(no commit message)
[.git] / rasistiset_rikokset_-lausunto.mdwn
1 Tämän on siis tarkoitus olla asiantuntijalausunto ehdotettuun lakitekstiin,
2 ei mikään periaatteellinen ponsi tai julkilausuma.
3 Silti toki haluamme tuoda periaatteellisetkin näkökohdat esiin -
4 niihinhän koko kannanotto perustuu.
5
6 <hr>
7
8 ## Lausuntoteksti(luonnos, **KESKENERÄINEN**)
9
10 ### Lausunto Oikeusministeriön mietinnöstä 3/2010 Rasistiset rikokset
11
12 #### Johdanto
13
14 Electronic Frontier Finland (Effi) ry kannattaa Euroopan neuvoston 
15 tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
16 hyväksymistä mietinnössä esitetyin varaumin artikloihin 3 ja 5
17 sekä lainsäädännön päivittämistä vastaamaan sitä sekä
18 neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS) vaatimuksia.
19
20 Effi kuitenkin näkee työryhmän esittämissä lakiteksteissä
21 sekä perusteluissa useita vakavia ongelmia, erityisesti
22 sananvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille 
23 alttiita muotoiluja. Ehdotukset menevät monessa kohdin
24 paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset
25 edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa
26 niiden kanssa.
27
28 Työryhmä on sananvapauden kannalta tärkeitä toimintoja
29 luetellessaan unohtanut kaikkein tärkeimmän:
30 poliittisen puheen, poliittiseen mielipiteenmuodostukseen
31 vaikuttamisen. Sananvapauden ensisijainen tarkoitushan
32 demokratiassa on mahdollistaa vapaa mielipiteenmuodostus
33 sallimalla kaikkien mielipiteiden, erityisesti kaikkein
34 kiistanalaisimpien, julkinen esittäminen ja puolustelu
35 (ja tietysti vastustaminenkin).
36
37 Muistion perusongelma on ajatus, että
38 jokin materiaali olisi itsessään rikollista tai niin vaarallista, 
39 että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla -
40 että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi
41 sallia vapaasti muodostaa mielipidettään.
42 Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan,
43 aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia
44 sinänsä kuin taudinaiheuttajaa, jolta ihmiset ovat
45 kykenemättömiä suojautumaan.
46
47 Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä
48 yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista
49 aivan liian laajalle ulottuvana: se rajoittaisi
50 kohtuuttomasti niin kirjakauppojen kuin kirjastojenkin
51 toimintaa ja tekisi rasismia käsittelevän
52 tieteellisen tutkimuksen lähes mahdottomaksi.
53
54 Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa
55 lainmuutokset rajoittaisivat sananvapautta niin paljon,
56 että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.
57
58 #### Yksityiskohtaiset arviot lakiehdotuksista
59
60 ##### Rangaistusten määräytymisestä (RiL 6 luvun 5§)
61
62 Vaikuttimen ottaminen yleiseksi koventamisperusteeksi
63 edellyttämättä mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon,
64 on varsin ongelmallista ja sen vaikutuksia ja
65 mahdollisia soveltamisalueita pitäisi pohtia 
66 hyvin perusteellisesti.
67
68 Erityisesti se saattaisi johtaa siihen, että vaikuttimia
69 arvioitaisiin vain syytetyn julkaistujen mielipiteiden
70 pohjalta, ja mahdollistaisi lisärangaistuksen minkä
71 tahansa rikoksen yhteydessä tosiasiallisesti
72 mielipiteenilmaisusta eikä itse teon vaikuttimista.
73
74 Mietinnössä ongelmallisina mainitut tapaukset,
75 joissa nykyinen muotoilu ei toimi koska teko
76 onkin kohdistunut omaisuuteen, olisi helppoa
77 korjata täsmällisemmällä muotoilulla:
78
79 *"4) rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen 
80 tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tai
81 tämän omaisuuteen tai omaiseen tähän ryhmään kuulumisen perusteella; ja"*
82
83 Muistiossa esitetään koventamisperusteen käyttöä myös
84 mainittuihin ryhmiin kuulumattomien uhrien tapauksessa,
85 esimerkiksi rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuvissa
86 teoissa. Tämän tarpeellisuus jää kuitenkin perustelematta:
87 koko tämän lainkohdan olennainen perustehan on uhrien
88 heikko asema ja kykenemättömyys itsensä puolustamiseen,
89 eikä valtaväestöön kuuluva tarvitse lisäsuojaa vain
90 tekemänsä hyvän työn takia. Jos sellainen kuitenkin
91 katsotaan tarpeelliseksi, se pitäisi perustella
92 erikseen ja mainita laissa täsmällisesti.
93
94 ##### Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (RiL 11 luvun 10§)
95
96 "Yleisön saataville asettaminen" kattaa muualla rikoslaissa
97 ja tekijänoikeuslaissa vakiintuneen tulkinnan mukaan kaikenlaisen 
98 myymisen, lainaamisen, maahantuonnin jne, ja siten ehdotettu
99 muotoilu kriminalisoisi puheenaolevan aineiston myynnin
100 kirjakaupoissa, lainaamisen kirjastoissa jne.
101 Esimerkiksi toisen maailmansodan historiaa tutkiva tiedemies ei 
102 ilmeisesti voisi laillisesti hankkia Hitlerin kirjoituksia.
103
104 Ehdotettu poikkeusmomentti ei asiaa korjaisi.
105 Erityisesti tieteessä tutkimuksen
106 rajaaminen "yleisesti hyväksyttävään" olisi
107 mahdoton, uudet läpimurrot estävä kriteeri.
108
109 Toiseksi, jos kriteeriksi asetetaan itse
110 materiaalin sisältö käyttötavasta riippumatta, se
111 tarkoittaisi, että tiettyä aineistoa joko
112 saa käyttää miten tahansa tai ei lainkaan:
113 tieteellinen tutkimus asettaisiin samalle
114 viivalle palopuheiden kanssa, eikä
115 rasistisesta puheesta raportointia voisi
116 erottaa sen alkuperäisestä esittämisestä
117 (vrt. työryhmänkin mainitsema EIT:n
118 päätös *Jersild vs. Tanska*).
119
120 Yleisön saataville asettamisen kielto olisi myös
121 voimakas periaatteellinen kannanotto vapaata
122 mielipiteenmuodostusta vastaan.
123 Esimerkiksi neuvostojen puitepäätöksessäkin johdonmukaisesti
124 viitataan tekotapaan olennaisena tunnusmerkkinä.
125
126 Lain nykyinenkin muotoilu on tässä suhteessa
127 ongelmallinen, ja ongelma vain korostuu kun
128 sitä yritetään täydentää. Parasta olisi
129 muotoilla koko pykälä uudelleen niin, että
130 siinä kriminalisoidaan haitallinen teko
131 sen primäärikriteerillä eikä epäsuorasti
132 pelätyllä tavalla mahdollisesti vaikuttavan
133 materiaalin kautta, esimerkiksi
134 puitepäätöksen muotoilua seuraten:
135
136 *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan, 
137 joka kohdistuu rodun, ihonvärin, uskonnon, syntyperän 
138 taikka kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan 
139 määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen
140 levittämällä lausuntoja tai muita tiedonantoja tai
141 muulla vastaavalla tavalla,
142 on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan..."*
143
144 ##### Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan (ehdotettu uusi RiL 11 luvun 10a§)
145
146 Uusia rikosnimikkeitä ei pitäisi lisätä ilman hyviä syitä, eikä tämän
147 tarpeellisuutta työryhmän muistiossa vakuuttavasti perustella.
148
149 Sinänsä törkeän tekomuodon luominen ei muuten olisi erityisen
150 ongelmallista, se voisi olla hyödyllistäkin,
151 mutta ehdotettu muotoilu on kohtuuttoman
152 väljä: etenkin kohta 2) olisi paremmin
153 paikallaan teon perusmuodon tunnusmerkistössä.
154 Ehdotettuun rangaistusasteikkoon nähden väkivaltaan
155 yllyttämisen pitäisi olla jollakin tavoin poikkeuksellista,
156 "muulla tavoin" on liian epämääräinen.
157
158 **FIXME** tähän ehdotus paremmasta muotoilusta
159
160 ##### Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (RiL 17 luvun 1a§)
161
162 Työryhmä esittää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyn laajentamista
163 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Jos tämä toteutetaan yhdessä
164 ehdotetun yleisön saataville asettamiskiellon kanssa, seuraus olisi,
165 että esimerkiksi tarkoituksella (rahaa saadakseen) yhdenkin rasistisen
166 kirjan myynyt antikvaarinen kirjakauppa voisi olla lain mukaan
167 järjestäytynyt rikollisryhmä. Tämä ei liene tarkoituksenmukaista.
168
169 Vaikka kansanryhmää vastaan kiihottaminen määriteltäisiinkin
170 edellämainitun kaltaiset omituisuudet poissulkevalla tavalla,
171 järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän laajentaminen
172 eksplisiittisesti tiettyyn rikokseen vaatisi poikkeuksellisia
173 perusteluja, joita ei työryhmän mietinnöstä löydy.
174
175 Ehdotetun kansanryhmää vastaan kiihottamisen törkeän muodon
176 mukaisiin rikoksiin järjestäytyneen rikollisryhmän
177 määrittely voisi soveltua, mutta siihen se tulisi 
178 jo rangaistusasteikon kautta mukaan eikä vaatisi
179 muutoksia tähän pykälään.
180
181 Effin mielestä tähän pykälään ei tulisi tehdä
182 työryhmän ehdottamaa muutosta.
183
184 ##### Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa (Laki Tietoyht palv tarj 4. luku 15§)
185
186 Ehdotettu sanamuoto lähtee taas siitä, että tietty *tieto* olisi
187 itsessään lainvastaista, riippumatta siitä mitä sillä tehdään,
188 onko se julkisesti jakelussa vai esimerkiksi tutkijan yksityisessä 
189 tiedostossa. Tämän lähtökohdan ongelmallisuus on jo tullut esiin.
190
191 Toiseksi, vaatimus että palveluntarjoajan pitäisi voida tunnistaa
192 tieto "ilmeisesti" lainvastaiseksi on kohtuuton, kun puhutaan
193 tuomioistuimillekin vaikeista rajankäynneistä.
194
195 Ongelmallisinta tässä ehdotuksessa on se, että mitään
196 sanktiota ylivarovaisuudesta ei ole, joten palveluntarjoajan
197 kannattaisi "varmuuden vuoksi" poistaa kaikki mistä joku
198 vain keksii valittaa. Tämä johtaisi mahdollisuuteen sabotoida
199 tehokkaasti poliittista keskustelua.
200
201 Yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta parasta olisi
202 sen sijaan kieltää palveluntarjoajia poistamasta tietoa 
203 ilman selviä kriteereitä: tuomioistuimen määräystä, saman
204 lain 22§:n tapaista vastuun ottavaa valittajaa tai omia,
205 etukäteen julkaistuja ja valituskelpoisia sääntöjään.
206
207 **FIXME** tämän muotoilu kaipaa hiomista
208
209 ##### Oikeushenkilön rangaistusvastuu
210
211 Oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan laajennettavaksi
212 useassa pykälässä. Osa näistä on hyvin perusteltuja ja
213 ongelmattomia, esimerkiksi työsyrjinnän tapauksessa,
214 mutta erityisesti vaikuttimen käyttäminen kriteerinä
215 oikeushenkilön rangaistusvastuulle on ongelmallista:
216 pitääkö rasistisen vaikuttimen jotenkin näkyä oikeushenkilön
217 etuna (mikä se voisi olla?) tai toimeksiantona vai riittääkö 
218 asianomaisen toimihenkilön vaikutin?
219
220 **FIXME** muotoilua pitää hioa, mielellään kommentoida pykälä pykälältä
221
222
223
224 <hr>
225
226 ## epämuodollisia huomioita
227
228 * rikosten määrittely väärin päin: tekstien yms levittämistä ei
229 pitäisi määritellä rikokseksi, vaan varsinaisen tunnusmerkistön
230 pitäisi olla muu - vrt. EU:n puitepäätöksen muotoilu:
231 "edellä a alakohdassa tarkoitetun teon suorittaminen levittämällä tai 
232 jakamalla julkisesti kirjoituksia, kuvia tai muuta aineistoa".
233 Tätä *ei* pidä tulkita niin että minkäänlaisen aineiston
234 levittäminen tai jakaminen automaattisesti olisi rikollista,
235 vaan että väkivaltaan ja vihaan yllyttäminen silläkin tavoin
236 sitä olisi.
237
238 * "yleisön saataville asettaminen" mahdottoman lavea, sen
239 vakiintunut tulkinta kattaa kirjakaupatkin. Se olisi parasta
240 jättää kokonaan pois.
241
242 * vaikuttimien pitäminen raskauttavina asianhaaroina:
243 tähän pitäisi löytää hyvä muotoilu, joka rajaa
244 "vaikuttimen" selkeästi itse teosta havaittavissa
245 oleviin seikkoihin (vrt. palkkamurha), eikä johda
246 puhtaaseen ajatustenlukuvaatimukseen.
247
248 * organisoidun rikollisjärjestön määrittelyn laajentaminen
249 on tarpeetonta ja esitetyssä muodossa suorastaan mahdottoman
250 väljä: vaikka kriteerinä olisikin teon tarkoituksellisuus,
251 tarkoitus voisi olla rahanteko (kirjakaupat) tai
252 tieteellisen tutkimuksen edistäminen (historiantutkimus
253 tulee ensimmäisenä mieleen, mutta myös Tatu Vanhanen &c)
254
255 * muotoilu sallitusta tieteellisestä tutkimuksesta ym
256 on hirveä, ja sananvapauden ydin eli poliittinen puhe
257 on sivuutettu kokonaan.
258
259 ## työryhmän lakiehdotusten analyysiä
260
261 ### RiL 6 luvun 5§: Rangaistuksen määräämisestä
262 <pre>
263     Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:
264
265     4) rikoksen <i>tekeminen pääasiassa</i> rodun,
266     kansallisen tai etnisen <i>alkuperän</i>, uskonnon
267     tai <i>elämänkatsomuksen, syntyperän, sukupuolisen
268     suuntautumisen, vammaisuuden</i> tai
269     muun sellaisen perusteen vuoksi;
270 </pre>
271 Tämä tekee koventamisperusteen vaikuttimesta ilman mitään konkreettista
272 itse tekoon liittyvää näyttöä - puhdas ajatustenlukuvaatimus siis.
273 Jos tarkoitus on vain laajentaa koventamisperuste esimerkiksi
274 maahanmuuttajia puolustaviin ministereihin kohdistuviin tekoihin
275 tai uhrin omaisuuteen/omaisiin jne,
276 se olisi parempi sanoa eksplisiittisesti.
277
278 Koko viharikoslainsäädännön olennaisena perusteena oleva
279 uhrien heikko asema ja kyvyttömyys itsensä puolustamiseen
280 ei kuitenkaan mitenkään sovellu tuollaisiin tapauksiin.
281
282 Se että viittaus teon uhriin on poistettu johtaa muuten
283 mielenkiintoiseen seuraukseen: myös *tekijän* rotu jne
284 voisi olla koventamisperuste.
285
286 Mietinnössä havaituiksi ongelmiksi mainitut tapaukset
287 rikosten kohdistumisesta omaisuuteen tai omaisiin olisi
288 helppo kattaa eksplisiittisesti:
289 *"rikoksen kohdistaminen ... henkilöön, tämän omaisuuteen
290 tai omaisiin ..."*
291
292 ### RiL 11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
293
294 #### 10§  Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
295 <pre>
296   Joka yleisön keskuuteen levittää <i>tai asettaa
297 yleisön saataville</i> lausuntoja, kuvia tai muita
298 tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai
299 solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista 
300 taikka uskontoon tai <i>elämänkatsomukseen,
301 syntyperään, sukupuoliseen suuntautumiseen
302 tai vammaisuuteen perustuvaa</i> ryhmää taikka
303 niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää,
304 on tuomittava <i>kiihottamisesta kansanryhmää
305 vastaan</i> sakkoon tai vankeuteen enintään
306 kahdeksi vuodeksi.
307   <i>Kiihottamisena kansanryhmää vastaan ei
308 pidetä sellaisten 1 momentissa tarkoitettujen
309 lausuntojen, kuvien tai tiedonantojen levittämistä 
310 yleisön keskuuteen tai asettamista yleisön saataville, 
311 joiden esittämistä on pidettävä hyväksyttävänä tieteessä, 
312 taiteessa tai näihin rinnastettavassa julkisessa
313 toiminnassa taikka ajankohtaisten tai historiallisten
314 tapahtumien selostamiseksi.</i>
315 </pre>
316 Uutta on siis "yleisön saataville asettaminen",
317 kuvien mainitseminen erikseen
318 ja toinen momentti (poikkeukset).
319
320 Tässä on pääsääntö ja poikkeus väärin päin.
321 Materiaalin levittämistä sinänsä ei pitäisi kriminalisoida,
322 vaan kriteerin pitäisi olla eksplisiittinen yllyttäminen
323 väkivaltaan tai vihaan.
324
325 Toiseksi, ehdotettu poikkeusluettelo antaa hämmentävän
326 kuvan sananvapauden merkityksestä: poliittinen puhe,
327 siis "väärien" mielipiteiden esittäminen, ei
328 ilmeisesti olisi lainkaan suojeltua.
329
330 Merkillistä on myös se, että poikkeusmomentti ei
331 puhu materiaalin käytöstä, vaan siitä itsestään -
332 ts. jos sen esittäminen luetelluissa konteksteissa on 
333 hyväksyttävää, sitä saa levittää missä vain!
334 (Epäilen kyllä että tämä ei ollut tarkoitus.)
335 Vrt. cybercrime-lisäpöytäkirjan 3 artiklan varauma 2,
336 joka viittaa nimenomaan toimintaan.
337
338 Koko pykälä pitäisi kirjoittaa uusiksi, nykyinenkin
339 muotoilu on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
340
341 Alustava ehdotus: *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan
342 tai vihaan, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, syntyperän, 
343 uskonnon tai vakaumuksen taikka kansallisen tai etnisen 
344 alkuperän mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen 
345 ryhmän jäseneen ..."*
346 (Suunnilleen suoraan EU:n puitepäätöksestä)
347
348 tai ehkä varaumalla *"... tavalla, joka on omiaan
349 yllyttämään väkivaltaan tai vihaan..."*
350
351 Idea on siis kriminalisoida se mitä halutaan
352 kieltää eikä tekoa siksi, että sen arvellaan voivan
353 sillä tavoin vaikuttaa.
354
355 #### 10a§  Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
356
357 <pre>
358   Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan
359   1) kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan 
360 tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, 
361 törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, 
362 törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa 
363 tarkoituksessa tehtyyn tappoon,
364   2) rikoksentekijän tarkoituksena on muulla
365 kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheuttaa
366 ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta tai
367   3) selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä
368 tai turvallisuutta
369   ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on
370 myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on 
371 tuomittava, <i>törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan</i>, 
372 vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään 
373 neljäksi vuodeksi
374 </pre>
375
376 Kohta 2) on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
377 Ilman sitä tällä ei luultavasti olisi juurikaan vaikutuksia,
378 mutta turhalta koko pykälä silti tuntuu.
379
380 #### 15§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
381 <pre>
382   Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, törkeään 
383 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja syrjintään 
384 sovelletaan, mitä oikeushenkilön
385 rangaistusvastuusta säädetään.
386 </pre>
387
388 Tämä tulee ilmeisesti suoraan EU:n puitepäätöksestä.
389 Oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentaminen on
390 levitetty aika moneen pykälään, pitäisi analysoida
391 niiden yhteisvaikusta tarkemmin.
392
393 ### RiL 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
394
395 #### 1a§ Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen
396 <pre>
397   Se, joka:
398   1) perustamalla tai organisoimalla järjestäytyneen rikollisryhmän 
399 taikka värväämällä tai yrittämällä värvätä väkeä sitä varten,
400   2) varustamalla tai yrittämällä varustaa järjestäytynyttä 
401 rikollisryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden 
402 valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla
403 taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,
404   3) toimeenpanemalla, yrittämällä toimeenpanna tai antamalla 
405 järjestäytyneelle rikollisryhmälle koulutusta rikollista toimintaa 
406 varten,
407   4) hankkimalla, yrittämällä hankkia tai luovuttamalla 
408 järjestäytyneelle rikollisryhmälle toimitiloja tai muita sen 
409 tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän
410 toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,
411   5) suoraan tai välillisesti antamalla tai keräämällä varoja 
412 järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisen toiminnan rahoittamiseksi,
413   6) hoitamalla järjestäytyneen rikollisryhmän tärkeitä taloudellisia 
414 asioita tai antamalla ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä
415 taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai
416   7) järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten tavoitteiden 
417 saavuttamista muulla olennaisella tavalla aktiivisesti edistämällä
418 osallistuu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, jossa tavoitteena 
419 on tehdä yksi tai useampi rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on 
420 vähintään neljä vuotta vankeutta,
421 taikka yksi tai useampi 11 luvun <i>10 §:ssä</i> tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettu 
422 rikos, ja jos tällainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, on 
423 tuomittava <i>järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta</i> 
424 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
425 </pre>
426
427 Villakoiran ydin tässä on viittaus 11 luvun 10§:ään eli kiihotukseen
428 kansanryhmää vastaan. Varsin järeää kalustoa siis haetaan sen tueksi,
429 ja kun sen määritelmää samalla lavennetaan, järjestäytyneen
430 rikollisryhmän määritelmään mahtuisi esimerkiksi antikvaarinen kirjakauppa,
431 joka tarkoituksella (rahaa saadakseen) myy vääriä kirjoja,
432 tai yliopisto, joka pitää julkisesti saatavilla vääriä tutkimuksia...
433
434 Tämä kohta ehdotuksesta olisi syytä haudata kokonaan ja jättää
435 järjestäytyneen rikollisryhmän määrittely tarkoittamaan sitä
436 mitä sillä on alunperinkin haettu eikä laajentaa sitä
437 "väärien" poliittisten toimijoiden piiriin.
438
439 #### 24§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
440 <pre>
441    Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumiseen, 
442 laittoman maahantulon järjestämiseen, törkeään laittoman maahantulon
443 järjestämiseen, eläinsuojelurikokseen, uhkapelin järjestämiseen, 
444 väkivaltakuvauksen levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan 
445 kuvan levittämiseen, törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan 
446 lasta esittävän kuvan levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä
447 loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja 
448 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin sovelletaan, 
449 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
450    <i>Mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään, sovelletaan 
451 myös 1 §:ssä tarkoitettuun julkiseen kehottamiseen rikokseen silloin, 
452 kun kehottamisen tai houkuttelemisen kohteena on 11 luvussa tarkoitettu 
453 syrjintä tai 47 luvussa tarkoitettu työsyrjintä tai kiskonnantapainen 
454 työsyrjintä taikka silloin, kun kehottamisen tai houkuttelemisen 
455 pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä, 
456 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen, 
457 vammaisuus tai muu sellainen peruste.</i>
458 </pre>
459
460 Onkohan tämä ensimmäinen kerta kun *oikeushenkilön* vaikuttimia
461 käytettäisiin rikoksen tunnusmerkkinä?
462
463 ### RiL 24 luku: Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
464
465 #### 13 § Oikeushenkilön rangaistusvastuu
466 <pre>
467    Kunnianloukkaukseen ja törkeään kunnianloukkaukseen, silloin kun 
468 rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai
469 etninen alkuperä, uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen 
470 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste, sovelletaan, 
471 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
472 </pre>
473 Taas kerran puhutaan pelkistä vaikuttimista, vaikka tässä olisi
474 jopa suht' helppoa laittaa kriteeri teon tosiasialliseen
475 luonteeseen.
476
477 ### RiL 25 luku: vapauteen kohdistuvista rikoksista
478
479 #### 10§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
480 <pre>
481   Ihmiskauppaan ja törkeään ihmiskauppaan sovelletaan, 
482 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
483   <i>Laittomaan uhkaukseen silloin, kun rikoksen pääasiallisena 
484 vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä, 
485 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
486 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste, 
487 sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.</i>
488 </pre>
489
490
491 ### RiL 47 luku: työrikoksista
492
493 #### 9§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
494 <pre>
495    Työturvallisuusrikokseen, <i>työsyrjintään ja  kiskonnantapaiseen 
496 työsyrjintään</i> sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta 
497 säädetään.
498 </pre>
499
500 ### Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta, 4. luku
501
502 #### 15§ Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa
503
504 <pre>
505   Kun tietoyhteiskunnan palvelu käsittää
506 palvelun vastaanottajan (sisällön tuottaja)
507 toimittamien tietojen tallentamisen tämän
508 pyynnöstä, palvelun tarjoaja ei ole vastuussa
509 tallennettujen tietojen sisällöstä tai välittämisestä, 
510 jos hän toimii viipymättä tallentamansa
511 tiedon saannin estämiseksi:
512
513   2) saatuaan muuten tosiasiallisesti tietoonsa, 
514 että tallennettu tieto on ilmeisesti rikoslain 
515 (39/1889) 11 luvun 10 tai 10 a §:n taikka
516 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastainen.
517 </pre>
518
519 Lisäys on siis viittaus kiihottamiseen ihmisryhmää vastaan.
520 On aika hurjaa vaatia palveluntarjoajaa tietämään **tieto**
521 *ilmeisesti* lainvastaiseksi, kun tuomioistuimillakin on
522 rajankäynnissä suuria vaikeuksia - eikä ehdotettu 10§
523 teksti itse asiassa edes (onneksi) määrittele tietoa
524 itsessään lainvastaiseksi, mikä tekee tuosta
525 muotoilusta entistäkin oudomman.
526
527 Lisäksi, kun toisaalta mitään sanktiota ei ole 
528 määrätty aiheettomasta tiedon saannin estämisestä,
529 on aika ilmeistä että tuosta seuraisi voimakas
530 pyrkimys palveluntarjoajille harjoittaa
531 itsesensuuria - tai siis asiakkaidensa
532 sensurointia "varmuuden vuoksi".