* Kokouksen avaus. * Kokous avattiin kello 16:30. * Järjestäytyminen. * Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Tapani Tarvainen ja sihteeriksi Lars Wirzenius. * Pöytäkirjantarkastajiksi Antti Kekki ja Kari Asikainen. * Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. * Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. * Vuoden 2007 tilinpäätös ja tilikertomus. * Rahastonhoitaja esitti pahoittelunsa siitä, että tilinpäätös ei ehtinyt kevätkokoukseen. * Käytiin tilinpäätös läpi. * Tilintarkastajien lausunto. * Luettiin tilintarkastajien lausunto. * Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen vastuuvelvollisille. * Vahvistettiin vuoden 2007 tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus vastuuvelvollisille. * Tämän kohdan aikana kokouksen puheenjohtajana toimi Jarno Elonen. * Lisätalousarvio loppuvuodelle 2008. * Kevätkokous hyväksyi lisäbudjetin ja ehdollisen lisäbudjetin. Ehto eli hovioikeuden päätös rahankeräysjutussa ei toteutunut. * Hyväksyttiin liitteenä oleva lisäbudjetti. * Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009. * Talousarvion ja toimintasuunnitelman esittelyä ja keskustelua niistä. Keskustelussa tuli erityisesti esille tarve aktivoida jäsenistöä, jonka määrä on kuluvana vuonna lähes kaksinkertaistunut. * Muokattiin toimintasuunnitelmaehdotusta ja hyväksittiin. * Hyväksyttiin talousarvio. * Puheenjohtajan vaali. * Valittiin Tapani Tarvainen puheenjohtajaksi. * Hallituksen jäsenten ja mahdollisten muiden toimihenkilöiden vaali. * Valittiin hallitukseen: Ville Oksanen, Leena Romppainen, Tero Tilus, Juho Lindman, Virpi Kauko, Mikael Storsjö, Lars Wirzenius, Henrik Blåfield, Mika Kivilompolo ja Jyri Luostarinen. * Kahden (2) tilintarkastajan ja heidän varamiestensä vaali. * Valittiin tilintarkastajiksi Janne Lindqvist ja Jukka Ruotsalainen ja varatilintarkastajiksi Kari Asikainen ja Otso Kivekäs. * Jäsenmaksun ja liittymismaksun suuruus. * Jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin vähintään 10 euroa. * Ensimmäisen vuoden jäsenmaksu on samalla liittymismaksu. * Kannatusjäsenmaksun suuruudeksi päätettiin 100 euroa yksityishenkilöiltä ja pieniltä yrityksiltä ja 500 euroa suurilta yrityksiltä.