Pyyntö ilmottautua etukäteen Oulun kimppakyytiin
[.git] / toimintasuunnitelma2009.mdwn
1 #Toimintasuunnitelma vuodelle 2009
2
3 (Valmis.)
4
5 #Electronic Frontier Finland - EFFI ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2009
6
7 ##1. Yleistä
8
9 Electronic Frontier Finland jatkaa toimintaansa vuonna 2009 pitkälle aikaisemmin kehittyneiden mallien mukaisesti. Vuodelle 2009 painopiste sijoittuu jäsenhankintaan, jäsenten aktivoimiseen toiminnan puolesta ja näkyvyyden lisäämiseen muun muassa osallistumalla tapahtumiin.
10
11 ##2. Jäsenistö
12
13 Jäsenhankintaa jatketaan mahdollisimman aktiivisesti. Jäsenhankinnan perustan tulee muodostamaan tuloksekas toiminta, jonka mahdollisimman monet potentiaaliset jäsenet kokevat omakseen. Effi pyrkii osallistumaan järjestöesittelyihin mahdollisimman monessa kohteessa.
14
15 ##3. Päätöksenteko ja yleinen toiminta
16
17 Yhdistyksen hallitus pyrkii kokoontumaan noin kaksi kertaa kuukaudessa sähköpostitse. Tämän lisäksi fyysisiä kokouksia pyritään pitämään vuoden aikana 3-4. Eri aihepiireille nimetään omat vastuuhenkilöt, jotka vastaavat toiminnastaan hallitukselle. Tarvittaessa hallitus voi nimetä myös tilapäisiä työryhmiä vastaamaan laajemmista hankkeista. Vastuualueita/työryhmiä: koulutus, tapahtumat, kansainvälinen koordinointi, avustukset.
18
19 ##4. Tiedotustoiminta
20
21 Effin tiedotustoiminta tulee jatkumaan pääasiassa nykyisellä linjalla ja sen rungon muodostavat edelleen:
22
23 * Lehdistötiedotteet ja muut julkiset kannanotot
24 * Kotisivu, jonne kerätään julkaistavat materiaalit
25 * Muutaman kerran vuodessa ilmestyvä Effi-sähke
26 * Effin blogia kehitetään keskustelevampaan suuntaan. Mahdollisuuksia uusien viestintäkanavien, kuten podcastin, perustamiseen 
27   tutkitaan.
28 * Toteutetaan vuoden 2009 aikana esittely- ja tiedotusmateriaalia
29   paikallistason toimijoiden käyttöön.
30
31 ###4.1. Jäsenistöön kohdistuva tiedotus
32
33 * Riittävän usein ilmestyvä sisäinen tiedote
34 * Effi-Alert - sähköpostikirje välitöntä reagointia vaativiin tapahtumiin
35 * Wikin käyttöä lisätään
36
37 ##5. Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon
38
39 Effi tulee jatkamaan aktiivista vaikuttamista lainsäädännön kehittämiseen sen kaikilla tasoilla. Erityistä huomiota kiinnitetään seuraaviin:
40
41 * teletunnistetietojen tallennusvelvollisuus ja muut urkintahankkeet
42 * nettisensuurihankkeiden seuranta
43 * sähköisen äänestämisen jatkosuunnitelmien seuranta
44 * tekijänoikeusjärjestelmän kehitys
45 * avoimet standardit
46 * kansalaisten tiedonsaannin edistäminen
47
48 Lisäksi Effi ottaa aktiivisesti osaa suomalaiseen tietoyhteiskuntakeskusteluun ja osallistuu kansainvälisiin projekteihin.
49
50 Effiä tullaan myös muuten tekemään aktiivisesti tunnetuksi poliittisten päätöksentekijöiden parissa. Tätä varten Effi jatkaa seminaarien järjestämistä ajankohtaisista aiheista
51 ja työskentelee Effin ja aihealueesta kiinnostuneiden
52 kansanedustajien yhteistoimintaryhmän muodostamiseksi.
53
54 ##6. Yhteistyöverkostot
55
56 ###Kansallisesti
57
58 Effi pyrkii tekemään yhteistyötä ihmisoikeus-, sananvapaus-, tekijänoikeus- ja nuorisojärjestöjen kanssa, esimerkiksi Amnesty Internationalin ja Suomen PENin. Myös alan viranomaisvaikuttajien, kuten tietosuojavaltuutetun ja lapsiasiavaltuutetun, kanssa toimitaan jatkossakin aktiivisesti. 
59
60 ###Kansainvälisesti
61
62 Effi tulee jatkamaan aktiivista osallistumistaan European Digital Rightsin (EDRi) toimintaan, mitä kautta järjestöllä on suora tiedonhankinta- ja vaikutuskanava EU:hun. Effi pyrkii myös osallistumaan YK:n, erityisesti Internet Governance Forumin ja WIPOn tekijänoikeuskomitean toimintaan, ja hakee ICANNin "At Large Structure" -asemaa. 
63
64 Vuonna 2009 EDRin hallituksessa on Effin edustajana Leena Romppainen.
65
66 Effi ottaa osaa resurssien rajoissa keskeisimpiin alan kansainvälisiin tapahtumiin, kuten Computers, Freedom and Privacy -konferenssiin. Yhteistyötä muiden alan järjestöjen kanssa pyritään parantamaan.
67
68 ##7. Paikallistoiminta
69
70 Paikallistoimintaa tarvitaan enemmän ja sitä pyritään kehittämään ja tukemaan. Sitä mukaa kun paikallista aktiivisuutta ilmenee, sitä tuetaan mahdollisuuksien mukaan. Yhdistystä esittelevä materiaalipaketti pidetään ajan tasalla ja sitä tarjotaan käytettäväksi tapahtumissa.
71
72 ##8. Talous
73
74 Yhdistyksen talous perustuu ensisijaisesti jäsenmaksutuloihin. Tämän lisäksi järjestö yrittää saada rahoitusta myös mahdollisilta yhteistyökumppaneilta sekä kansainvälisiltä säätiöiltä. Effi jatkaa myös jäsentuotteiden, kuten T-paitojen, myyntiä. Tuotevalikoimaa uudistetaan. Myös yrityslahjoitusten mahdollisuuksia selvitellään.
75
76 ##9. Ekskursiot
77
78 Effi pyrkii löytämään sopivia yhdistyksen toimialueeseen kuuluvia vierailukohteita jäsentilaisuuksien järjestämistä varten. Pyritään järjestämään ekskursio ainakin Julkisen sanan neuvostoon Internet-keskustelujen sääntelyn tiimoilta.
79
80 ##10. Tapahtumat
81
82 Effi osallistuu ainakin Avoimien ohjelmien päivään, Assembly Winteriin ja Summeriin sekä resurssien salliessa kirjamessuille. Data Protection Day- ja Freedom not Fear -teemapäivinä pyritään järjestämään jotain ohjelmaa. Kevätkaudella pyritään järjestämään yksi yhteistyötilaisuus eduskunnan kanssa. Big Brother-tapahtuma järjestetään syksyllä, mahdollisesti kirjamessujen yhteydessä.  Lisäksi osallistutaan resurssien mukaan pienempiin tapahtumiin ympäri Suomea.
83
84 Yhdistyksen kevätkokous ja mahdollinen oheistapahtuma pyritään järjestämään muualla kuin Helsingissä.
85
86 ##11. Tor
87
88 Effi selvittää mahdollisuutta perustaa Tor-palvelin.