1 Tämän on siis tarkoitus olla asiantuntijalausunto ehdotettuun lakitekstiin,
2 ei mikään periaatteellinen ponsi tai julkilausuma.
3 Silti toki haluamme tuoda periaatteellisetkin näkökohdat esiin -
4 niihinhän koko kannanotto perustuu.
8 ## Lausuntoteksti(luonnos, **KESKENERÄINEN**)
10 ### Lausunto Oikeusministeriön mietinnöstä 3/2010 Rasistiset rikokset
14 Electronic Frontier Finland (Effi) ry kannattaa Euroopan neuvoston
15 tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
16 hyväksymistä mietinnössä esitetyin varaumin artikloihin 3 ja 5
17 sekä lainsäädännön päivittämistä vastaamaan sitä sekä
18 neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS) vaatimuksia.
20 Effi kuitenkin näkee työryhmän esittämissä lakiteksteissä
21 sekä perusteluissa useita vakavia ongelmia, erityisesti
22 sananvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille
23 alttiita muotoiluja. Ehdotukset menevät monessa kohdin
24 paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset
25 edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa
28 Työryhmä on sananvapauden kannalta tärkeitä toimintoja
29 luetellessaan unohtanut kaikkein tärkeimmän:
30 poliittisen puheen, poliittiseen mielipiteenmuodostukseen
31 vaikuttamisen. Sananvapauden ensisijainen tarkoitushan
32 demokratiassa on mahdollistaa vapaa mielipiteenmuodostus
33 sallimalla kaikkien mielipiteiden, erityisesti kaikkein
34 kiistanalaisimpien, julkinen esittäminen ja puolustelu
35 (ja tietysti vastustaminenkin).
37 Muistion perusongelma on ajatus, että
38 jokin materiaali olisi itsessään rikollista tai niin vaarallista,
39 että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla -
40 että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi
41 sallia vapaasti muodostaa mielipidettään.
42 Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan,
43 aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia
44 sinänsä kuin taudinaiheuttajaa, jolta ihmiset ovat
45 kykenemättömiä suojautumaan.
47 Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä
48 yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista
49 aivan liian laajalle ulottuvana: se rajoittaisi
50 kohtuuttomasti niin kirjakauppojen kuin kirjastojenkin
51 toimintaa ja tekisi rasismia käsittelevän
52 tieteellisen tutkimuksen lähes mahdottomaksi.
54 **FIXME** jotain vastuuvapauspykälän "chilling effect"istä
56 Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa
57 lainmuutokset rajoittaisivat sananvapautta niin paljon,
58 että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.
60 #### Yksityiskohtaiset arviot lakiehdotuksista
62 ##### Rangaistusten määräytymisestä (RiL 6 luvun 5§)
64 Vaikuttimen ottaminen yleiseksi koventamisperusteeksi
65 edellyttämättä mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon,
66 on varsin ongelmallista ja sen vaikutuksia ja
67 mahdollisia soveltamisalueita pitäisi pohtia
68 hyvin perusteellisesti.
70 Erityisesti se saattaisi johtaa siihen, että vaikuttimia
71 arvioitaisiin vain syytetyn julkaistujen mielipiteiden
72 pohjalta, ja lisärangaistus tulisi siten tosiasiallisesti
73 mielipiteenilmaisusta eikä itse teon vaikuttimista.
75 Mietinnössä ongelmallisina mainitut tapaukset,
76 joissa nykyinen muotoilu ei toimi koska teko
77 onkin kohdistunut omaisuuteen, olisi helppoa
78 korjata täsmällisemmällä muotoilulla:
80 *"4) rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen
81 tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tai
82 tämän omaisuuteen tai omaiseen tähän ryhmään kuulumisen perusteella; ja"*
84 Muistiossa esitetään koventamisperusteen käyttöä myös
85 mainittuihin ryhmiin kuulumattomien uhrien tapauksessa,
86 esimerkiksi rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuvissa
87 teoissa. Tämän tarpeellisuus jää kuitenkin perustelematta:
88 koko tämän lainkohdan olennainen perustehan on uhrien
89 heikko asema ja kykenemättömyys itsensä puolustamiseen,
90 eikä valtaväestöön kuuluva tarvitse lisäsuojaa vain
91 tekemänsä hyvän työn takia. Jos sellainen kuitenkin
92 katsotaan tarpeelliseksi, se pitäisi perustella
93 erikseen ja mainita laissa täsmällisesti.
95 ##### Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (RiL 11 luvun 10§)
97 "Yleisön saataville asettaminen" kattaa muualla rikoslaissa
98 ja tekijänoikeuslaissa vakiintuneen tulkinnan mukaan kaikenlaisen
99 myymisen, lainaamisen, maahantuonnin jne, ja siten ehdotettu
100 muotoilu kriminalisoisi puheenaolevan aineiston myynnin
101 kirjakaupoissa, lainaamisen kirjastoissa jne.
102 Esimerkiksi toisen maailmansodan historiaa tutkiva tiedemies ei
103 ilmeisesti voisi laillisesti hankkia Hitlerin kirjoituksia.
105 Ehdotettu poikkeusmomentti ei asiaa korjaisi.
106 Erityisesti tieteessä tutkimuksen
107 rajaaminen "yleisesti hyväksyttävään" olisi
108 mahdoton, tieteellisen toisinajattelun ja
109 uudet läpimurrot estävä kriteeri.
111 Toiseksi, jos kriteeriksi asetetaan itse
112 materiaalin sisältö käyttötavasta riippumatta, se
113 tarkoittaisi, että tiettyä aineistoa joko
114 saa käyttää miten tahansa tai ei lainkaan:
115 tieteellinen tutkimus asettaisiin samalle
116 viivalle palopuheiden kanssa, eikä
117 rasistisesta puheesta raportointia voisi
118 erottaa sen alkuperäisestä esittämisestä
119 (vrt. työryhmänkin mainitsema EIT:n
120 päätös *Jersild vs. Tanska*).
122 Yleisön saataville asettamisen kielto olisi myös
123 voimakas periaatteellinen kannanotto vapaata
124 mielipiteenmuodostusta vastaan.
125 Neuvostojen puitepäätöksessäkin johdonmukaisesti
126 viitataan tekotapaan olennaisena tunnusmerkkinä.
128 Lain nykyinenkin muotoilu on tässä suhteessa
129 ongelmallinen, ja ongelma vain korostuu kun
130 sitä yritetään täydentää. Parasta olisi
131 muotoilla koko pykälä uudelleen niin, että
132 kriminalisoidaan haitallinen teko
133 sen primäärikriteerillä eikä epäsuorasti
134 pelätyllä tavalla mahdollisesti vaikuttavan
135 materiaalin kautta, esimerkiksi
136 puitepäätöksen muotoilua seuraten:
138 *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan,
139 joka kohdistuu rodun, ihonvärin, uskonnon, syntyperän
140 taikka kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan
141 määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen
142 levittämällä lausuntoja tai muita tiedonantoja tai
143 muulla vastaavalla tavalla,
144 on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan..."*
146 tai lisäämällä lain nykyiseen muotoiluun varauma:
148 *"... jos teko on suoritettu tavalla, joka on omiaan yllyttämään
149 väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän
150 jäsentä kohtaan, ..."*
152 ##### Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan (ehdotettu uusi RiL 11 luvun 10a§)
154 Uusia rikosnimikkeitä ei pitäisi lisätä ilman hyviä syitä, eikä tämän
155 tarpeellisuutta työryhmän muistiossa vakuuttavasti perustella.
157 Sinänsä törkeän tekomuodon luominen ei muuten olisi erityisen
158 ongelmallista, se voisi olla hyödyllistäkin,
159 mutta ehdotettu muotoilu on kohtuuttoman
160 väljä: etenkin kohta 2) olisi paremmin
161 paikallaan teon perusmuodon tunnusmerkistössä.
162 Ehdotettuun rangaistusasteikkoon nähden väkivaltaan
163 yllyttämisen pitäisi olla jollakin tavoin poikkeuksellista,
164 "muulla tavoin" on liian epämääräinen.
166 **FIXME** tähän ehdotus paremmasta muotoilusta
168 ##### Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (RiL 17 luvun 1a§)
170 Työryhmä esittää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyn laajentamista
171 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Jos tämä toteutetaan yhdessä
172 ehdotetun yleisön saataville asettamiskiellon kanssa, seuraus olisi,
173 että esimerkiksi tarkoituksella (rahaa saadakseen) yhdenkin rasistisen
174 kirjan myynyt antikvaarinen kirjakauppa voisi olla lain mukaan
175 järjestäytynyt rikollisryhmä. Tämä ei liene tarkoituksenmukaista.
177 Vaikka kansanryhmää vastaan kiihottaminen määriteltäisiinkin
178 edellämainitun kaltaiset omituisuudet poissulkevalla tavalla,
179 järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän laajentaminen
180 eksplisiittisesti tiettyyn rikokseen vaatisi poikkeuksellisia
181 perusteluja, joita ei työryhmän mietinnöstä löydy.
183 Ehdotetun kansanryhmää vastaan kiihottamisen törkeän muodon
184 mukaisiin rikoksiin järjestäytyneen rikollisryhmän
185 määrittely voisi soveltua, mutta siihen se tulisi
186 jo rangaistusasteikon kautta mukaan eikä vaatisi
187 muutoksia tähän pykälään.
189 Effin mielestä tähän pykälään ei tulisi tehdä
190 työryhmän ehdottamaa muutosta.
192 ##### Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa (Laki Tietoyht palv tarj 4. luku 15§)
194 Ehdotettu sanamuoto lähtee taas siitä, että tietty *tieto* olisi
195 itsessään lainvastaista, riippumatta siitä mitä sillä tehdään,
196 onko se julkisesti jakelussa vai esimerkiksi tutkijan yksityisessä
197 tiedostossa. Tämän lähtökohdan ongelmallisuus on jo tullut esiin.
199 Toiseksi, vaatimus että palveluntarjoajan pitäisi voida tunnistaa
200 tieto "ilmeisesti" lainvastaiseksi on kohtuuton, kun puhutaan
201 tuomioistuimillekin vaikeista rajankäynneistä.
203 Ongelmallisinta tässä ehdotuksessa on se, että mitään
204 sanktiota ylivarovaisuudesta ei ole, joten palveluntarjoajan
205 kannattaisi "varmuuden vuoksi" poistaa kaikki mistä joku
206 vain keksii valittaa. Tämä johtaisi mahdollisuuteen sabotoida
207 tehokkaasti poliittista keskustelua.
209 Yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta parasta olisi
210 sen sijaan kieltää palveluntarjoajia poistamasta tietoa
211 ilman selviä kriteereitä: tuomioistuimen määräystä, saman
212 lain 22§:n tapaista vastuun ottavaa valittajaa tai omia,
213 etukäteen julkaistuja ja valituskelpoisia sääntöjään.
215 **FIXME** tämän muotoilu kaipaa hiomista
217 ##### Oikeushenkilön rangaistusvastuu
219 Oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan laajennettavaksi
220 useassa pykälässä. Osa näistä on hyvin perusteltuja ja
221 ongelmattomia, esimerkiksi työsyrjinnän tapauksessa,
222 mutta erityisesti vaikuttimen käyttäminen kriteerinä
223 oikeushenkilön rangaistusvastuulle on ongelmallista:
224 pitääkö rasistisen vaikuttimen jotenkin näkyä oikeushenkilön
225 etuna (mikä se voisi olla?) tai toimeksiantona vai riittääkö
226 asianomaisen toimihenkilön vaikutin?
228 **FIXME** muotoilua pitää hioa, mielellään kommentoida pykälä pykälältä
234 ## epämuodollisia huomioita
236 * rikosten määrittely väärin päin: tekstien yms levittämistä ei
237 pitäisi määritellä rikokseksi, vaan varsinaisen tunnusmerkistön
238 pitäisi olla muu - vrt. EU:n puitepäätöksen muotoilu:
239 "edellä a alakohdassa tarkoitetun teon suorittaminen levittämällä tai
240 jakamalla julkisesti kirjoituksia, kuvia tai muuta aineistoa".
241 Tätä *ei* pidä tulkita niin että minkäänlaisen aineiston
242 levittäminen tai jakaminen automaattisesti olisi rikollista,
243 vaan että väkivaltaan ja vihaan yllyttäminen silläkin tavoin
246 * "yleisön saataville asettaminen" mahdottoman lavea, sen
247 vakiintunut tulkinta kattaa kirjakaupatkin. Se olisi parasta
248 jättää kokonaan pois.
250 * vaikuttimien pitäminen raskauttavina asianhaaroina:
251 tähän pitäisi löytää hyvä muotoilu, joka rajaa
252 "vaikuttimen" selkeästi itse teosta havaittavissa
253 oleviin seikkoihin (vrt. palkkamurha), eikä johda
254 puhtaaseen ajatustenlukuvaatimukseen.
256 * organisoidun rikollisjärjestön määrittelyn laajentaminen
257 on tarpeetonta ja esitetyssä muodossa suorastaan mahdottoman
258 väljä: vaikka kriteerinä olisikin teon tarkoituksellisuus,
259 tarkoitus voisi olla rahanteko (kirjakaupat) tai
260 tieteellisen tutkimuksen edistäminen (historiantutkimus
261 tulee ensimmäisenä mieleen, mutta myös Tatu Vanhanen &c)
263 * muotoilu sallitusta tieteellisestä tutkimuksesta ym
264 on hirveä, ja sananvapauden ydin eli poliittinen puhe
265 on sivuutettu kokonaan.
267 ## työryhmän lakiehdotusten analyysiä
269 ### RiL 6 luvun 5§: Rangaistuksen määräämisestä
271 Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:
273 4) rikoksen <i>tekeminen pääasiassa</i> rodun,
274 kansallisen tai etnisen <i>alkuperän</i>, uskonnon
275 tai <i>elämänkatsomuksen, syntyperän, sukupuolisen
276 suuntautumisen, vammaisuuden</i> tai
277 muun sellaisen perusteen vuoksi;
279 Tämä tekee koventamisperusteen vaikuttimesta ilman mitään konkreettista
280 itse tekoon liittyvää näyttöä - puhdas ajatustenlukuvaatimus siis.
281 Jos tarkoitus on vain laajentaa koventamisperuste esimerkiksi
282 maahanmuuttajia puolustaviin ministereihin kohdistuviin tekoihin
283 tai uhrin omaisuuteen/omaisiin jne,
284 se olisi parempi sanoa eksplisiittisesti.
286 Koko viharikoslainsäädännön olennaisena perusteena oleva
287 uhrien heikko asema ja kyvyttömyys itsensä puolustamiseen
288 ei kuitenkaan mitenkään sovellu tuollaisiin tapauksiin.
290 Se että viittaus teon uhriin on poistettu johtaa muuten
291 mielenkiintoiseen seuraukseen: myös *tekijän* rotu jne
292 voisi olla koventamisperuste.
294 Mietinnössä havaituiksi ongelmiksi mainitut tapaukset
295 rikosten kohdistumisesta omaisuuteen tai omaisiin olisi
296 helppo kattaa eksplisiittisesti:
297 *"rikoksen kohdistaminen ... henkilöön, tämän omaisuuteen
300 ### RiL 11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
302 #### 10§ Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
304 Joka yleisön keskuuteen levittää <i>tai asettaa
305 yleisön saataville</i> lausuntoja, kuvia tai muita
306 tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai
307 solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista
308 taikka uskontoon tai <i>elämänkatsomukseen,
309 syntyperään, sukupuoliseen suuntautumiseen
310 tai vammaisuuteen perustuvaa</i> ryhmää taikka
311 niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää,
312 on tuomittava <i>kiihottamisesta kansanryhmää
313 vastaan</i> sakkoon tai vankeuteen enintään
315 <i>Kiihottamisena kansanryhmää vastaan ei
316 pidetä sellaisten 1 momentissa tarkoitettujen
317 lausuntojen, kuvien tai tiedonantojen levittämistä
318 yleisön keskuuteen tai asettamista yleisön saataville,
319 joiden esittämistä on pidettävä hyväksyttävänä tieteessä,
320 taiteessa tai näihin rinnastettavassa julkisessa
321 toiminnassa taikka ajankohtaisten tai historiallisten
322 tapahtumien selostamiseksi.</i>
324 Uutta on siis "yleisön saataville asettaminen",
325 kuvien mainitseminen erikseen
326 ja toinen momentti (poikkeukset).
328 Tässä on pääsääntö ja poikkeus väärin päin.
329 Materiaalin levittämistä sinänsä ei pitäisi kriminalisoida,
330 vaan kriteerin pitäisi olla eksplisiittinen yllyttäminen
331 väkivaltaan tai vihaan.
333 Toiseksi, ehdotettu poikkeusluettelo antaa hämmentävän
334 kuvan sananvapauden merkityksestä: poliittinen puhe,
335 siis "väärien" mielipiteiden esittäminen, ei
336 ilmeisesti olisi lainkaan suojeltua.
338 Merkillistä on myös se, että poikkeusmomentti ei
339 puhu materiaalin käytöstä, vaan siitä itsestään -
340 ts. jos sen esittäminen luetelluissa konteksteissa on
341 hyväksyttävää, sitä saa levittää missä vain!
342 (Epäilen kyllä että tämä ei ollut tarkoitus.)
343 Vrt. cybercrime-lisäpöytäkirjan 3 artiklan varauma 2,
344 joka viittaa nimenomaan toimintaan.
346 Koko pykälä pitäisi kirjoittaa uusiksi, nykyinenkin
347 muotoilu on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
349 Alustava ehdotus: *"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan
350 tai vihaan, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, syntyperän,
351 uskonnon tai vakaumuksen taikka kansallisen tai etnisen
352 alkuperän mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen
353 ryhmän jäseneen ..."*
354 (Suunnilleen suoraan EU:n puitepäätöksestä)
356 tai ehkä varaumalla *"... tavalla, joka on omiaan
357 yllyttämään väkivaltaan tai vihaan..."*
359 Idea on siis kriminalisoida se mitä halutaan
360 kieltää eikä tekoa siksi, että sen arvellaan voivan
361 sillä tavoin vaikuttaa.
363 #### 10a§ Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
366 Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan
367 1) kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan
368 tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan,
369 törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen,
370 törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa
371 tarkoituksessa tehtyyn tappoon,
372 2) rikoksentekijän tarkoituksena on muulla
373 kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheuttaa
374 ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta tai
375 3) selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä
377 ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on
378 myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on
379 tuomittava, <i>törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan</i>,
380 vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään
384 Kohta 2) on kohtuuttoman tulkinnanvarainen.
385 Ilman sitä tällä ei luultavasti olisi juurikaan vaikutuksia,
386 mutta turhalta koko pykälä silti tuntuu.
388 #### 15§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
390 Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, törkeään
391 kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja syrjintään
392 sovelletaan, mitä oikeushenkilön
393 rangaistusvastuusta säädetään.
396 Tämä tulee ilmeisesti suoraan EU:n puitepäätöksestä.
397 Oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentaminen on
398 levitetty aika moneen pykälään, pitäisi analysoida
399 niiden yhteisvaikusta tarkemmin.
401 ### RiL 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
403 #### 1a§ Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen
406 1) perustamalla tai organisoimalla järjestäytyneen rikollisryhmän
407 taikka värväämällä tai yrittämällä värvätä väkeä sitä varten,
408 2) varustamalla tai yrittämällä varustaa järjestäytynyttä
409 rikollisryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden
410 valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla
411 taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,
412 3) toimeenpanemalla, yrittämällä toimeenpanna tai antamalla
413 järjestäytyneelle rikollisryhmälle koulutusta rikollista toimintaa
415 4) hankkimalla, yrittämällä hankkia tai luovuttamalla
416 järjestäytyneelle rikollisryhmälle toimitiloja tai muita sen
417 tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän
418 toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,
419 5) suoraan tai välillisesti antamalla tai keräämällä varoja
420 järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisen toiminnan rahoittamiseksi,
421 6) hoitamalla järjestäytyneen rikollisryhmän tärkeitä taloudellisia
422 asioita tai antamalla ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä
423 taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai
424 7) järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten tavoitteiden
425 saavuttamista muulla olennaisella tavalla aktiivisesti edistämällä
426 osallistuu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, jossa tavoitteena
427 on tehdä yksi tai useampi rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on
428 vähintään neljä vuotta vankeutta,
429 taikka yksi tai useampi 11 luvun <i>10 §:ssä</i> tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettu
430 rikos, ja jos tällainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, on
431 tuomittava <i>järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta</i>
432 sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
435 Villakoiran ydin tässä on viittaus 11 luvun 10§:ään eli kiihotukseen
436 kansanryhmää vastaan. Varsin järeää kalustoa siis haetaan sen tueksi,
437 ja kun sen määritelmää samalla lavennetaan, järjestäytyneen
438 rikollisryhmän määritelmään mahtuisi esimerkiksi antikvaarinen kirjakauppa,
439 joka tarkoituksella (rahaa saadakseen) myy vääriä kirjoja,
440 tai yliopisto, joka pitää julkisesti saatavilla vääriä tutkimuksia...
442 Tämä kohta ehdotuksesta olisi syytä haudata kokonaan ja jättää
443 järjestäytyneen rikollisryhmän määrittely tarkoittamaan sitä
444 mitä sillä on alunperinkin haettu eikä laajentaa sitä
445 "väärien" poliittisten toimijoiden piiriin.
447 #### 24§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
449 Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumiseen,
450 laittoman maahantulon järjestämiseen, törkeään laittoman maahantulon
451 järjestämiseen, eläinsuojelurikokseen, uhkapelin järjestämiseen,
452 väkivaltakuvauksen levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
453 kuvan levittämiseen, törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan
454 lasta esittävän kuvan levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä
455 loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja
456 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin sovelletaan,
457 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
458 <i>Mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään, sovelletaan
459 myös 1 §:ssä tarkoitettuun julkiseen kehottamiseen rikokseen silloin,
460 kun kehottamisen tai houkuttelemisen kohteena on 11 luvussa tarkoitettu
461 syrjintä tai 47 luvussa tarkoitettu työsyrjintä tai kiskonnantapainen
462 työsyrjintä taikka silloin, kun kehottamisen tai houkuttelemisen
463 pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
464 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen,
465 vammaisuus tai muu sellainen peruste.</i>
468 Onkohan tämä ensimmäinen kerta kun *oikeushenkilön* vaikuttimia
469 käytettäisiin rikoksen tunnusmerkkinä?
471 ### RiL 24 luku: Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
473 #### 13 § Oikeushenkilön rangaistusvastuu
475 Kunnianloukkaukseen ja törkeään kunnianloukkaukseen, silloin kun
476 rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on rotu, kansallinen tai
477 etninen alkuperä, uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
478 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste, sovelletaan,
479 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
481 Taas kerran puhutaan pelkistä vaikuttimista, vaikka tässä olisi
482 jopa suht' helppoa laittaa kriteeri teon tosiasialliseen
485 ### RiL 25 luku: vapauteen kohdistuvista rikoksista
487 #### 10§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
489 Ihmiskauppaan ja törkeään ihmiskauppaan sovelletaan,
490 mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
491 <i>Laittomaan uhkaukseen silloin, kun rikoksen pääasiallisena
492 vaikuttimena on rotu, kansallinen tai etninen alkuperä,
493 uskonto tai elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen
494 suuntautuminen, vammaisuus tai muu sellainen peruste,
495 sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.</i>
499 ### RiL 47 luku: työrikoksista
501 #### 9§ Oikeushenkilön rangaistusvastuu
503 Työturvallisuusrikokseen, <i>työsyrjintään ja kiskonnantapaiseen
504 työsyrjintään</i> sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta
508 ### Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta, 4. luku
510 #### 15§ Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa
513 Kun tietoyhteiskunnan palvelu käsittää
514 palvelun vastaanottajan (sisällön tuottaja)
515 toimittamien tietojen tallentamisen tämän
516 pyynnöstä, palvelun tarjoaja ei ole vastuussa
517 tallennettujen tietojen sisällöstä tai välittämisestä,
518 jos hän toimii viipymättä tallentamansa
519 tiedon saannin estämiseksi:
521 2) saatuaan muuten tosiasiallisesti tietoonsa,
522 että tallennettu tieto on ilmeisesti rikoslain
523 (39/1889) 11 luvun 10 tai 10 a §:n taikka
524 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastainen.
527 Lisäys on siis viittaus kiihottamiseen ihmisryhmää vastaan.
528 On aika hurjaa vaatia palveluntarjoajaa tietämään **tieto**
529 *ilmeisesti* lainvastaiseksi, kun tuomioistuimillakin on
530 rajankäynnissä suuria vaikeuksia - eikä ehdotettu 10§
531 teksti itse asiassa edes (onneksi) määrittele tietoa
532 itsessään lainvastaiseksi, mikä tekee tuosta
533 muotoilusta entistäkin oudomman.
535 Lisäksi, kun toisaalta mitään sanktiota ei ole
536 määrätty aiheettomasta tiedon saannin estämisestä,
537 on aika ilmeistä että tuosta seuraisi voimakas
538 pyrkimys palveluntarjoajille harjoittaa
539 itsesensuuria - tai siis asiakkaidensa
540 sensurointia "varmuuden vuoksi".