# TÄMÄ ON HYVÄKSYTTY (ÄLKÄÄ EDITOIKO)!

Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintakertomus 2008

Yleistä

Electronic Frontier Finland jatkoi vuoden aikana asemassaan yhtenä johtavista asiantuntijoista tietoyhteiskuntaa koskevissa asioissa. Tämä näkyi mm. kutsuina erilaisiin kuulemistilaisuuksiin, kutsuina puhujiksi erilaisiin tapahtumiin ja lausuntopyyntöinä sekä lehdistön ja television laajana mielenkiintona.

Jäsenistö

Effin jäsenmäärä kasvoi yli puolella, erityisesti nettisensuurijupakan takia. Vuoden lopulla jäseniä oli yli 1700. Jäsenkunta pysyi edelleen hyvin miesvoittoisena.

Päätöksenteko ja yleinen toiminta

Hallitus piti vuoden aikana 27 kokousta, lähinnä sähköpostilistallaan.

Hallituksen jäseninä toimivat koko vuoden puheenjohtaja Tapani Tarvainen, varapuheenjohtajat Ville Oksanen ja Mikael Storsjö, sekä jäsenet Juho Lindman (rahastonhoitaja), Timo Karjalainen, Leena Romppainen (kannatustuotevastaava), Jukka Ruotsalainen, Henrik Blåfield, Virpi Kauko, Jyri Luostarinen ja Tero Tilus.

Yhdistys piti kevätkokouksen Tieteiden Talolla Helsingissä 8.6. ja syyskokouksen Kaapelitehtaalla Helsingissä 16.11.

Tiedotustoiminta

Lehdistötiedotteita Effi julkaisi 16 kappaletta ja Effin blogissa ilmestyi vuoden aikana 50 artikkelia. Uutena tiedotusmuotona jäsenille tarkoitettu sisäinen tiedote ilmestyi 17 kertaa.

Tämän lisäksi Effin jäseniä haastateltiin laajasti eri tiedotusvälineissä.

Tärkeimpiä aiheita vuoden aikana olivat nettisensuuri, ns. urkintalaki (Lex Nokia), sähköinen äänestäminen, teletallennusvelvollisuus (isovelilaki) sekä kv. tekijänoikeussopimukset.

Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon

Effin edustajat osallistuivat aktiivisesti poliittiseen päätöksentekoon niin eduskunnassa kuin ministeriötasollakin. Effi oli sähköisestä äänestyskokeilusta aktiivisesti yhteydessä mm. oikeusministeriöön kuluneen vuoden alkupuoliskolla.

Lisäksi Effin edustajia oli monissa ministeriöiden tiedotustilaisuuksissa, kuten työ- ja elinkeinoministeriön kuulemistilaisuudessa eurooppalaisen patenttijärjestelmän kehittämisestä huhtikuussa ja ulkoasianministeriön ACTA-tiedotustilaisuudessa syyskuussa sekä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan järjestämässä seminaarissa.

Kotimaassa lausuntoja annettiin mm. urkintalaista, yhteisöpatentista, passilaista ja sähköisen kuulemisen kehittämisestä. Tämän lisäksi annettiin lausuntoja EU lainsäädäntöön liittyen esim. "Creative Content Online" ja "On the Protection of Rights of Broadcasting Organisations". Lisäksi Effin aktiiviset asiantuntijat ottivat kantaa EU-lainsäädäntöhankkeisiin.

Muu vaikuttaminen

Effi pyrki vaikuttamaan erilaisiin standardeihin ja niiden kehittämiseen. Effi pyrki aktiiviseen yhteistyöhön SFS:n kanssa ja oli aktiivisesti mukana yrittämässä mm. ISO OOXML-standardin korjaamista sekä seuraamassa alkavaa Internet-suodatinten EU-tason standardointihanketta (CEN/TC 365).

Tekijänoikeusasioihin Effi pyrki vaikuttamaan mm. Teoston kesäpäivillä.

Yksityisyyteen liittyvissä asioissa Effin edustaja Jyri Luostarinen oli marraskuussa kutsuttuna kommenttipuheenvuoron esittäjänä IT-asianajajien liiton järjestämässä tilaisuudessa, jossa oli pääpuhujana Googlen Peter Fleischer.

Ville Oksanen kutsuttiin jäseneksi Liikenne- ja viestintäministeriön mediafoorumiin.

Effi avusti Kirjastoseuraa nettisensuuritutkimuksessa. Tulokset julkaistiin kirjassa "Suojelua vai suodatusta: Internetin sisällönsuodatus kirjastoissa".

Tapahtumat kotimaassa

Vuoden aikana Effi osallistui mm. seuraaviin tapahtumiin:

8.3. Avoimien Ohjelmistojen Päivä, Turku (Jyri Luostarinen, Leena Romppainen, Arto Teräs).

11.4 Työ- ja elinkeinominsteriön patenttijärjestelmän kehittämistilaisuus (Jyri Luostarinen ja Ville Oksanen)

19.5. Yläkaupungin Yö -tapahtuma, Jyväskylä (Tapani Tarvainen).

4.6. Vierailu Pelastakaa lapset ry:hyn (Tapani Tarvainen, Tero Tilus, Leena Romppainen, Laura Kataja).

31.7.-3.8. Assembly, Helsinki (Leena Romppainen, Henrik Blåfield, sekä useita avustajia)

28.8. Pelastakaa Lapset ry:n lapsiporno-paneeli, Helsinki (Ville Oksanen).

11.10. Freedom not Fear 2008, Helsinki (Tapani Tarvainen, Leena Romppainen, Jyri Luostarinen ja avustajia)

23.-26.10. Kirjamessut ja Alternative Party, Helsinki (Tapani Tarvainen, Leena Romppainen, useita avustajia).

25.10. Isovelipalkinnonjakotilaisuus ja paneeli (raadissa Iivi Masso, Tere Vadén, Ville Oksanen).

27.11. Kirjastoväen koulutuspäivä (Tapani Tarvainen).

Yhteistyöverkostot ja kansainvälinen toiminta

Effin kansainvälinen toiminta oli ajanjaksolla edelleen hyvin aktiivista:

25.-28.2. OOXML Ballot Resolution Meeting -kokous, Geneve (Ville Oksanen)

10.-12.3. WIPO:n SCCR-kokous, Geneve (Ville Oksanen)

20.-23.5. Computers, Freedom and Privacy -konferenssi, Washington DC (Ville Oksanen).

19.9. Center for Media and Communication Studies Data Retention Workshop, Budapest (Tapani Tarvainen).

25.10. EDRin vuosikokous, Wien (Timo Karjalainen).

3.-6.12. YK:n Internet Governance Forum, Hyderabad (Tapani Tarvainen).

Talous

Valtaosa tuloista saatiin jäsenmaksuista. Loput tuloista koostuivat lahjoituksisat ja kannatustuotekaupan tuotoista.

Kokonaisuutena taloudellinen tilanne oli hyvä. Keskeneräisen oikeusjutun vaatimat varauksetkin vapautuivat vuoden lopulla hovioikeuden vapauttavan ja lainvoimaiseksi jääneen päätöksen myötä.