1 Tämän on siis tarkoitus olla asiantuntijalausunto ehdotettuun lakitekstiin,
2 ei mikään periaatteellinen ponsi tai julkilausuma.
3 Silti toki haluamme tuoda periaatteellisetkin näkökohdat esiin -
4 niihinhän koko kannanotto perustuu.
8 ## Lausuntoteksti(luonnos, **KESKENERÄINEN**)
10 ### Lausunto Oikeusministeriön mietinnöstä 3/2010 Rasistiset rikokset
14 Electronic Frontier Finland (Effi) ry kannattaa Euroopan neuvoston
15 tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
16 hyväksymistä mietinnössä esitetyin varaumin artikloihin 3 ja 5
17 sekä lainsäädännön päivittämistä vastaamaan sitä sekä
18 neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS) vaatimuksia.
20 Effi kuitenkin näkee työryhmän esittämissä lakiteksteissä
21 sekä perusteluissa useita vakavia ongelmia, erityisesti
22 sananvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille
23 alttiita muotoiluja. Ehdotukset menevät monessa kohdin
24 paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset
25 edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa
28 Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla edellyttää,
29 että sananvapauden rajoitusten on oltava *välttämättömiä*.
30 Siten ne pitäisi aina säätää mahdollisimman suppeiksi,
31 eikä laajemmiksi kuin sopimukset edellyttävät kun
32 mitään näyttöä muuta Eurooppaa vakavammista ongelmista
35 Työryhmä on sananvapauden kannalta tärkeitä toimintoja
36 luetellessaan unohtanut kaikkein tärkeimmän:
37 poliittisen puheen, poliittiseen mielipiteenmuodostukseen
38 vaikuttamisen. Sananvapauden ensisijainen tarkoitushan
39 demokratiassa on mahdollistaa vapaa mielipiteenmuodostus
40 sallimalla kaikkien mielipiteiden, erityisesti kaikkein
41 kiistanalaisimpien, julkinen esittäminen ja puolustelu
42 (ja tietysti vastustaminenkin).
44 Muistion perusongelma on ajatus, että
45 jokin materiaali olisi itsessään rikollista tai niin vaarallista,
46 että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla -
47 että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi
48 sallia vapaasti muodostaa mielipidettään.
49 Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan,
50 aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia
51 sinänsä kuin taudinaiheuttajaa, jolta ihmiset ovat
52 kykenemättömiä suojautumaan.
54 Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä
55 yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista
56 aivan liian laajalle ulottuvana: se rajoittaisi
57 kohtuuttomasti niin kirjakauppojen kuin kirjastojenkin
58 toimintaa ja tekisi rasismia käsittelevän
59 tieteellisen tutkimuksen lähes mahdottomaksi.
61 Toinen erittäin ongelmallinen kohta on ehdotus tietoyhteiskunnan
62 palveluntarjoajan vastuuvapauden rajaamisesta tavalla,
63 joka olisi kohtuuttoman raskas siirtäessään näille
64 poliisin ja tuomioistuinten tehtäviä ja johtaisi
65 yhteiskunnallista keskustelua rajoittavaan itsesensuuriin.
67 Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa
68 lainmuutokset rajoittaisivat sananvapautta niin paljon,
69 että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.
71 #### Yksityiskohtaiset arviot lakiehdotuksista
73 ##### Rangaistusten määräytymisestä (RiL 6 luvun 5§)
75 Vaikuttimen käytölle koventamisperusteena ehdotetussa laajuudessa
76 ei ole vakuuttavia perusteita. Erityisesti uskonnon ja
77 elämänkatsomuksen ottaminen koventamisperusteisiin
78 sellaisinaan on jo niin vakava uskonnonvapauden rajoitus,
79 että sitä ei voida Suomen oloissa mitenkään perustella.
80 Tässä pitäisi ehdottomasti rajoittua vain tilanteisiin,
81 joissa uskontoa käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
82 rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
83 alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään
84 neuvostojen puitepäätöksen 1 artiklan kohdan 3 mukaisesti.
86 Sananvapauden rajoitusten yleisen suppeusvaatimuksen
87 perusteella myös vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen
88 ottaminen mukaan koventamisperusteeseen edellyttäisi
89 näyttöä tosiasiallisista vakavista ongelmista, eikä
90 sellaista ole esitetty.
92 Vaikuttimen ottaminen yleiseksi koventamisperusteeksi
93 edellyttämättä mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon,
94 on myös varsin ongelmallista ja sen vaikutuksia ja
95 mahdollisia soveltamisalueita pitäisi pohtia
96 hyvin perusteellisesti.
98 Erityisesti se saattaisi johtaa siihen, että vaikuttimia
99 arvioitaisiin vain syytetyn julkaistujen mielipiteiden
100 pohjalta, ja lisärangaistus tulisi siten tosiasiallisesti
101 mielipiteenilmaisusta eikä itse teon vaikuttimista.
103 Mietinnössä ongelmallisina mainitut tapaukset,
104 joissa nykyinen muotoilu ei toimi koska teko
105 onkin kohdistunut omaisuuteen, olisi helppoa
106 korjata täsmällisemmällä muotoilulla:
108 *"4) rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen
109 tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tai
110 tämän omaisuuteen tai omaiseen tähän ryhmään kuulumisen perusteella; ja"*
112 Tätä laajempaan mielipiteenvapauden rajoittamiseen ei
113 ihmisoikeussopimuksen välttämättömyysperiaatteen mukaan
116 Muistiossa esitetään koventamisperusteen käyttöä myös
117 mainittuihin ryhmiin kuulumattomien uhrien tapauksessa,
118 esimerkiksi rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuvissa
119 teoissa. Tämän tarpeellisuus jää kuitenkin perustelematta:
120 koko tämän lainkohdan olennainen perustehan on uhrien
121 heikko asema ja kykenemättömyys itsensä puolustamiseen,
122 eikä valtaväestöön kuuluva tarvitse lisäsuojaa vain
123 tekemänsä hyvän työn takia. Jos sellainen kuitenkin
124 katsotaan tarpeelliseksi, se pitäisi perustella
125 erikseen ja mainita laissa täsmällisesti.
127 ##### Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (RiL 11 luvun 10§)
129 "Yleisön saataville asettaminen" kattaa muualla rikoslaissa
130 ja tekijänoikeuslaissa vakiintuneen tulkinnan mukaan kaikenlaisen
131 myymisen, lainaamisen, maahantuonnin jne, ja siten ehdotettu
132 muotoilu kriminalisoisi puheenaolevan aineiston myynnin
133 kirjakaupoissa, lainaamisen kirjastoissa jne.
134 Esimerkiksi toisen maailmansodan historiaa tutkiva tiedemies ei
135 ilmeisesti voisi laillisesti hankkia Hitlerin kirjoituksia.
137 Ehdotettu poikkeusmomentti ei asiaa korjaisi.
138 Erityisesti tieteessä tutkimuksen
139 rajaaminen "yleisesti hyväksyttävään" olisi
140 mahdoton, tieteellisen toisinajattelun ja
141 uudet läpimurrot estävä kriteeri.
143 Toiseksi, jos kriteeriksi asetetaan itse
144 materiaalin sisältö käyttötavasta riippumatta, se
145 tarkoittaisi, että tiettyä aineistoa joko
146 saa käyttää miten tahansa tai ei lainkaan:
147 tieteellinen tutkimus asettaisiin samalle
148 viivalle palopuheiden kanssa, eikä
149 rasistisesta puheesta raportointia voisi
150 erottaa sen alkuperäisestä esittämisestä
151 (vrt. työryhmänkin mainitsema EIT:n
152 päätös *Jersild vs. Tanska*).
154 Yleisön saataville asettamisen kielto olisi myös
155 voimakas periaatteellinen kannanotto vapaata
156 mielipiteenmuodostusta vastaan.
157 Neuvostojen puitepäätöksessäkin johdonmukaisesti
158 viitataan tekotapaan olennaisena tunnusmerkkinä.
160 Sananvapauden rajoitusten välttämättömyysperiaatteen
161 mukaisesti tässäkään ei pitäisi laajentaa
162 kansanryhmän käsitettä sopimusvelvoitteita
163 laajemmiksi enempää kuin näyttö tosiasiallisista
164 vakavista ongelmista edellyttää. Erityisesti
165 elämänkatsomuksen lisääminen listaan samalla
166 laajentaa uskonnon merkitystä siinä tavalla,
167 joka puuttuisi rajusti uskonnonvapauteen:
168 jos toisen uskonnon jumalaa tai profeettaa ei saa kutsua epäjumalaksi,
169 koska se olisi loukkaavaa, pitäisikö saman tien
170 kieltää lähetystyö kokonaan?
171 Uskonto pitäisi tässäkin rajata vain tilanteisiin, joissa sitä
172 käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
173 rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
174 alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään.
176 Lain nykyinenkin muotoilu on näissä suhteissa ongelmallinen,
177 ja ongelma vain korostuu kun sitä yritetään täydentää.
178 Asiaa voisi yrittää korjata esimerkiksi rajauksella
179 *"... jos teko on suoritettu tavalla, joka on omiaan yllyttämään
180 väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän
181 jäsentä kohtaan, ..."*.
183 Parasta olisi kuitenkin
184 muotoilla koko pykälä uudelleen niin, että
185 kriminalisoidaan haitallinen teko
186 sen primäärikriteerillä eikä epäsuorasti
187 pelätyllä tavalla mahdollisesti vaikuttavan
188 materiaalin kautta, esimerkiksi
189 puitepäätöksen muotoilua seuraten:
191 *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan,
192 joka kohdistuu rodun, ihonvärin, uskonnon, syntyperän
193 taikka kansallisen tai etnisen alkuperän
194 mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen
195 levittämällä lausuntoja tai muita tiedonantoja tai
196 muulla vastaavalla tavalla,
197 on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
198 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.*
200 *Momentissa 1 'uskonnon' tarkoitetaan viittaavan
201 menettelyyn, jossa uskontoa tekosyynä tällaisten tekojen kohdistamiseen rodun,
202 ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan
203 määriteltyyn ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen."*
205 ##### Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan (ehdotettu uusi RiL 11 luvun 10a§)
207 Uusia rikosnimikkeitä ei pitäisi lisätä ilman hyviä syitä, eikä tämän
208 tarpeellisuutta työryhmän muistiossa vakuuttavasti perustella.
210 Sinänsä törkeän tekomuodon luominen ei muuten olisi erityisen
211 ongelmallista, se voisi olla hyödyllistäkin,
212 mutta ehdotettu muotoilu on kohtuuttoman
213 väljä: etenkin kohta 2) olisi paremmin
214 paikallaan teon perusmuodon tunnusmerkistössä.
215 Ehdotettuun rangaistusasteikkoon nähden väkivaltaan
216 yllyttämisen pitäisi olla jollakin tavoin poikkeuksellista,
217 "muulla tavoin" on liian epämääräinen.
219 **FIXME** tähän ehdotus paremmasta muotoilusta
221 ##### Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (RiL 17 luvun 1a§)
223 Työryhmä esittää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyn laajentamista
224 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Jos tämä toteutetaan yhdessä
225 ehdotetun yleisön saataville asettamiskiellon kanssa, seuraus olisi,
226 että esimerkiksi tarkoituksella (rahaa saadakseen) yhdenkin rasistisen
227 kirjan myynyt antikvaarinen kirjakauppa voisi olla lain mukaan
228 järjestäytynyt rikollisryhmä. Tämä ei liene tarkoituksenmukaista.
230 Vaikka kansanryhmää vastaan kiihottaminen määriteltäisiinkin
231 edellämainitun kaltaiset omituisuudet poissulkevalla tavalla,
232 järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän laajentaminen
233 eksplisiittisesti tiettyyn rikokseen vaatisi poikkeuksellisia
234 perusteluja, joita ei työryhmän mietinnöstä löydy.
236 Ehdotetun kansanryhmää vastaan kiihottamisen törkeän muodon
237 mukaisiin rikoksiin järjestäytyneen rikollisryhmän
238 määrittely voisi soveltua, mutta siihen se tulisi
239 jo rangaistusasteikon kautta mukaan eikä vaatisi
240 muutoksia tähän pykälään.
242 Effin mielestä tähän pykälään ei tulisi tehdä
243 työryhmän ehdottamaa muutosta.
245 ##### Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa (Laki Tietoyht palv tarj 4. luku 15§)
247 Ehdotettu sanamuoto lähtee taas siitä, että tietty *tieto* olisi
248 itsessään lainvastaista, riippumatta siitä mitä sillä tehdään,
249 onko se julkisesti jakelussa vai esimerkiksi tutkijan yksityisessä
250 tiedostossa. Tämän lähtökohdan ongelmallisuus on jo tullut esiin.
252 Toiseksi, vaatimus että palveluntarjoajan pitäisi voida tunnistaa
253 tieto "ilmeisesti" lainvastaiseksi on kohtuuton, kun puhutaan
254 tuomioistuimillekin vaikeista rajankäynneistä.
256 Ongelmallisinta tässä ehdotuksessa on se, että mitään
257 sanktiota ylivarovaisuudesta ei ole, joten palveluntarjoajan
258 kannattaisi "varmuuden vuoksi" poistaa kaikki mistä joku
259 vain keksii valittaa - eikä tällaisen tosiasiallisen
260 sananvapauden rajoittamisen kohteeksi joutuneella
261 olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan
262 edellyttämää oikeussuojakeinoa.
263 Tämä johtaisi mahdollisuuteen sabotoida
264 tehokkaasti poliittista keskustelua.
266 Yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta parasta olisi
267 sen sijaan kieltää palveluntarjoajia poistamasta tietoa
268 ilman selviä kriteereitä: tuomioistuimen määräystä, saman
269 lain 22§:n tapaista vastuun ottavaa valittajaa tai omia,
270 etukäteen julkaistuja ja valituskelpoisia sääntöjään.
272 **FIXME** tämän muotoilu kaipaa hiomista
274 ##### Oikeushenkilön rangaistusvastuu
276 Oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan laajennettavaksi
277 useassa pykälässä. Osa näistä on hyvin perusteltuja ja
278 ongelmattomia, esimerkiksi työsyrjinnän tapauksessa,
279 mutta erityisesti vaikuttimen käyttäminen kriteerinä
280 oikeushenkilön rangaistusvastuulle on ongelmallista:
281 pitääkö rasistisen vaikuttimen jotenkin näkyä oikeushenkilön
282 etuna (mikä se voisi olla?) tai toimeksiantona vai riittääkö
283 asianomaisen toimihenkilön vaikutin?
285 **FIXME** muotoilua pitää hioa, mielellään kommentoida pykälä pykälältä
291 ## epämuodollisia huomioita
293 * rikosten määrittely väärin päin: tekstien yms levittämistä ei
294 pitäisi määritellä rikokseksi, vaan varsinaisen tunnusmerkistön
295 pitäisi olla muu - vrt. EU:n puitepäätöksen muotoilu:
296 "edellä a alakohdassa tarkoitetun teon suorittaminen levittämällä tai
297 jakamalla julkisesti kirjoituksia, kuvia tai muuta aineistoa".
298 Tätä *ei* pidä tulkita niin että minkäänlaisen aineiston
299 levittäminen tai jakaminen automaattisesti olisi rikollista,
300 vaan että väkivaltaan ja vihaan yllyttäminen silläkin tavoin
303 * "yleisön saataville asettaminen" mahdottoman lavea, sen
304 vakiintunut tulkinta kattaa kirjakaupatkin. Se olisi parasta
305 jättää kokonaan pois.
307 * vaikuttimien pitäminen raskauttavina asianhaaroina:
308 tähän pitäisi löytää hyvä muotoilu, joka rajaa
309 "vaikuttimen" selkeästi itse teosta havaittavissa
310 oleviin seikkoihin (vrt. palkkamurha), eikä johda
311 puhtaaseen ajatustenlukuvaatimukseen.
313 * organisoidun rikollisjärjestön määrittelyn laajentaminen
314 on tarpeetonta ja esitetyssä muodossa suorastaan mahdottoman
315 väljä: vaikka kriteerinä olisikin teon tarkoituksellisuus,
316 tarkoitus voisi olla rahanteko (kirjakaupat) tai
317 tieteellisen tutkimuksen edistäminen (historiantutkimus
318 tulee ensimmäisenä mieleen, mutta myös Tatu Vanhanen &c)
320 * muotoilu sallitusta tieteellisestä tutkimuksesta ym
321 on hirveä, ja sananvapauden ydin eli poliittinen puhe
322 on sivuutettu kokonaan.
324 ## työryhmän lakiehdotusten analyysiä
326 ### RiL 6 luvun 5§: Rangaistuksen määräämisestä
328 Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:
330 4) rikoksen <i>tekeminen pääasiassa</i> rodun,
331 kansallisen tai etnisen <i>alkuperän</i>, uskonnon
332 tai <i>elämänkatsomuksen, syntyperän, sukupuolisen
333 suuntautumisen, vammaisuuden</i> tai
334 muun sellaisen perusteen vuoksi;
336 Tämä tekee koventamisperusteen vaikuttimesta ilman mitään konkreettista
337 itse tekoon liittyvää näyttöä - puhdas ajatustenlukuvaatimus siis.
338 Jos tarkoitus on vain laajentaa koventamisperuste esimerkiksi
339 maahanmuuttajia puolustaviin ministereihin kohdistuviin tekoihin
340 tai uhrin omaisuuteen/omaisiin jne,
341 se olisi parempi sanoa eksplisiittisesti.
343 Koko viharikoslainsäädännön olennaisena perusteena oleva
344 uhrien heikko asema ja kyvyttömyys itsensä puolustamiseen
345 ei kuitenkaan mitenkään sovellu tuollaisiin tapauksiin.
347 Se että viittaus teon uhriin on poistettu johtaa muuten
348 mielenkiintoiseen seuraukseen: myös *tekijän* rotu jne
349 voisi olla koventamisperuste.
351 Mietinnössä havaituiksi ongelmiksi mainitut tapaukset
352 rikosten kohdistumisesta omaisuuteen tai omaisiin olisi
353 helppo kattaa eksplisiittisesti:
354 *"rikoksen kohdistaminen ... henkilöön, tämän omaisuuteen
357 ### RiL 11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
359 #### 10§ Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
361 Joka yleisön keskuuteen levittää <i>tai asettaa
362 yleisön saataville</i> lausuntoja, kuvia tai muita
363 tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai
364 solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista
365 taikka uskontoon tai <i>elämänkatsomukseen,
366 syntyperään, sukupuoliseen suuntautumiseen
367 tai vammaisuuteen perustuvaa</i> ryhmää taikka
368 niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää,
369 on tuomittava <i>kiihottamisesta kansanryhmää
370 vastaan</i> sakkoon tai vankeuteen enintään
372 <i>Kiihottamisena kansanryhmää vastaan ei
373 pidetä sellaisten 1 momentissa tarkoitettujen
374 lausuntojen, kuvien tai tiedonantojen levittämistä
375 yleisön keskuuteen tai asettamista yleisön saataville,
376 joiden esittämistä on pidettävä hyväksyttävänä tieteessä,
377 taiteessa tai näihin rinnastettavassa julkisessa
378 toiminnassa taikka ajankohtaisten tai historiallisten
379 tapahtumien selostamiseksi.</i>
381 Uutta on siis "yleisön saataville asettaminen",
382 kuvien mainitseminen erikseen
383 ja toinen momentti (poikkeukset).
385 Tässä on pääsääntö ja poikkeus väärin päin.
386 Materiaalin levittämistä sinänsä ei pitäisi kriminalisoida,
387 vaan kriteerin pitäisi olla eksplisiittinen yllyttäminen
388 väkivaltaan tai vihaan.
390 Toiseksi, ehdotettu poikkeusluettelo antaa hämmentävän
391 kuvan sananvapauden merkityksestä: poliittinen puhe,
392 siis "väärien" mielipiteiden esittäminen, ei
393 ilmeisesti olisi lainkaan suojeltua.
395 Merkillistä on myös se, että poikkeusmomentti ei
396 puhu materiaalin käytöstä, vaan siitä itsestään -
397 ts. jos sen esittäminen luetelluissa konteksteissa on
398 hyväksyttävää, sitä saa levittää missä vain!
399 (Epäilen kyllä että tämä ei ollut tarkoitus.)
400 Vrt. cybercrime-lisäpöytäkirjan 3 artiklan varauma 2,
401 joka viittaa nimenomaan toimintaan.
403 Koko pykälä pitäisi kirjoittaa uusiksi, nykyinenkin
404 muotoilu on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
406 Alustava ehdotus: *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan
407 tai vihaan, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, syntyperän,
408 uskonnon tai vakaumuksen taikka kansallisen tai etnisen
409 alkuperän mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen
410 ryhmän jäseneen ..."*
411 (Suunnilleen suoraan EU:n puitepäätöksestä)
413 tai ehkä varaumalla *"... tavalla, joka on omiaan
414 yllyttämään väkivaltaan tai vihaan..."*
416 Idea on siis kriminalisoida se mitä halutaan
417 kieltää eikä tekoa siksi, että sen arvellaan voivan
418 sillä tavoin vaikuttaa.
420 #### 10a§ Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
423 Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan
424 1) kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan
425 tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan,
426 törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen,
427 törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa
428 tarkoituksessa tehtyyn tappoon,
429 2) rikoksentekijän tarkoituksena on muulla
430 kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheuttaa
431 ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta tai
432 3) selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä
434 ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on
435 myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on
436 tuomittava, <i>törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan</i>,
437 vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään
441 Kohta 2) on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
442 Ilman sitä tällä ei luultavasti olisi juurikaan vaikutuksia,
443 mutta turhalta koko pykälä silti tuntuu.
445 #### 15§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
447 Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, törkeään
448 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja syrjintään
449 sovelletaan, mitä oikeushenkilön
450 rangaistusvastuusta säädetään.
453 Tämä tulee ilmeisesti suoraan EU:n puitepäätöksestä.
454 Oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentaminen on
455 levitetty aika moneen pykälään, pitäisi analysoida
456 niiden yhteisvaikusta tarkemmin.
458 ### RiL 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
460 #### 1a§ Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen
463 1) perustamalla tai organisoimalla järjestäytyneen rikollisryhmän
464 taikka värväämällä tai yrittämällä värvätä väkeä sitä varten,
465 2) varustamalla tai yrittämällä varustaa järjestäytynyttä
466 rikollisryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden
467 valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla
468 taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,
469 3) toimeenpanemalla, yrittämällä toimeenpanna tai antamalla
470 järjestäytyneelle rikollisryhmälle koulutusta rikollista toimintaa
472 4) hankkimalla, yrittämällä hankkia tai luovuttamalla
473 järjestäytyneelle rikollisryhmälle toimitiloja tai muita sen
474 tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän
475 toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,
476 5) suoraan tai välillisesti antamalla tai keräämällä varoja
477 järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisen toiminnan rahoittamiseksi,
478 6) hoitamalla järjestäytyneen rikollisryhmän tärkeitä taloudellisia
479 asioita tai antamalla ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä
480 taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai
481 7) järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten tavoitteiden
482 saavuttamista muulla olennaisella tavalla aktiivisesti edistämällä
483 osallistuu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, jossa tavoitteena
484 on tehdä yksi tai useampi rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on
485 vähintään neljä vuotta vankeutta,
486 taikka yksi tai useampi 11 luvun <i>10 §:ssä</i> tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettu
487 rikos, ja jos tällainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, on
488 tuomittava <i>järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta</i>
489 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
492 Villakoiran ydin tässä on viittaus 11 luvun 10§:ään eli kiihotukseen
493 kansanryhmää vastaan. Varsin järeää kalustoa siis haetaan sen tueksi,
494 ja kun sen määritelmää samalla lavennetaan, järjestäytyneen
495 rikollisryhmän määritelmään mahtuisi esimerkiksi antikvaarinen kirjakauppa,
496 joka tarkoituksella (rahaa saadakseen) myy vääriä kirjoja,
497 tai yliopisto, joka pitää julkisesti saatavilla vääriä tutkimuksia...
499 Tämä kohta ehdotuksesta olisi syytä haudata kokonaan ja jättää
500 järjestäytyneen rikollisryhmän määrittely tarkoittamaan sitä
501 mitä sillä on alunperinkin haettu eikä laajentaa sitä
502 "väärien" poliittisten toimijoiden piiriin.
504 #### 24§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
506 Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumiseen,
507 laittoman maahantulon järjestämiseen, törkeään laittoman maahantulon
508 järjestämiseen, eläinsuojelurikokseen, uhkapelin järjestämiseen,
509 väkivaltakuvauksen levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
510 kuvan levittämiseen, törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
511 lasta esittävän kuvan levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä
512 loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja
513 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin sovelletaan,
514 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
515 <i>Mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään, sovelletaan
516 myös 1 §:ssä tarkoitettuun julkiseen kehottamiseen rikokseen silloin,
517 kun kehottamisen tai houkuttelemisen kohteena on 11 luvussa tarkoitettu
518 syrjintä tai 47 luvussa tarkoitettu työsyrjintä tai kiskonnantapainen
519 työsyrjintä taikka silloin, kun kehottamisen tai houkuttelemisen
520 pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
521 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen,
522 vammaisuus tai muu sellainen peruste.</i>
525 Onkohan tämä ensimmäinen kerta kun *oikeushenkilön* vaikuttimia
526 käytettäisiin rikoksen tunnusmerkkinä?
528 ### RiL 24 luku: Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
530 #### 13 § Oikeushenkilön rangaistusvastuu
532 Kunnianloukkaukseen ja törkeään kunnianloukkaukseen, silloin kun
533 rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai
534 etninen alkuperä, uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
535 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste, sovelletaan,
536 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
538 Taas kerran puhutaan pelkistä vaikuttimista, vaikka tässä olisi
539 jopa suht' helppoa laittaa kriteeri teon tosiasialliseen
542 ### RiL 25 luku: vapauteen kohdistuvista rikoksista
544 #### 10§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
546 Ihmiskauppaan ja törkeään ihmiskauppaan sovelletaan,
547 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
548 <i>Laittomaan uhkaukseen silloin, kun rikoksen pääasiallisena
549 vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
550 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
551 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste,
552 sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.</i>
556 ### RiL 47 luku: työrikoksista
558 #### 9§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
560 Työturvallisuusrikokseen, <i>työsyrjintään ja kiskonnantapaiseen
561 työsyrjintään</i> sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta
565 ### Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta, 4. luku
567 #### 15§ Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa
570 Kun tietoyhteiskunnan palvelu käsittää
571 palvelun vastaanottajan (sisällön tuottaja)
572 toimittamien tietojen tallentamisen tämän
573 pyynnöstä, palvelun tarjoaja ei ole vastuussa
574 tallennettujen tietojen sisällöstä tai välittämisestä,
575 jos hän toimii viipymättä tallentamansa
576 tiedon saannin estämiseksi:
578 2) saatuaan muuten tosiasiallisesti tietoonsa,
579 että tallennettu tieto on ilmeisesti rikoslain
580 (39/1889) 11 luvun 10 tai 10 a §:n taikka
581 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastainen.
584 Lisäys on siis viittaus kiihottamiseen ihmisryhmää vastaan.
585 On aika hurjaa vaatia palveluntarjoajaa tietämään **tieto**
586 *ilmeisesti* lainvastaiseksi, kun tuomioistuimillakin on
587 rajankäynnissä suuria vaikeuksia - eikä ehdotettu 10§
588 teksti itse asiassa edes (onneksi) määrittele tietoa
589 itsessään lainvastaiseksi, mikä tekee tuosta
590 muotoilusta entistäkin oudomman.
592 Lisäksi, kun toisaalta mitään sanktiota ei ole
593 määrätty aiheettomasta tiedon saannin estämisestä,
594 on aika ilmeistä että tuosta seuraisi voimakas
595 pyrkimys palveluntarjoajille harjoittaa
596 itsesensuuria - tai siis asiakkaidensa
597 sensurointia "varmuuden vuoksi".