romppainen, Tapani Tarvainen) ## Yhteistyöverkostot ja kansainvälinen toiminta Kotimaassa Effi on Open Knowledge Finlandin jäsen. Kansainvälisesti Effi jatkoi aktiivista toimintaa European Digital Rightsissa (EDRissä). Effi on ICANNin Non-commercial Users Constituencyn (NCUC) ja vuodesta 2017 myös Not-for-Profit Operational Concerns Constituencyn (NPOC) jäsen. Vuonna 2018 Effi liittyi My Data Globalin jäseneksi. Effi osallistui useisiin kansainvälisiin tapahtumiin, mm. seuraaviin: 12.-14.4. European Digital Rightsin (EDRi) 15-vuotisjulat ja vuosikokous, Bryssel (Leena Romppainen, Tapani Tarvainen) 16.-18.5. RightsCon (Raoul Plommer, Leena Romppainen ja Tapani Tarvainen) 4.-6.6. European Dialogue on Internet Governance (EuroDIG), Tbilisi (Raoul Plommer, Leena Romppainen, Tapani Tarvainen) 11.-13.11. Internet Governance Forum, Pariisi (Raoul Plommer, Leena Romppainen, Tapani Tarvainen) 29.10.-16.11. ITU Plenipotentiary Conference 2018 (Dina Jalkanen) 28.-30.11. Annual Freedom Online Coalition Conference, Berlin (Tapani Tarvainen) ## Talous Valtaosa tuloista saatiin jäsenmaksuista ja lahjoituksista. Kannatustuotekaupan myynti vilkastui uuden tuotteen myötä. Varsinaisen toiminnan kulujen jäätyä budjetoitua vähäisemmiksi tilinpäätös oli reilusti ylijäämäinen. Taloudellinen tilanne oli läpi vuoden hyvä. ## Kampanjat Effi osallistui vuoden lopussa julkaistuun Pelastakaa internet -kampanjointiin, jossa tuodaan esiin EU:n uuden tekijänoikeusdirektiivin ongelmia ja vastustetaan ongelmallisia kohtia. Kampanja sai hyvin näkyvyyttä mediassa, ja jatkuu myös vuonna 2019. Syksyllä 2018 otettiin käyttöön toinen Tor-noodi.