(no commit message)
[.git] / rasistiset_rikokset_-lausunto.mdwn
1 Tämän on siis tarkoitus olla asiantuntijalausunto ehdotettuun lakitekstiin,
2 ei mikään periaatteellinen ponsi tai julkilausuma.
3 Silti toki haluamme tuoda periaatteellisetkin näkökohdat esiin -
4 niihinhän koko kannanotto perustuu.
5
6 <hr>
7
8 ## Lausuntoteksti(luonnos, **KESKENERÄINEN**)
9
10 ### Lausunto Oikeusministeriön mietinnöstä 3/2010 Rasistiset rikokset
11
12 #### Johdanto
13
14 Electronic Frontier Finland (Effi) ry kannattaa Euroopan neuvoston 
15 tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
16 hyväksymistä mietinnössä esitetyin varaumin artikloihin 3 ja 5
17 sekä lainsäädännön päivittämistä vastaamaan sitä sekä
18 neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS) vaatimuksia.
19
20 Effi kuitenkin näkee työryhmän esittämissä lakiteksteissä
21 sekä perusteluissa useita vakavia ongelmia, erityisesti
22 sananvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille 
23 alttiita muotoiluja. Ehdotukset menevät monessa kohdin
24 paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset
25 edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa
26 niiden kanssa.
27
28 Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla edellyttää,
29 että sananvapauden rajoitusten on oltava *välttämättömiä*.
30 Siten ne pitäisi aina säätää mahdollisimman suppeiksi,
31 eikä laajemmiksi kuin sopimukset edellyttävät kun
32 mitään näyttöä muuta Eurooppaa vakavammista ongelmista 
33 Suomessa ei ole.
34
35 Työryhmä on sananvapauden kannalta tärkeitä toimintoja
36 luetellessaan unohtanut kaikkein tärkeimmän:
37 poliittisen puheen, poliittiseen mielipiteenmuodostukseen
38 vaikuttamisen. Sananvapauden ensisijainen tarkoitushan
39 demokratiassa on mahdollistaa vapaa mielipiteenmuodostus
40 sallimalla kaikkien mielipiteiden, erityisesti kaikkein
41 kiistanalaisimpien, julkinen esittäminen ja puolustelu
42 (ja tietysti vastustaminenkin).
43
44 Muistion perusongelma on ajatus, että
45 jokin materiaali olisi itsessään rikollista tai niin vaarallista, 
46 että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla -
47 että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi
48 sallia vapaasti muodostaa mielipidettään.
49 Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan,
50 aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia
51 sinänsä kuin taudinaiheuttajaa, jolta ihmiset ovat
52 kykenemättömiä suojautumaan.
53
54 Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä
55 yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista
56 aivan liian laajalle ulottuvana: se rajoittaisi
57 kohtuuttomasti niin kirjakauppojen kuin kirjastojenkin
58 toimintaa ja tekisi rasismia käsittelevän
59 tieteellisen tutkimuksen lähes mahdottomaksi.
60
61 Toinen erittäin ongelmallinen kohta on ehdotus tietoyhteiskunnan
62 palveluntarjoajan vastuuvapauden rajaamisesta tavalla,
63 joka olisi kohtuuttoman raskas siirtäessään näille
64 poliisin ja tuomioistuinten tehtäviä ja johtaisi
65 yhteiskunnallista keskustelua rajoittavaan itsesensuuriin.
66
67 Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa
68 lainmuutokset rajoittaisivat sananvapautta niin paljon,
69 että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.
70
71 #### Yksityiskohtaiset arviot lakiehdotuksista
72
73 ##### Rangaistusten määräytymisestä (RiL 6 luvun 5§)
74
75 Vaikuttimen käytölle koventamisperusteena ehdotetussa laajuudessa
76 ei ole vakuuttavia perusteita. Erityisesti uskonnon ja
77 elämänkatsomuksen ottaminen koventamisperusteisiin
78 sellaisinaan on jo niin vakava uskonnonvapauden rajoitus,
79 että sitä ei voida Suomen oloissa mitenkään perustella.
80 Tässä pitäisi ehdottomasti rajoittua vain tilanteisiin,
81 joissa uskontoa käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
82 rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen 
83 alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään
84 neuvostojen puitepäätöksen 1 artiklan kohdan 3 mukaisesti.
85
86 Sananvapauden rajoitusten yleisen suppeusvaatimuksen
87 perusteella myös vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen
88 ottaminen mukaan koventamisperusteeseen edellyttäisi
89 näyttöä tosiasiallisista vakavista ongelmista, eikä
90 sellaista ole esitetty.
91
92 Vaikuttimen ottaminen yleiseksi koventamisperusteeksi
93 edellyttämättä mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon,
94 on myös varsin ongelmallista ja sen vaikutuksia ja
95 mahdollisia soveltamisalueita pitäisi pohtia 
96 hyvin perusteellisesti.
97
98 Erityisesti se saattaisi johtaa siihen, että vaikuttimia
99 arvioitaisiin vain syytetyn julkaistujen mielipiteiden
100 pohjalta, ja lisärangaistus tulisi siten tosiasiallisesti
101 mielipiteenilmaisusta eikä itse teon vaikuttimista.
102
103 Mietinnössä ongelmallisina mainitut tapaukset,
104 joissa nykyinen muotoilu ei toimi koska teko
105 onkin kohdistunut omaisuuteen, olisi helppoa
106 korjata täsmällisemmällä muotoilulla:
107
108 *"4) rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen 
109 tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tai
110 tämän omaisuuteen tai omaiseen tähän ryhmään kuulumisen perusteella; ja"*
111
112 Muistiossa esitetään koventamisperusteen käyttöä myös
113 mainittuihin ryhmiin kuulumattomien uhrien tapauksessa,
114 esimerkiksi rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuvissa
115 teoissa. Tämän tarpeellisuus jää kuitenkin perustelematta:
116 koko tämän lainkohdan olennainen perustehan on uhrien
117 heikko asema ja kykenemättömyys itsensä puolustamiseen,
118 eikä valtaväestöön kuuluva tarvitse lisäsuojaa vain
119 tekemänsä hyvän työn takia. Jos sellainen kuitenkin
120 katsotaan tarpeelliseksi, se pitäisi perustella
121 erikseen ja mainita laissa täsmällisesti.
122
123 ##### Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (RiL 11 luvun 10§)
124
125 "Yleisön saataville asettaminen" kattaa muualla rikoslaissa
126 ja tekijänoikeuslaissa vakiintuneen tulkinnan mukaan kaikenlaisen 
127 myymisen, lainaamisen, maahantuonnin jne, ja siten ehdotettu
128 muotoilu kriminalisoisi puheenaolevan aineiston myynnin
129 kirjakaupoissa, lainaamisen kirjastoissa jne.
130 Esimerkiksi toisen maailmansodan historiaa tutkiva tiedemies ei 
131 ilmeisesti voisi laillisesti hankkia Hitlerin kirjoituksia.
132
133 Ehdotettu poikkeusmomentti ei asiaa korjaisi.
134 Erityisesti tieteessä tutkimuksen
135 rajaaminen "yleisesti hyväksyttävään" olisi
136 mahdoton, tieteellisen toisinajattelun ja
137 uudet läpimurrot estävä kriteeri.
138
139 Toiseksi, jos kriteeriksi asetetaan itse
140 materiaalin sisältö käyttötavasta riippumatta, se
141 tarkoittaisi, että tiettyä aineistoa joko
142 saa käyttää miten tahansa tai ei lainkaan:
143 tieteellinen tutkimus asettaisiin samalle
144 viivalle palopuheiden kanssa, eikä
145 rasistisesta puheesta raportointia voisi
146 erottaa sen alkuperäisestä esittämisestä
147 (vrt. työryhmänkin mainitsema EIT:n
148 päätös *Jersild vs. Tanska*).
149
150 Yleisön saataville asettamisen kielto olisi myös
151 voimakas periaatteellinen kannanotto vapaata
152 mielipiteenmuodostusta vastaan.
153 Neuvostojen puitepäätöksessäkin johdonmukaisesti
154 viitataan tekotapaan olennaisena tunnusmerkkinä.
155
156 Lain nykyinenkin muotoilu on tässä suhteessa
157 ongelmallinen, ja ongelma vain korostuu kun
158 sitä yritetään täydentää. 
159 Asiaa voisi yrittää korjata esimerkiksi rajauksella
160 *"... jos teko on suoritettu tavalla, joka on omiaan yllyttämään 
161 väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän 
162 jäsentä kohtaan, ..."*.
163
164 Parasta olisi kuitenkin
165 muotoilla koko pykälä uudelleen niin, että
166 kriminalisoidaan haitallinen teko
167 sen primäärikriteerillä eikä epäsuorasti
168 pelätyllä tavalla mahdollisesti vaikuttavan
169 materiaalin kautta, esimerkiksi
170 puitepäätöksen muotoilua seuraten:
171
172 *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan, 
173 joka kohdistuu rodun, ihonvärin, uskonnon, syntyperän 
174 taikka kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan 
175 määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen
176 levittämällä lausuntoja tai muita tiedonantoja tai
177 muulla vastaavalla tavalla,
178 on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan..."*
179
180 ##### Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan (ehdotettu uusi RiL 11 luvun 10a§)
181
182 Uusia rikosnimikkeitä ei pitäisi lisätä ilman hyviä syitä, eikä tämän
183 tarpeellisuutta työryhmän muistiossa vakuuttavasti perustella.
184
185 Sinänsä törkeän tekomuodon luominen ei muuten olisi erityisen
186 ongelmallista, se voisi olla hyödyllistäkin,
187 mutta ehdotettu muotoilu on kohtuuttoman
188 väljä: etenkin kohta 2) olisi paremmin
189 paikallaan teon perusmuodon tunnusmerkistössä.
190 Ehdotettuun rangaistusasteikkoon nähden väkivaltaan
191 yllyttämisen pitäisi olla jollakin tavoin poikkeuksellista,
192 "muulla tavoin" on liian epämääräinen.
193
194 **FIXME** tähän ehdotus paremmasta muotoilusta
195
196 ##### Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (RiL 17 luvun 1a§)
197
198 Työryhmä esittää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyn laajentamista
199 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Jos tämä toteutetaan yhdessä
200 ehdotetun yleisön saataville asettamiskiellon kanssa, seuraus olisi,
201 että esimerkiksi tarkoituksella (rahaa saadakseen) yhdenkin rasistisen
202 kirjan myynyt antikvaarinen kirjakauppa voisi olla lain mukaan
203 järjestäytynyt rikollisryhmä. Tämä ei liene tarkoituksenmukaista.
204
205 Vaikka kansanryhmää vastaan kiihottaminen määriteltäisiinkin
206 edellämainitun kaltaiset omituisuudet poissulkevalla tavalla,
207 järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän laajentaminen
208 eksplisiittisesti tiettyyn rikokseen vaatisi poikkeuksellisia
209 perusteluja, joita ei työryhmän mietinnöstä löydy.
210
211 Ehdotetun kansanryhmää vastaan kiihottamisen törkeän muodon
212 mukaisiin rikoksiin järjestäytyneen rikollisryhmän
213 määrittely voisi soveltua, mutta siihen se tulisi 
214 jo rangaistusasteikon kautta mukaan eikä vaatisi
215 muutoksia tähän pykälään.
216
217 Effin mielestä tähän pykälään ei tulisi tehdä
218 työryhmän ehdottamaa muutosta.
219
220 ##### Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa (Laki Tietoyht palv tarj 4. luku 15§)
221
222 Ehdotettu sanamuoto lähtee taas siitä, että tietty *tieto* olisi
223 itsessään lainvastaista, riippumatta siitä mitä sillä tehdään,
224 onko se julkisesti jakelussa vai esimerkiksi tutkijan yksityisessä 
225 tiedostossa. Tämän lähtökohdan ongelmallisuus on jo tullut esiin.
226
227 Toiseksi, vaatimus että palveluntarjoajan pitäisi voida tunnistaa
228 tieto "ilmeisesti" lainvastaiseksi on kohtuuton, kun puhutaan
229 tuomioistuimillekin vaikeista rajankäynneistä.
230
231 Ongelmallisinta tässä ehdotuksessa on se, että mitään
232 sanktiota ylivarovaisuudesta ei ole, joten palveluntarjoajan
233 kannattaisi "varmuuden vuoksi" poistaa kaikki mistä joku
234 vain keksii valittaa - eikä tällaisen tosiasiallisen
235 sananvapauden rajoittamisen kohteeksi joutuneella
236 olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan
237 edellyttämää oikeussuojakeinoa.
238 Tämä johtaisi mahdollisuuteen sabotoida
239 tehokkaasti poliittista keskustelua.
240
241 Yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta parasta olisi
242 sen sijaan kieltää palveluntarjoajia poistamasta tietoa 
243 ilman selviä kriteereitä: tuomioistuimen määräystä, saman
244 lain 22§:n tapaista vastuun ottavaa valittajaa tai omia,
245 etukäteen julkaistuja ja valituskelpoisia sääntöjään.
246
247 **FIXME** tämän muotoilu kaipaa hiomista
248
249 ##### Oikeushenkilön rangaistusvastuu
250
251 Oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan laajennettavaksi
252 useassa pykälässä. Osa näistä on hyvin perusteltuja ja
253 ongelmattomia, esimerkiksi työsyrjinnän tapauksessa,
254 mutta erityisesti vaikuttimen käyttäminen kriteerinä
255 oikeushenkilön rangaistusvastuulle on ongelmallista:
256 pitääkö rasistisen vaikuttimen jotenkin näkyä oikeushenkilön
257 etuna (mikä se voisi olla?) tai toimeksiantona vai riittääkö 
258 asianomaisen toimihenkilön vaikutin?
259
260 **FIXME** muotoilua pitää hioa, mielellään kommentoida pykälä pykälältä
261
262
263
264 <hr>
265
266 ## epämuodollisia huomioita
267
268 * rikosten määrittely väärin päin: tekstien yms levittämistä ei
269 pitäisi määritellä rikokseksi, vaan varsinaisen tunnusmerkistön
270 pitäisi olla muu - vrt. EU:n puitepäätöksen muotoilu:
271 "edellä a alakohdassa tarkoitetun teon suorittaminen levittämällä tai 
272 jakamalla julkisesti kirjoituksia, kuvia tai muuta aineistoa".
273 Tätä *ei* pidä tulkita niin että minkäänlaisen aineiston
274 levittäminen tai jakaminen automaattisesti olisi rikollista,
275 vaan että väkivaltaan ja vihaan yllyttäminen silläkin tavoin
276 sitä olisi.
277
278 * "yleisön saataville asettaminen" mahdottoman lavea, sen
279 vakiintunut tulkinta kattaa kirjakaupatkin. Se olisi parasta
280 jättää kokonaan pois.
281
282 * vaikuttimien pitäminen raskauttavina asianhaaroina:
283 tähän pitäisi löytää hyvä muotoilu, joka rajaa
284 "vaikuttimen" selkeästi itse teosta havaittavissa
285 oleviin seikkoihin (vrt. palkkamurha), eikä johda
286 puhtaaseen ajatustenlukuvaatimukseen.
287
288 * organisoidun rikollisjärjestön määrittelyn laajentaminen
289 on tarpeetonta ja esitetyssä muodossa suorastaan mahdottoman
290 väljä: vaikka kriteerinä olisikin teon tarkoituksellisuus,
291 tarkoitus voisi olla rahanteko (kirjakaupat) tai
292 tieteellisen tutkimuksen edistäminen (historiantutkimus
293 tulee ensimmäisenä mieleen, mutta myös Tatu Vanhanen &c)
294
295 * muotoilu sallitusta tieteellisestä tutkimuksesta ym
296 on hirveä, ja sananvapauden ydin eli poliittinen puhe
297 on sivuutettu kokonaan.
298
299 ## työryhmän lakiehdotusten analyysiä
300
301 ### RiL 6 luvun 5§: Rangaistuksen määräämisestä
302 <pre>
303     Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:
304
305     4) rikoksen <i>tekeminen pääasiassa</i> rodun,
306     kansallisen tai etnisen <i>alkuperän</i>, uskonnon
307     tai <i>elämänkatsomuksen, syntyperän, sukupuolisen
308     suuntautumisen, vammaisuuden</i> tai
309     muun sellaisen perusteen vuoksi;
310 </pre>
311 Tämä tekee koventamisperusteen vaikuttimesta ilman mitään konkreettista
312 itse tekoon liittyvää näyttöä - puhdas ajatustenlukuvaatimus siis.
313 Jos tarkoitus on vain laajentaa koventamisperuste esimerkiksi
314 maahanmuuttajia puolustaviin ministereihin kohdistuviin tekoihin
315 tai uhrin omaisuuteen/omaisiin jne,
316 se olisi parempi sanoa eksplisiittisesti.
317
318 Koko viharikoslainsäädännön olennaisena perusteena oleva
319 uhrien heikko asema ja kyvyttömyys itsensä puolustamiseen
320 ei kuitenkaan mitenkään sovellu tuollaisiin tapauksiin.
321
322 Se että viittaus teon uhriin on poistettu johtaa muuten
323 mielenkiintoiseen seuraukseen: myös *tekijän* rotu jne
324 voisi olla koventamisperuste.
325
326 Mietinnössä havaituiksi ongelmiksi mainitut tapaukset
327 rikosten kohdistumisesta omaisuuteen tai omaisiin olisi
328 helppo kattaa eksplisiittisesti:
329 *"rikoksen kohdistaminen ... henkilöön, tämän omaisuuteen
330 tai omaisiin ..."*
331
332 ### RiL 11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
333
334 #### 10§  Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
335 <pre>
336   Joka yleisön keskuuteen levittää <i>tai asettaa
337 yleisön saataville</i> lausuntoja, kuvia tai muita
338 tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai
339 solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista 
340 taikka uskontoon tai <i>elämänkatsomukseen,
341 syntyperään, sukupuoliseen suuntautumiseen
342 tai vammaisuuteen perustuvaa</i> ryhmää taikka
343 niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää,
344 on tuomittava <i>kiihottamisesta kansanryhmää
345 vastaan</i> sakkoon tai vankeuteen enintään
346 kahdeksi vuodeksi.
347   <i>Kiihottamisena kansanryhmää vastaan ei
348 pidetä sellaisten 1 momentissa tarkoitettujen
349 lausuntojen, kuvien tai tiedonantojen levittämistä 
350 yleisön keskuuteen tai asettamista yleisön saataville, 
351 joiden esittämistä on pidettävä hyväksyttävänä tieteessä, 
352 taiteessa tai näihin rinnastettavassa julkisessa
353 toiminnassa taikka ajankohtaisten tai historiallisten
354 tapahtumien selostamiseksi.</i>
355 </pre>
356 Uutta on siis "yleisön saataville asettaminen",
357 kuvien mainitseminen erikseen
358 ja toinen momentti (poikkeukset).
359
360 Tässä on pääsääntö ja poikkeus väärin päin.
361 Materiaalin levittämistä sinänsä ei pitäisi kriminalisoida,
362 vaan kriteerin pitäisi olla eksplisiittinen yllyttäminen
363 väkivaltaan tai vihaan.
364
365 Toiseksi, ehdotettu poikkeusluettelo antaa hämmentävän
366 kuvan sananvapauden merkityksestä: poliittinen puhe,
367 siis "väärien" mielipiteiden esittäminen, ei
368 ilmeisesti olisi lainkaan suojeltua.
369
370 Merkillistä on myös se, että poikkeusmomentti ei
371 puhu materiaalin käytöstä, vaan siitä itsestään -
372 ts. jos sen esittäminen luetelluissa konteksteissa on 
373 hyväksyttävää, sitä saa levittää missä vain!
374 (Epäilen kyllä että tämä ei ollut tarkoitus.)
375 Vrt. cybercrime-lisäpöytäkirjan 3 artiklan varauma 2,
376 joka viittaa nimenomaan toimintaan.
377
378 Koko pykälä pitäisi kirjoittaa uusiksi, nykyinenkin
379 muotoilu on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
380
381 Alustava ehdotus: *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan
382 tai vihaan, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, syntyperän, 
383 uskonnon tai vakaumuksen taikka kansallisen tai etnisen 
384 alkuperän mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen 
385 ryhmän jäseneen ..."*
386 (Suunnilleen suoraan EU:n puitepäätöksestä)
387
388 tai ehkä varaumalla *"... tavalla, joka on omiaan
389 yllyttämään väkivaltaan tai vihaan..."*
390
391 Idea on siis kriminalisoida se mitä halutaan
392 kieltää eikä tekoa siksi, että sen arvellaan voivan
393 sillä tavoin vaikuttaa.
394
395 #### 10a§  Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
396
397 <pre>
398   Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan
399   1) kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan 
400 tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, 
401 törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, 
402 törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa 
403 tarkoituksessa tehtyyn tappoon,
404   2) rikoksentekijän tarkoituksena on muulla
405 kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheuttaa
406 ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta tai
407   3) selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä
408 tai turvallisuutta
409   ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on
410 myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on 
411 tuomittava, <i>törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan</i>, 
412 vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään 
413 neljäksi vuodeksi
414 </pre>
415
416 Kohta 2) on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
417 Ilman sitä tällä ei luultavasti olisi juurikaan vaikutuksia,
418 mutta turhalta koko pykälä silti tuntuu.
419
420 #### 15§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
421 <pre>
422   Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, törkeään 
423 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja syrjintään 
424 sovelletaan, mitä oikeushenkilön
425 rangaistusvastuusta säädetään.
426 </pre>
427
428 Tämä tulee ilmeisesti suoraan EU:n puitepäätöksestä.
429 Oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentaminen on
430 levitetty aika moneen pykälään, pitäisi analysoida
431 niiden yhteisvaikusta tarkemmin.
432
433 ### RiL 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
434
435 #### 1a§ Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen
436 <pre>
437   Se, joka:
438   1) perustamalla tai organisoimalla järjestäytyneen rikollisryhmän 
439 taikka värväämällä tai yrittämällä värvätä väkeä sitä varten,
440   2) varustamalla tai yrittämällä varustaa järjestäytynyttä 
441 rikollisryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden 
442 valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla
443 taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,
444   3) toimeenpanemalla, yrittämällä toimeenpanna tai antamalla 
445 järjestäytyneelle rikollisryhmälle koulutusta rikollista toimintaa 
446 varten,
447   4) hankkimalla, yrittämällä hankkia tai luovuttamalla 
448 järjestäytyneelle rikollisryhmälle toimitiloja tai muita sen 
449 tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän
450 toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,
451   5) suoraan tai välillisesti antamalla tai keräämällä varoja 
452 järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisen toiminnan rahoittamiseksi,
453   6) hoitamalla järjestäytyneen rikollisryhmän tärkeitä taloudellisia 
454 asioita tai antamalla ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä
455 taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai
456   7) järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten tavoitteiden 
457 saavuttamista muulla olennaisella tavalla aktiivisesti edistämällä
458 osallistuu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, jossa tavoitteena 
459 on tehdä yksi tai useampi rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on 
460 vähintään neljä vuotta vankeutta,
461 taikka yksi tai useampi 11 luvun <i>10 §:ssä</i> tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettu 
462 rikos, ja jos tällainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, on 
463 tuomittava <i>järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta</i> 
464 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
465 </pre>
466
467 Villakoiran ydin tässä on viittaus 11 luvun 10§:ään eli kiihotukseen
468 kansanryhmää vastaan. Varsin järeää kalustoa siis haetaan sen tueksi,
469 ja kun sen määritelmää samalla lavennetaan, järjestäytyneen
470 rikollisryhmän määritelmään mahtuisi esimerkiksi antikvaarinen kirjakauppa,
471 joka tarkoituksella (rahaa saadakseen) myy vääriä kirjoja,
472 tai yliopisto, joka pitää julkisesti saatavilla vääriä tutkimuksia...
473
474 Tämä kohta ehdotuksesta olisi syytä haudata kokonaan ja jättää
475 järjestäytyneen rikollisryhmän määrittely tarkoittamaan sitä
476 mitä sillä on alunperinkin haettu eikä laajentaa sitä
477 "väärien" poliittisten toimijoiden piiriin.
478
479 #### 24§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
480 <pre>
481    Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumiseen, 
482 laittoman maahantulon järjestämiseen, törkeään laittoman maahantulon
483 järjestämiseen, eläinsuojelurikokseen, uhkapelin järjestämiseen, 
484 väkivaltakuvauksen levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan 
485 kuvan levittämiseen, törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan 
486 lasta esittävän kuvan levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä
487 loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja 
488 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin sovelletaan, 
489 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
490    <i>Mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään, sovelletaan 
491 myös 1 §:ssä tarkoitettuun julkiseen kehottamiseen rikokseen silloin, 
492 kun kehottamisen tai houkuttelemisen kohteena on 11 luvussa tarkoitettu 
493 syrjintä tai 47 luvussa tarkoitettu työsyrjintä tai kiskonnantapainen 
494 työsyrjintä taikka silloin, kun kehottamisen tai houkuttelemisen 
495 pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä, 
496 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen, 
497 vammaisuus tai muu sellainen peruste.</i>
498 </pre>
499
500 Onkohan tämä ensimmäinen kerta kun *oikeushenkilön* vaikuttimia
501 käytettäisiin rikoksen tunnusmerkkinä?
502
503 ### RiL 24 luku: Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
504
505 #### 13 § Oikeushenkilön rangaistusvastuu
506 <pre>
507    Kunnianloukkaukseen ja törkeään kunnianloukkaukseen, silloin kun 
508 rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai
509 etninen alkuperä, uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen 
510 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste, sovelletaan, 
511 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
512 </pre>
513 Taas kerran puhutaan pelkistä vaikuttimista, vaikka tässä olisi
514 jopa suht' helppoa laittaa kriteeri teon tosiasialliseen
515 luonteeseen.
516
517 ### RiL 25 luku: vapauteen kohdistuvista rikoksista
518
519 #### 10§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
520 <pre>
521   Ihmiskauppaan ja törkeään ihmiskauppaan sovelletaan, 
522 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
523   <i>Laittomaan uhkaukseen silloin, kun rikoksen pääasiallisena 
524 vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä, 
525 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
526 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste, 
527 sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.</i>
528 </pre>
529
530
531 ### RiL 47 luku: työrikoksista
532
533 #### 9§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
534 <pre>
535    Työturvallisuusrikokseen, <i>työsyrjintään ja  kiskonnantapaiseen 
536 työsyrjintään</i> sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta 
537 säädetään.
538 </pre>
539
540 ### Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta, 4. luku
541
542 #### 15§ Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa
543
544 <pre>
545   Kun tietoyhteiskunnan palvelu käsittää
546 palvelun vastaanottajan (sisällön tuottaja)
547 toimittamien tietojen tallentamisen tämän
548 pyynnöstä, palvelun tarjoaja ei ole vastuussa
549 tallennettujen tietojen sisällöstä tai välittämisestä, 
550 jos hän toimii viipymättä tallentamansa
551 tiedon saannin estämiseksi:
552
553   2) saatuaan muuten tosiasiallisesti tietoonsa, 
554 että tallennettu tieto on ilmeisesti rikoslain 
555 (39/1889) 11 luvun 10 tai 10 a §:n taikka
556 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastainen.
557 </pre>
558
559 Lisäys on siis viittaus kiihottamiseen ihmisryhmää vastaan.
560 On aika hurjaa vaatia palveluntarjoajaa tietämään **tieto**
561 *ilmeisesti* lainvastaiseksi, kun tuomioistuimillakin on
562 rajankäynnissä suuria vaikeuksia - eikä ehdotettu 10§
563 teksti itse asiassa edes (onneksi) määrittele tietoa
564 itsessään lainvastaiseksi, mikä tekee tuosta
565 muotoilusta entistäkin oudomman.
566
567 Lisäksi, kun toisaalta mitään sanktiota ei ole 
568 määrätty aiheettomasta tiedon saannin estämisestä,
569 on aika ilmeistä että tuosta seuraisi voimakas
570 pyrkimys palveluntarjoajille harjoittaa
571 itsesensuuria - tai siis asiakkaidensa
572 sensurointia "varmuuden vuoksi".